maanantai 3. joulukuuta 2012

Ensimmäinen matkustuspäivä


Perjantaina herättiin puoli kuudelta erittäin huonosti nukutun yön jälkeen. Tyhjenevällä ilmapatjalla oli kamala nukkua ja asiaa ei auttanut se, että peitotkin meni muuttomiesten mukana. Jäljellä oli vain lakanat. Oltiin ihan jäässä koko yö. Kahvia piti hakea paikallisesta leipomosta, mikä aukesi kuudelta. Pienet kupposet, tosin parempi kun ei mitään. Sitten vaan loput kamat kasaan, auto täyteen (ja täyteen se tosiaan tuli). Vuokranantajat seurasivat meidän puuhia. Oikein kirpaisi, kun tarjosivat omenamehupänikkää, eikä voitu ottaa, koska autossa ei ollut pienintäkään tilaa sellaiselle. Hyvästien aikana olin huomaavinani vuokraemännällä kosteat silmät ja itsekin sai nieleskellä kyyneleitä. Ilmassa oli halausrutistuksen tuntua, mitä ei kuitenkaan tapahtunut. Paljon olisin tahtonut sanoa, mutta kun en osannut. Täti ujutti kaksi suklaalevyä mulle käteen. Kiitin ja otin vastaan, enkä tietenkään kertonut, ettei moisia syödä. Olin iloinen ja huojentunut, että he saivat annettua jotain, mitä voitiin ottaa vastaan.

Natunen miettii, että mikä muka tässä ilmapatjassa on vikana.

Suklaata.


Itkuhan siinä sitten tuli kun vilkutettiin ja ajettiin meidän pikkukylän läpi ja kun ymmärsi, että ei enää koskaan palata sinne. Koti jäi taakse. Tuskin nähdään näitä ihmisiä enää koskaan. Päätin, että kortti pitää Skotlannista lähettää. Kertoa, että kissa pärjäsi hyvin koko matkan, kun sitä niin miettivät. Hyvin huomaa, että ovat maatilan pitäjiä, kun oletuksena oli, että kissa on saanut matkan ajaksi rauhoittavia. Kissahan oli jo kaksi-kolme päivää huutanut, että mennään sitten jo, kun tiesi että ollaan joka tapauksessa menossa. Kovin oli innoissaan.

Käytiin ensimmäisenä tankkaamassa ja kahvia piti saada. Alkuinnostus kahvin jättikoosta vaihtui pettymykseksi, kun kyseinen vaniljakahvi olikin aikamoista sokerilitkua. Maistoin ja tuli ihan vaniljajäätelöfiilis. Todella makeaa, jäi juomatta. Siitäkin pikkutilkasta vatsa heti ilmoitti, ettei tällaista kiitos. Jossain vaiheessa matkalta haettiin sitten ihan kunnon kahvia. Matka meni rattoisasti, kissa huusi ainoastaan ensimmäisen viitisen minuuttia, innoissaan startista, ja lopun matkasta oli hiljaa. Nukkui isossa kopassaan ihan täysillä, kyljellään, pitkin pituuttaan.


Vaniljakahvi. Ja sitten kunnollisempi kahvi.


Lumiset oli maisemat kun lähdettiin. Jossain kohtaa alkoi vihertää ja aurinko paistaa. Luxemburgista jäi pääasiassa mieleen jokunen kuollut rotta moottoritien keskellä olevan viemäriaukkojen luona. Belgiassa oli aurinkoa ja selkeänä enemmistönä pelloilla oli lehmät. Olikohan loppupäässä Belgiaa kun alkoi hyökkiä sumu, vai oliko jo Ranskaa. Samaan aikaan alkoi jo aurinko laskea ja pian tuli todella pimeää. Ranskassa ei maisemia enää ihmeteltykään. Aikataulu piti hyvin ja muutama tauko pidettiin matkalla, että sai kahvia ja käytyä vessassa, sekä tankkailla sai muutamaan otteeseen. Kissallekin tarjosin vessamahdollisuutta ja vettä, mutta eivät kelvanneet. Kävi kopan ulkopuolella, mistä oli suora reitti vessakopalle, katsoi pikaisesti maisemat ikkunoista ja meni takaisin koppaan nukkumaan. Mietti varmaan, että ei tämä ole se Skotlanti, mistä on puhuttu. Jatkakaa matkaa, olkaa hyvät! Missään maan rajalla ei muuten ollut tarkastuksia.

Lunta.

Vihreää.

Käännyttiin Kusel. Bongattiin ilmeisesti suomalaisen auto. Pääteltiin rekkarista + pissaavan Lassin kuvasta.

Vähän ennen kymmentä aamulla oltiin lähdetty ja hyvään aikaan oltiin Ranskasta lähtevän, meren ali kulkevan shuttlen lähtöpaikalla. Liput meillä oli 20:20 lähtevään shuttleen. Pienen alkuvaikeuden jälkeen löydettiin oikea paikka, jonne ohjattiin lemmikkien kanssa matkaavat. Menin paikalle kissan passin kanssa, mutta pitihän se kissakin sinne viedä mikrosirun lukemista varten. Kaivettiin koppa autosta ulos ja takaisin sisään. Sanoin heti, että on hieman stressaantunut eläin pitkän matkan jälkeen (vaikka ei edes ollut, mutta kun tuo tykkää muutenkin repiä kaikki palasiksi niin se oli helpoin selitys.) Antoivatkin minulle mikrosirun lukulaitteen ja sain lukea sen. Laite piippasi niin kuin pitikin ja lupa tuli jatkaa matkaa. Muutaman tarkastuspisteen läpi, jossa yhdessä katsottiin passit ja kyseltiin pari kysymystä. Shuttle oli puolisen tuntia myöhässä ja piti odotella vähän ylimääräistä. Vihdoin alkoivat lastata ja päästiin ajamaan tuommoisen sisään. Oli se huikeeta! Sitten vaan odoteltiin, että lähtee ja että ollaankin seuraavaksi jo Englannin puolella.




Siinä istuessa alkoi vatsa sattua. Ensin vähän. Mietin, että voisi olla melkein nälkä, josko se olisi sitä. Alkoi olla pari tuntia rautatabletin ottamisesta, joten oli lupa taas syödä. Taisin syödä omenan, pari kuivattua luumua ja pähkinöitä. Vatsakipu yltyi. Tuntui, että koko vatsa räjähtää, enkä tiennyt yhtään, että mikä siellä on. Jouduin avaamaan vyötä, oli todella tukala olla. Pissalla käymistä oli siinä vaiheessa pantattu aika pitkään ja ajattelin sen liittyvän ehkä siihen. Tuo shuttlen puolen tunnin matka tuntui ikuisuudelta. Heti satamassa oli päästävä sinne pissalle ja huoltoasema löytyikin heti. Kävin, mutta kipu ei mennyt mihinkään. Se yltyi. Kohta en tajunnut enää mistään mitään. Kaivoin jo pussia eteen, koska alkoi oksettaa. Puhaltelin ja koitin saada happea ja olo senkun huononi. Tunsin, että pian lähtee taju. Sanoin, että on pakko pysähtyä, on pakko päästä ulos autosta. Auto sivuun, minä pihalle. Hirveä halu oli mennä maate ja nostaa jalat ylös, kun veri pakeni päästä jonnekin muualle. Naama alkoi jo kihelmöidä. En voinut siinä mennä makaamaan tielle kuitenkaan. Hetken aikaa hengittelin, mutta sitten tunsin, että pian lähtee taju, enkä tahtonut siihen tipahtaa. Takaisin autoon (jonne kerkesin juuri ja juuri) ja koitin mennä mahdollisimman alas ja laittaa jalat mahdollisimman ylös. Ei helppoa, kun penkki on suhteellisen edessä ja auto täynnä tavaraa, eikä mikään liiku mihinkään suuntaan. Jatkettiin matkaa meidän hotellille, mikä oli siinä lähellä. Pysyin jotenkin tajuissani, vaikka lähellä oli, että olisi käynyt toisin.

Hotellin pihaan ja mies sai juosta sisään suorittamaan sisäänkirjautumisen. Laitoin tavaraa kasaan sen mitä pystyin ja odotin tuskissani. Tiskillä oli tarjottu täytettäväksi ties mitä lappuja, mutta olivat olleet ymmärtäväisiä, kun ilmoitti, että vaimo on autossa sairaana ja nyt on kiire. Puolijuoksua mentiin siitä hotellille ja ensimmäisenä menin vessaan. Jossain vaiheessa kipu alkoi helpottaa. Peilistä katsoi keltaisen kalpea tärisevä hahmo takaisin. Olo oli kuitenkin ehkä miljoona kertaa parempi siinä vaiheessa kuin hetki sitä ennen. Palasin elävien kirjoihin ja otin muutaman kuvan huoneesta. Kissa tutki paikkoja innokkaasti ja nyt kelpasi myös vesi ja ruoka ja kävi vessassakin. Kauaa ei oltukaan enää hereillä. Oltiin totaalisen uupuneita. Edessä oli toinen raskas päivä. Raskaampi, kuin tämä oli. Oih, oli ihana hautautua suurien peittojen alle oikeaan sänkyyn.





Ja todellakin päätin, että jätän rautatabletin ottamatta seuraavan ajon aikana.

8 kommenttia:

  1. Oho! on teillä ollut matka. Ehkäpä kannattaa jättää se rautatabletin otto suosiolla vähän myöhemmäksi. Verenluovutuksen jälkeen nehän tarjoaa aina niitä ja sanat "saattaa mennä vatsa sekaisin" toivottavasti se on vain siitä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja tää oli vielä se helpompi päivä niistä kahdesta! :') Koitan rustailla tuon toisen päivän huomenna. Ja kyllä, jätin sen tabun ottamatta!

      Poista
  2. Helpompi päivä... Hmm, alkoipa uteliaisuus hiipiä pitkin selkärankaa kyselemään: mitä ihmettä seuraavana päivänä tapahtui? :D Malttamattomana heti töiden jälkeen kurkkaamaan josko päivityksiä tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Joo, toisessa päivässä oli semmosta erilaista vivahdetta sitten :D Mutta silti molemmat päivät oli kivoja! <3 Koitan päivittää tänään, jos suinkaan netti pelittää sen verran. Kuvien lataaminen etenkin on todella raskasta. Menee ihan muutama tunti tällaiseen postaukseen! :O

      Poista
  3. Kivan lunkisti teidän kissa suhtautunut ja mukava kun oot senkin kuulumisia kertonut. Oon täällä miettinyt että miten se suhtautuu matkaan, mutta kissalla on asenne kunnossa! :D

    Odotan innolla jatkoa, sun blogeja on mukava lueskella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Natunen on jo niin kokenut muuttaja, johan me Saksaankin tultiin ensin 27 tuntia laivalla ja koko maan läpi pohjoisesta etelään monta tuntia autolla. :) Ja ei ole meidän kuulumisia ilman Natusen kuulumisia! :D Meidän kuningatar, elämämme valtias, rytmimme määrääjä. Kun kissalla on kaikki hyvin, meillä on kaikki hyvin. Jos kissalla on jokin huonosti niin meillä on asiat tosi huonosti. :'D Hih, näin se menee!

      Ja mukava kuulla, että tykkäät lueskella näitä! :)

      Poista
  4. Tietkö, oisko tuo ollut kuitenkin stressivatsaa??? Mä olen ainakin itse semmonen että en muka jännitä, mutta sitten jännitänkin vatsallani. Nuo oireet kuulostaa ihan omanlaisiltani.

    Mutta hyvin pärjäsit, rautanainen oikein! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tää stressivatsaa ollut. Mulla itseasiassa on stressivatsa aina kun pitää käydä lääkärillä, muttei muulloin. Eikä se ole mulla mitään tällaista.. :/ Tässä syy oli todennäköisesti poikkeava ruokarytmitys ja yliannostus protskupatukoita, joissa on valtavasti kuitua, ja veden juomisen välttäminen, jottei pidä pysähdellä jatkuvasti. Rautatabuun mun vatsa reagoi muutenkin huonosti, joten se oli sellainen huono lisä tuohon soppaan.

      Mutta hyi, en oo koskaan kokenut mitään vastaavaa tuossa määrin. Se kipu oli ihan järkyttävää. Eikä tuntunut ennen kuin ihan lopussa, että pitää päästä vessaan. Sitä ennen en tiennyt yhtään mitä mun vatsassa tapahtuu. Viime kesänä oli samankaltainen tapaus samanlaisessa tilanteessa; kuitupitoisia protskupatukoita ja mahdollisimman vähän vettä. Silloin se ei onneksi yltynyt tällaiseksi, olisi jäänyt elämäni keikka näkemättä! Kyllä oisi kismittänyt lähteä ensimmäisestä rivistä pois.

      En tiiä pärjäsikö tää rautanainen niin hyvin, mutta ainakin joten kuten. :D

      Poista