perjantai 2. toukokuuta 2014

830km, eli toinen matkustuspäivä


Täällä on palailtu internet -yhteyden päähän, joten matkakertomukset jatkuvat. Kotona ollaan jo, mutta siitä seuraavassa osassa. Ensin toisen päivän tarinat!

Keskiviikkona aamulla heräiltiin jo seitsemän aikoihin, vaikka kello oli herättämässä vasta yhdeksältä. Olisi luullut unta riittävän enemmän, sillä automatkasta oli selkeää uupumusta havaittavissa, mutta tällä kertaa unta ei riittänyt sen enempää. Kissa oli näyttänyt huoneesta meille pitkää naamaa jo edellisenä päivänä, että tämän kokoiseenko vaihdettiin, älkää viitsikö! Tiesikin jo valmiiksi, että meidän matka tulee jatkumaan. Kahdentoista aikaan laitettiin kamoja kasaan ja kissaa koppaan ja hoitamaan itsemme hotellista ulos, kunhan respan nainen oli valmis kissalle höpöttelyn kanssa.


Matka hotellista Eurotunnelille oli lyhyt. Paikalla oltiin hyvään aikaan ja päästiin melkein heti lastaamaan itsemme shuttlen kyytiin. Noin puolessa tunnissa oltiin Ranskan puolella, eikä matkan tekoa edes juuri huomannut.



Rentoudu, me ajetaan.

Kaikkien kolmen passit.

Itselleen sai heti alusta hokea, että muista oikea kaista, muista oikea kaista! Se sujuikin hyvin ja erittäin luonnostaan. Ainoa hankaluus oli heti ensimmäisenä nenän eteen tullut liikenneympyrä, mutta sekin selätettiin oikeaoppisesti.

Muista pitää oikea. Ja sitten rekkari, joka miettii, että miksi istua.

Ranskan puolella se sitten iski. Että UK jäi taakse ja tässä ollaan Manner-Euroopassa. Ja se tuntui todella hyvältä. Kodilta. Se oli aika ylitsevuotava tunne, se maisema siellä oli aivan erilainen mitä UK:ssa missään. Paljon kotoisampi, sellainen, jonne koen kuuluvani. Perinteinen eurooppalainen maalaismaisema. Ymmärsin siinä, ettei tuo saarivaltio tuntunut niin kodilta missään kohtaa, kuin mitä mantereen puolella oleminen tuntui jo heti ensimmäisistä hetkistä alkaen. Tänne kuulun, en saarelle.


Pysähdyttiin heti alkuun ostamaan autoon GB -tarra, jonka Ranska vaatii. Valmiina hankintana meillä oli jo puhallustesti, jonka Ranska myös vaatii jokaiseen autoon. Jos sitä ei ole kun pysäytetään, mahdollisesti sakkoja tulee. Ei rahallisesti paljon, mutta selvitäpä itsesi tilanteesta ranskalaisten kanssa mahdollisimman nopeasti.. Siinä huoltoaseman pihassa huomattiin, että mantereella on täysi kesä.

Matka Ranskassa oli yllättävän lyhyt, kun siirryttiin jo Belgian puolelle. Ja siellä menikin hetki. Ruuhkissa jurnutettiin suurin osa koko Belgiasta. Onneksi oltiin varattu ylimääräistä aikaa, mutta tajuttiin kyllä, että meidän aiotusta aikataulusta ei suunnitelman mukaan selvitä.

Ruuhkaa.

Hihi.

Jossain kohtaa radio soitti Europen kappaleen The Final Countdown. Se oli ensimmäinen kappale, joka autossa soi silloin kun Suomesta lähdettiin. We are leaving together but still it's farewell. Maybe we'll come back.. En unohda sitä kappaletta ikinä. Se sopi niin siihen tunnelmaan silloin, kun itkin silmät päästäni kaikesta siitä luopumisesta ja tuntemattoman pelosta, enkä tiennyt tulenko ikinä takaisin.


Ihan kiva..

Belgiasta päästiin viimein siirtymään Hollannin puolelle. Siellä ei mitään kummallista tapahtunutkaan, vaan liikenne oli sujuvaa ja tiet hyviä, eikä mitään erikoista jäänyt mieleen. Kissakin oli heti matkan alusta lähtien kopassaan hiljaa ja veteli täysillä sikeitä. Vähän väliä tarkistelin, mutta nätisti siellä oli ja pääasiassa nukkui vaan.


Ja sitten saavuttiin Saksaan. Yhtäkkiä kaikki näytti tutulta. Kylteissä oli tuttua kieltä ja radiosta kuului tuttua puhetta. Olo oli kuin ei olisi koskaan lähtenytkään. Tuntui todella vaikealta ajatella, että sitä oli asunut oikeasti Skotlannissa siinä välissä. Jos en olisi paremmin tiennyt, olisin epäillyt koko Skotlannissa vietettyä puoltatoista vuotta vahvasti valheeksi. Äkkiä tuntui, että olisi asunut Saksassa koko tämän ajan ja Skotlantiin olisi tehnyt vain pienen lomareissun. Vaikka siis Saksassa asuttiin puolisen vuotta vähemmän aikaa kuin Skotlannissa. Silti. Kertonee siitä, missä se sydän oikeasti on. Tai enemmänkin siitä, missä se ei ainakaan ole. UK:n puolelle en jättänyt palasia itsestäni. Kaiken vein mukanani sieltä pois.


Pala Reiniä.

Silti mitenkään riipaisevalta ei Saksassa tuntunut. Seutu ei ollut sitä meidän entistä eteläistä kotiseutua, enkä sinänsä koe mitään suurempaa sidettä muualle Saksaan. Se vain oli kaikkineen ihanan tuttua ja kotoista. Ja tuntui hyvältä ajatukselta, että tällä kertaa voi sanoa heipat Saksalle ajatuksella, että sinne palataan joskus.

Koko reissu oli mennyt hyvässä säässä ihan ensimmäisestä päivästä lähtien. UK:n puolella toisen pysähdyksen aikaan tuli sopivasti kunnon rankkasadekuuro, mutta sekin loppui tosiaan hetki sen jälkeen kun tauko oli ohi. Sopivasti saatiin sinä hetkenä pisarat siinä niskaan.. Nyt kuitenkin alkoi Saksassa mennä synkeäksi samalla kun alkoi muutenkin ilta hämärtää. Äkkiä olikin pilkkopimeää ja vettä isot määrät tiellä. Pyyhkijät pyyhkivät lasia vimmatusi ja sekään ei riittänyt. Onneksi tuota kesti kuitenkin vain puolisen tuntia ja taas saatiin ajella normaalia vauhtia kunnon säässä.


Pilkkopimeää ei missään vaiheessa tullutkaan, vaan suurten kaupunkien valot pitivät huolen siitä, ettei taivas ollut täysin pimeä. Tähtiä siellä näkyi. Muistin, miten silloin 2011 Saksaan hetki sitten saavuttua katselin sitä samaista tähtitaivasta ja mietin, että sama taivas se Suomessakin oli, mutta silti olin niin kaukana, ja tunsin oloni lohduttomaksi. Siinä silloin ikävöin äitiä varmaan eniten ikinä. Nyt tehtiin reissua toiseen suuntaan ja olo olikin toiveikas sitä tähtitaivasta katsellessa. Sama se on taivas Suomessakin. Sama taivas on joka puolella maailmaa. Saman taivaan alla ollaan kaikki. Maailma on rajaton. Ovia on, mutta mikään niistä ei ole lukossa.

Pitkiä, isoja teitä. Ilo ajaa. Nykyaikainen ja vanhanaikainen navigaattori.

Kun noin viitisenkymmentä kilometriä oli jäljellä, kuului kissan kopasta isoa huutoa. Tunnistin huudon heti, että nyt olisi hädän paikka. Kerran aiemmin reissulla on vahinko tullut koppaan, joten avasin kopasta oven heti ja koitin tarjota siinä vastapäätä olevaa vessakoppaa. Se ei kelvannut, vaan oli juoksenneltava pitkin autoa huutamassa. Auton kanssa pysähtyminenkään ei auttanut. Sitten asettuikin taas tuttuun tapaansa niskani taakse, harteilleni makaamaan. Siinä ihmetteli menoa satamaan asti, kunnes tuli koppaan laiton paikka. Satamassa oltiin siinä puolenyön jälkeen. Alkuperäinen suunnitelma oli ollut, että yhdentoista nurkilla oltaisiin laivassa. Onneksi laivaan olisi päässyt vielä pitkään tuonkin jälkeen, joten kiirettä ei tullut.


Isompi ja kalliimpi hytti tuli tosiaan otettua ihan vain kissan takia, koska edellinen reissu laivalla meni kissan kanssa vähän liiassa stressissä. Nyt oli tilaa olla, eikä hytin ovi ollut näköisällä, joten sitä ei tarvinnut vahdata. Myöskin hytti oli käytävän päässä, jolloin jatkuvaa liikennettä sen edustalla ei ollut. Kissa rentoutui heti. Söi, kävi kopassaan tarpeillaan ja heittäytyi rennoksi. Mietti varmaan, että kyllä tämä nyt isompi on kuin hotellihuone, eli askel sentään oikeaan suuntaan!


Nukkumaan päästiin/mentiin kahden aikoihin. Myöhäinen ajankohta ei haitannut, sillä koko seuraava päivä oli luvassa laivalla rentoutumista. Nukkua saisi vaikka kuinka pitkään, eikä mitään muuttojuttuja tarvitsisi miettiä välttämättä laisinkaan koko päivänä.

8 kommenttia:

  1. Voi että tuota ikkunalla napottajaa <3! Se on muuten tosi paljon olemukseltaan meidän kahden kissan (jotka ovat sisaruksia) kaltainen. Ikään kuin puolet toista ja puolet toista. Kasvoiltaan meidän Nekku ja rungoltaan meidän Nanna.

    Kirjoittelitko tätä muuten jo matkalla vai muistitko kaiken yksityiskohdat näin hyvin vielä jälkikäteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runko on niin hauska sana. Tulee mieleen juuri tuollainen roikkumassukka, mitä meidän Natunen on. :') Kun näkee suoraan edestä tai takaa sen kipittävän, näkyy heiluva vatsa puolelta toiselle.

      Kirjoittelin suureksi osaksi tätä jo hytissä. Ei ollut nettiyhteyttä siellä merellä (muuta kuin ohimenevästi kännykässä), mutta ajattelin, että nopeammin saan eetteriin kun on osittain ainakin rustailtu valmiiksi. Seuraavaa ei olekaan, katsotaan mitä sitä muistaa. :)

      Poista
  2. Mulla on mennyt jotenkin ihan ohi, että miksi te vaihdoitte noinkin usein tuota maata. Mitä työtä sun mies tekee? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me vaihdettiin ihan vain koska tahdottiin vaihtaa. Mies teki eri hommia eri maissa. Haki töitä sieltä mihin tahdottiin muuttaa ja sitten kun sai töitä niin sinnehän me sitten mentiin. :)

      Poista
  3. Voihan Belgia ja sen ruuhkat :'D Kerran meinattiin myöhästyä lennolta Suomeen, ku isä ei kaupungilla pyörähtelyllä muistanut et kauheet ruuhkat tulee. Ja muutama muukin kerta on saanut Belgiaan mennessä vaan kököttää siinä ruuhkassa >:( Sen jälkeen ollaan yleensä Saksan kautta menty isän luokse :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, missä sun isäsi asuu? Miten mä en oo tiennyt tästä?! :D
      Oli kyllä ihan semmoset ruuhkat, että ei paljoa naurattanut. :D Saksassa ollaan totuttu olemaan välillä ruuhkissa siellä ihan etelässä, kun aina oli tietöitä ja tiet ihan tukkeessa. Niissä sai oikeesti törröttää paikoillaan tai lähes paikoillaan vaikka useamman tunnin! Mutta niihinkin tottui. Ja piti huolen, ettei koskaan ollut kiire mihinkään. :')

      Poista
    2. Se asuu Luxemburgissa :) En oo kauheasti siitä blogiin vaan kirjotellut :D

      Poista
    3. No ei siitä varmaan tule blogiin kirjoiteltua hirveesti. :D Nyt tiedän! Ja heti on helpompi olla kun tiedän. :'D

      Poista