torstai 23. elokuuta 2018

Nähdään


Perjantaina kuukausien prosessi tuli päätökseensä, kun sitä heräsi vihdoin muuttopäivään. Unta oli saanut sen verran vähän parina edellisenä yönä, ettei tulevaa oikein edes vielä ymmärtänyt. Odottava fiilis oli kuitenkin läsnä, joskin se siinä vaiheessa kohdistui vielä edessä oleviin konkreettisiin vaiheisiin ennen varsinaista muuttoa. Ensin tavarat, sitten loppusiivous, sitten tuntikausien ajomatka hotelliin Turkuun (jonne lopulta saavuttiin vasta puolenyön aikaan), ja vasta seuraavana aamuna matkustettiin laivalla kohti Ahvenanmaata. Ja täällä sitä ollaan, vuokramökissä yhteensä pari viikkoa ennen kuin päästään muuttamaan meidän uuteen kotiin. Alun tunnelmat Ahvenanmaasta on juuri sitä, mitä täältä odottikin. Tilaa.

Tiesin jo etukäteen, että kunhan Kuopiossa sen kotioven laittaa viimeisen kerran kiinni ja istahtaa autoon matkalle pois itselle rakkaasta kaupungista, itku siinä tulee. Pärjäsin oikeastaan aika hyvin siihen asti kunnes laitoin valtavan tärkeälle, Kuopioon jäävälle ystävälle heippa-viestiä. En meinannut enää nähdä koko puhelimen ruutua kun siinä matkalla kirjoiteltiin. Ehkä tunnin verran sitä itkua kesti ja sitten helpotti aina siihen asti kunnes häntä jälleen ajattelin, jolloin kyyneleet tulivat välittömästi takaisin näköä sumentamaan ja poskille vierimään. Onneksi mitään hyvästejä ei kuitenkaan sen koommin tarvinnut heittää, vaan riitti kun sanottiin, että nähdään. Mantereen puolella tulee kuitenkin käytyä varmasti ihan useamman kerran vuodessa, kun samassa ajassa pääsen laivalla Maarianhaminasta Turkuun kuin mitä kesti mennä Kuopiosta bussilla Helsinkiin. Esimerkiksi siellä Helsingissä tuli viime vuonna käytyä reilut viisitoista kertaa.

Ikävä jäi ystävän lisäksi myös itse Kuopiota kohtaan. Sitä ei voi millään kieltää, ja sen tiesinkin. En ole koskaan mitään muuta kuin rakastanut Kuopiota ja kaikista paikoista, joissa olen asunut, on tuo kaupunki noussut ihan kirkkaasti kärkeen. Huolimatta esimerkiksi siitä, että olen asunut lempimaassani Saksassa, ihanalla maaseudulla Tonavan varrella. Silti. Kaikkialta muualta on puuttunut jotakin, ja se on ollut ne ihmiset. Ei ehkä konkreettisesti puuttuneet, mutta kuitenkin siten, miten olen heitä kaivannut. Savolaisten keskellä on kuin olisi sylissä ollut. En usko, että mikään paikka tulee tältä osin olemaan aivan yhtä ihana ja hyvä koskaan. Kuopio oli parasta. Mutta paraskaan ei valitettavasti voi uudeksi aluksi muuttua, eikä ihminen kovin helposti voi itseään kasata siellä, missä palasiksi meni.

Kuopiossa Natunen sairastui ja kuoli. Kuopiossa ollessani isä kuoli. Kuopiossa taistelin pitkään ja hyvinkin synkissä vesissä oman mieleni kanssa. Kuopiossa koin yhden vaikeimmista ihmissuhteistani, mikä ei lakkaa kai sattumasta koskaan.

Vaan silti minä rakastin. Rakastan. Iso osa minusta toivoi, että Kuopio olisi ollut se paikka, jonne voisi jäädä. Mutta elämää tapahtui liikaa, sattui liikaa, ja se kaikki repi ne puoliksi istutetut juuret maasta irti hyvinkin varmalla otteella, pikkuhiljaa kiskoen sentti sentiltä ylemmäs. En enää tiedä tuleeko niitä pysyviä juuria oikeasti istutettua koskaan mihinkään ja koitankin nyt lähinnä vain hyväksyä itsessäni tätä levottomuuden piirrettä. Sillä vaikka kaipuuni löytää joskus jostain pysyvä koti on suuri, niin ehkä sellaista ei vain lopulta ole minulle tarkoitettu. Siinä mielessä, että se ei näin ailahtelevaiselle luonteelle vain sovi, joka itsensä peilaa niin vahvasti aina ympäristöstään, niin hyvässä kuin pahassakin. Koko tähänastinen elämä ainakin kertoo tarinaa siitä, kun takana on lukuisia eri asuntoja useissa eri kaupungeissa ja maissa. Mitään ei silti toki voi ennustaa, enkä edes yritä. Osa minusta edelleen toivoo, että jonnekin voisi joskus jäädä, mutta sitä en voi tietää meneekö siihen vuosia vai vuosikymmeniä, ja missä se paikka sitten on. Elämä lopulta näyttää, onko sitä missään. Till then tramps like us, baby we were born to run.

Kuopioon palaan vähintään käymään. Sillä välin nautin siitä, että täällä Ahvenanmaalla on tilaa hengittää, on rauhaa, eikä luonto lopu kesken vaan hämmästeltävää ja koettavaa riittää. Entuudestaan täysin uuden paikan parhaita puolia on myös se, että saan luoda itseni uudelleen juuri sellaiseksi kuin haluan ja voin vihdoin alkaa luoda, jälleen kerran, perustuksiani taas ehjäksi niiltä osin mihin säröjä ehti Kuopiossa tulla. Osa niistä on niin suuria, että taidan rakentaa ne tällä kertaa erilaisiksi. Ehkä kestävät silloin paremmin.

Rakastan uusia alkuja valtavasti, ne on yksiä lempiasioitani koko maailmassa. Mutta uusiin alkuihin liittyy aina vanhan loppu ja siitä en pidä yhtään. Onneksi tässä muutossa ei todellisuudessa tarvinnut luopua oikeastaan mistään. Pitkälti kaikkea voi helposti käydä tankkaamassa reissuilla Manner-Suomen puolella.

Aivan erityisesti niitä sinne jääneitä rakkaita. Käydä välillä täyttämässä sydän pullolleen naurua, syviä keskusteluita ja yleistä hassuttelua.

Ja ehkä vähän Fresitaakin.


Nähdään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti