sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Vakaa epävakaa


Aloin vuoden alusta pitää bullet journalia, mikä on eräänlainen itse koottu kalenteri kaikenlaisine lisäosioineen, mitä siihen sitten tahtookin laittaa. Se on ehkä pääasiassa kalenterin, muistiinpanojen ja päiväkirjan yhdistelmä. Itse kirjaan sinne mm. unimääräni ja näkemäni unet/painajaiset, kuukautiskiertoni, kipupillereiden syöntimäärät ja kivun tason, miten mielenterveyteni oireilee, sekä teen erilaisia mielenkiintoisia listoja ja pidän kirjaa päivittäisestä mielialasta. Nyt kun kuusi kuukautta tätä vuotta on eletty, voi mielialaseurannasta nähdä jo helposti yhtä sun toista.

Vaaleanpunainen = iloinen, tyytyväinen, ok
Vihreä = vihainen, kärttyinen
Sininen = surullinen, masentunut
Oranssi = vuoristorata
Vaaleansininen = sekopää (ei vielä yhtään tällaista päivää jee!)
Keltainen = väsynyt
Musta = ahdistunut

Tästä kirjaamisesta on oppinut kaikenlaista, kun se pakottaa miettimään olosuhteita ja syitä kaiken takana ja sen vuoksi pystyn siitä myös suoraan näkemään mitä on milloinkin tapahtunut. Se täytyy tietysti tätä katsellessa muistaa, että yksityiskohtia tässä ei näy, vaan kirjaan sen, mikä on ollut hallitsevana kyseisenä päivänä. Jos ei mikään, niin sitten se on ollut vuoristorataa. Joskus on ollut kaksi hallitsevaa, ja olen kirjannut molemmat.

Ensimmäisenä silmään pistää ehdottomasti vaaleanpunaisen määrä, ja se on hienoa että se on näin suuressa enemmistössä. Sanoisinkin, että tällä hetkellä vointini on vakaa. Olen oppinut mm. sen, että mitä vähemmän elämässäni on tapahtumaa, sitä vakaampi olen. Se ei ehkä ole kuitenkaan pidemmän päälle kovin hedelmällistä, sillä se tarkoittaa sitä, että päivät toistavat suunnilleen samaa kaavaa, eikä sitä tee mitään ihmeellistä oikein koskaan tai näe juuri ketään. Mutta kun on ihminen, joka reagoi ympäristöön ja sen ihmisiin ja rakentuu siitä kaikesta, on tämä rutiininomainen tämänhetkinen elämä ollut toipumisen kannalta varsin oivallinen. Pinnan allahan kuplii koko ajan kaikkea kivaa, mutta se ei muuta tämänhetkistä arkea, tai vaikuta siihen huonontavasti. Päinvastoin, se pitää yllä innostuneisuutta, mikä sekin tietysti vaikuttaa hyvään ja sitä kautta lopulta tasaisempaan mieleen.

Toinen asia, minkä olen oppinut, on se että mieleni ei muutu synkäksi tai ahdistuneeksi ilman syytä. Tokihan jo viime vuonna keksin mikä masennustani piti yllä, ja tämä kirjaaminen on ollut myös tuolta kantilta katseltuna mielenkiintoinen. Tässä on niitä masentuneita päiviä jokunen, mutta jokaiselle on syy. Ei keskenään aina sama, mutta kuitenkin, ja tämän kirjaamisen avulla muistan ne tarinat niiden takana. Esimerkkinä voisi ottaa maaliskuun masennus- ja ahdistuspäivät. Silloin viime vuonna menettämäni ihminen alkoi minulle kirjoitella niitä näitä aivan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan, ja tuo aiheutti välittömän syöksyn. Tunnistin sen nopeasti ja pyysin lopettamaan. Hetken päästä mieli parani jälleen, kun tämä triggeri lähti uudelleen pois. Samasta syystähän hänet viime vuonna menetin. Koska oli pakko, mielenterveyteni takia. 

Minun on siis valtavan tärkeää tunnistaa ihmiset, jotka triggeröivät esiin näitä huonoja tuntemuksia ja vointeja minussa (oli syy siihen mikä hyvänsä). Tämä vaatii myös eniten vahvuutta, sillä samaan aikaan tunnun tarttuvan kovimmin juurikin tällaisiin ihmisiin (mikä ei ole kovin kummallista, kun on tietoinen syistä siellä taustalla) ja he ovat monesti sellaisia, joita ilman ei koe voivansa elää, mutta silti ei voi elää heidän kanssaankaan. Koska nykyisin ymmärrän asiaan vaikuttavat tekijät, osaan jo ottaa ja vaatia sitä etäisyyttä kun sille on tarve. Joskus se vaatii sen, ettei voi olla tekemisissä laisinkaan ja sen seurauksena voi joutua tekemään radikaalejakin muutoksia. Mutta se on sen arvoista. Kaikki tuo pinkki on sen arvoista.

Olen oppinut myös sen, että yleensä alkoholin nauttimisen jälkeisenä päivänä (tai joskus kahtenakin) mieli on masentunut, ahdistunut ja myös kiukkuinen. Olen huomannut, että hormonikierto aiheuttaa minussa väsymyskausia. Olen huomannut, että se mitä syön, vaikuttaa ihan suoraan energiatasoihin, unenlaatuun ja mielialaan ja myös PMS-oireisiin. Reagoin hyvin herkästi verensokerin muutoksiin, meni ne sitten ylös tai alas. Lennän nousuissa ja romahdan laskuissa, ja yleensä suurempi herkuttelu vaikuttaa seuraavaan päiväänkin huonontavasti. Eri asia toki on, että jätänkö tämän kaiken vuoksi herkuttelematta, mutta ainakin tiedostan sen vaikutukset. 

Suurin haaste omalla kohdallani on pysyä vakaana, koska sellainen en ole. Rajatilahan on epävakaa persoonallisuushäiriö. Epävakaus on minussa. Mutta sitä pystyn lopulta aika hyvin pitämään kurissa omilla valinnoillani tietynlaisissa elämäntilanteissa, kun sattuu niin onnekas jakso, ettei ulkoapäin tule negatiivisia vaikutteita. Tiedostan siis, että kaikki tämä pinkki saattaa heittää häränpyllyä hetkenä minä hyvänsä. Ei se lopulta vaadi kuin yhden tapahtuman, joka pääsee vaikuttamaan omaan itseen laajasti. Pienet asiat eivät sinne enää pääse, eivätkä kenen tahansa suunnasta. Eivät tällaisena hetkenä kun ohjaimissa on tunteiden sijaan järki.

Kaikkia näitä taulukon värejä katsoessa ei ehkä uskoisi, että minulla on ne diagnoosit kuin on. Toki masennus on luokkaa toistuva eikä ilman syytä syntyvä, eikä sen kuulukaan oireilla tällä hetkellä. Ahdistuksen olen yhdistänyt nimenomaan osaksi PTSD:tä ja tietysti se kuuluu myös rajatilaan. Rajatilassa se oireilee lähinnä tietynlaisten ihmissuhteiden tai niiden luomien tilanteiden kautta, PTSD:ssä sitten taas traumaan liittyvien asioiden aiheuttamien tunteiden kautta. Nämä kaksi, PTSD ja rajatila jollain tasolla oireilee joka päivä, mutta se pointti onkin se, että ne eivät (juuri nyt) hallitse. Minä olen se, joka hallitsee niitä

Mitä enemmän näihin liittyviä asioita kirjailee ylös, mitä enemmän asioista oppii, sitä enemmän niitä pystyy järjellä miettimään ja sitä kautta osa kontrollista siirtyy niiltä takaisin itselle. Tieto on valtaa. Diagnoosit ovat valtavan hyödyllisiä. Terapia on ollut äärimmäisen tarpeellista. Ja se oma työ, se on ollut tämän kaiken suhteen todella suurta. On pitänyt katsoa todella syvälle itseensä, analysoida menneisyys, ottaa se sellaisena kuin se oli eikä vähätellä sitä kuten ihmisellä on helposti tapana, hyväksyä se, on pitänyt antaa menneille tapahtumille oikeat nimet, liittää muistoihin tunteet takaisin, on pitänyt lakata syyllistämästä itseään, on pitänyt oppia miksi minä olen tällainen kuin olen, miksi tunnen ja ajattelen tietyllä tavalla, miksi käyttäydyn niin kuin käyttäydyn. Vasta sitten, kaiken tämän työn jälkeen, on ollut mahdollisuus muuttaa näitä asioita ja siten siirtää kontrollia takaisin minulle itselleni. Tämä kaikki työ näkyy vaaleanpunaisena tuossa taulukossa.

Nämä asiat on kuitenkin asioita, joiden kanssa eletään koko elämä, joten kokonaan poissa ne eivät ole enkä voi koskaan julistaa itseäni mitenkään parantuneeksi. Mutta erityisesti siksi on äärimmäisen tärkeää se, että oppii keinoja, joilla niitä hallita. Tiedän, että jossain kohtaa näistä jokainen tulee ryminällä takaisin, kuten aina, mutta joka kerran jälkeen olen aina viisaampi. Siinä synkkyyden keskelläkin kykenen analysoimaan tilannetta, eikä järki jätä hulluimmassakaan hetkessä. Se on aina läsnä, ja työkaluja on joka kerran jälkeen aina enemmän. Esimerkiksi viime vuoden masennusjakson aikana ymmärsin miksi se piti otettaan ja tämän ymmärrettyäni kykenin tekemään vaadittavia muutoksia elämääni, jolloin se päästi minusta irti. Sama koski rajatilaoireilua. Piti tehdä kipeä valinta, jotta jatkossa sattuisi vähemmän ja siten olisin enemmän itseni hallinnassa. Joskus kipu on kaiken arvoista, erityisesti jos se on valtavan opettavaista. Jatkossa tiedän jo aiemmin mitä pitää tehdä ja lyhentää näin turhaa kärsimystä ja kamppailua. 

Toivon, että loppuvuosi on täynnä aina vain enemmän vaaleanpunaista. Paljon jänniä juttuja on odotettavissa ja muutoksia on tulossa. Vähän jännittää miten kaikkeen reagoin ja millaiseksi muutun, mutta tuskin unohdan sitä kaikkea mitä olen oppinut.

Nyt on hyvä.

Onnea on kai tuntea olevansa niskan päällä. Vaikka edes hetken, niin se hetki on valtavan arvokas. Koska silloin tietää, että sinne niskan päälle on ylipäätään mahdollista päästä. Erityisen hyvältä se tuntuu siksi, koska työn olen tehnyt minä itse.

Siispä tämä hetki on minun. Tämä kesä. Ensimmäinen kesä kai kahdeksaan vuoteen, kun voin sanoa, että tämä kesä tässä on minulle hyvä ja lempeä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti