maanantai 25. kesäkuuta 2018

Jäljet aivoissa


Vaikea viime vuosi jätti muitakin jälkiä kuin vain henkisiä haavoja, naarmuja ja kolhuja. Menetin mm. noin puolet jo muutoinkin ohuesta tukastani kaiken stressin vuoksi ja siksikin käytän pidennyksiä. Toinen sitäkin suuremmin elämääni häiritsevä vaikutus on ollut muistiini.

Olen vielä joskus aikuisiälläkin ollut pitkään erittäin hyvämuistinen, jolloin muistin kaikki omat asiani, ja toistenkin. Ihmiset laittoivat asioita muistiin kertomalla ne minulle. Tämä on kuitenkin muuttunut kovasti. Olen ennenkin huomannut muistini heikentyneen tietyissä elämänvaiheissa, ja nyt jälkikäteen kiinnittänyt erityisesti huomiota siihen, että se tapahtuu aina sen jälkeen kun kaivautuu jälleen ylös sieltä jostain synkästä kaivosta, jossa vietti taas jonkin aikaa. Erityisesti PTSD:n oireilu tuntuisi tähän vaikuttavan. Aina kun se on ollut pahana, jää minulle jälkikäteen jollain tapaa käyttöön aina vain vähemmän kapasiteettia aivoissa tallentaa asioita muistiin. Etenkin lähimuisti on tällä hetkellä aika heikko, ja yksittäisiä muistoja pidemmänkin ajan takaa katoaa helposti elleivät ne ole olleet jotenkin ihan valtavan merkittäviä. Ja näistä näkyy esimerkkejä päivittäin.

Sanat katoaa. Saatan kertoa jotain juttua miehelleni, mutta se on tosi takeltelevaa, koska sanoja on vaikea löytää, tai sitten ne korvautuvat täysin väärillä sanoilla. Jos kysyn häneltä mitä hänellä on huomenna ohjelmassa ja hän vastaa mitä on huomenna sekä ylihuomenna, joudun huomenna kysymään uudelleen, koska siinä kohtaa ei ole enää aavistustakaan mitä eilen kerrottiin. Sen toki yleensä muistan, että se kerrottiin, mutta sisältö on pelkkää epämääräistä harmaata massaa, josta ei saa mitään muistiksi muovattavaa kiinni. 

Olen myös jättänyt tänä vuonna ainakin kaksi kertaa laskun maksamatta eräpäivään mennessä, vaikka näissä olen aina ollut ihan pilkuntarkka. Toisen olin totaalisesti unohtanut, toisen luulin maksaneeni jo ajat sitten. Jälkimmäisessä oli kyse terapeutin viimeisestä laskusta terapian lopettamisen jälkeen, ja hän joutui laittamaan huomautustekstiviestiä asiasta, jolloin vasta tajusin sen jääneen maksamatta. Vaikka se oli koko ajan ollut tuossa pöydällä. Vähän noloa osaltani.

Kerran olin pesemässä pyykkiä ja laitoin nestemäisen pesuaineen valmiiksi jo etukäteen, eri vaiheessa kuin normaalisti. Muistutin itseäni, että se on sitten jo laitettu ja näkeehän sen muutenkin, että siinä sitä on. Puolen minuutin päästä tajuan kaatavani tuplamäärää pesuainetta sille kuuluvaan koloseen, koska unohdin jo, että sitä siellä oli. Ylimääräinen osa oli saatava pois, koska maksimiraja oli ylitetty jo ajat sitten. En keksinyt muuta kuin tehdä talouspaperista lokeroon mahtuvia rullia, jotka imivät sitä sieltä pois, kunnes oltiin maksimirajan alapuolella. 

Edellispäivänä katsoin jalkapalloa, mitä teen nyt joka päivä ja tykkään siitä. Heti pelin jälkeen ei ollut enää aavistustakaan, mikä oli toinen kyseiseen peliin osallistunut maa. En muistanut enää paitojen värejä, saati pelaajien kasvoja, en mitään mistä olisin voinut sen muistiini palauttaa. 

Eilen en muistanut mikä on näppäinyhdistelmä, jolla sivu ladataan uudelleen, vaikka käytän sitä joka päivä ja olen käyttänyt monta vuotta. Valitsin kerta toisensa jälkeen näppäinyhdistelmään sitkeästi kolmosen R-kirjaimen sijaan, kunnes järkeilemällä tajusin R-kirjaimen tarkoittavan refreshiä, jolloin se palautui mieleen.

Reilu viikko sitten (ja tässä kohtaa en enää muista mitä olin kirjoittamassa, koska tuli noin sekunnin ajatuskatkos, mutta koska tuossa oli vinkkinä tuo viikko niin sieltä se löytyi sitten hetken päästä taas) tein suklaakakkua. Laitoin suklaan sulamaan mikroon kahdeksi minuutiksi ja kuvittelin sen olevan vähän. Olen tehnyt samaa kakkua monet kerrat ja tiedän, että se on valtavasti liikaa. En enää muistanut, enkä keskittynyt. Havahduin valtavaan palaneen käryyn ja pelästyin, että olen laittanut hellan vahingossa päälle. Ei, suklaa oli muuttunut mikrossa mustaksi ja koko asunto oli pakko tuulettaa varsin huolella, jotta hajusta päästiin edes osittain eroon.

Kuljen monesti huoneeseen, enkä enää muista miksi. Kävelen väärään huoneeseen, kun piti mennä toisaalle. Otan väärän pillerin tai unohdan otinko ollenkaan ja kuinka monta. Saatan unohtaa ihmisten nimiä, kavereiden puolisoiden nimiä, kaverin sukunimen. Olen unohtanut oman asunnonnumeroni, mikä johti toisen asunnon numeron painamiseen ovisummerista useammin kuin kerran. Jopa yöllä.

Otan läppärin tai puhelimen käteen tarkoituksena selvittää sen avulla jokin asia, mutta koska siinä on aina jokin notifikaatio johon huomioni kiinnittyy pieneksi hetkeksi, unohdan kokonaan että jotain piti tehdä. Muistan sen ehkä jokusen tunnin päästä. Useissa asioissa pätee se, että jos en ihan heti tee ja jos mikään asia tulee siihen tekemisen väliin, oli miten pieni asia tahansa, en enää muista. Unohtamiseen riittää yksikin päähän tullut ajatus jostain muusta.

Kuulen paljon asioita, joita luulen kuulevani ensimmäistä kertaa. Voin olla vaikka järkyttynyt siitä, että joku on kuollut, vaikka olisin alunperin kuullut kyseisen henkilön kuolemasta vaikka vuosi sitten. Voin saada mielestäni täysin uutta informaatiota, jotakin poikkeuksellisen hienoa ja siistiä, ja sitten hetken päästä kuulla, että siitä ollaan kyllä puhuttu aiemminkin. 

Haluaisin muistaa kaikenlaista hauskaa ja tärkeääkin nippelitietoa, mutta vaikka kuinka yritän niitä päntätä mieleen, eivät ne sinne enää jää. En osaa edes veikata mitään sinne päin. En muista kuinka korkea on maailman korkein vuori, kuinka syvä on Mariaanien hauta ja missä se sijaitsee, tai vaikka kuinka vanhaksi huonekärpänen elää. En tiedä yhtään onko kyse sadoista vai tuhansista metreistä, tunneista, päivistä tai viikoista. Vaikka olisin näitä asioita selvitellyt kuinka monta kertaa ja koittanut painaa mieleen, niin joka kerta kun tiedon tarkistaa, tuntuu se siltä ettei sitä olisi koskaan ennen kuullutkaan.

Joskus aikoinaan olen erityisesti raskaampina aikoina joutunut näiden vuoksi vaikeuksiin myös työrintamalla. Olen mokaillut, koska olen unohdellut. Tehnyt yksinkertaisissa asioissa virheitä, koska kaikkea ei ole enää vain kyennyt muistamaan, eikä keskittymistä pitämään yllä vaadittavalla tasolla. Ehkä tämänkin vuoksi olen suosinut alitajuisesti töitä, joissa henkinen kuormitus on ollut pientä, eikä liikkuvia osasia ole niin valtavasti. Tai vaikka töitä, joissa on koko ajan selkeät kirjalliset säännöt, joita seurata.

Koska tämän muistiongelman tiedostaa, sitä on vaikea luottaa muistiinsa silloinkaan kun luulee muistavansa jotain. En uskalla juuri mitään sanoa faktana missään, ennen kuin tarkistan sen ensin ja tiedän sen satavarmaksi. Monesti myös mietin, että pitäisi kaverilta kysyä sitä tai tätä, mutta sitä ei aina edes kehtaa, koska tietää että asiasta on mahdollisesti puhuttu aiemmin. Tai vaikka ei tietäisikään, niin jo ajatus siitä että saatat kysyä jonkun elämän tärkeästä tai muuten suuresta käänteestä uudelleen, tuntuu vähän loukkaavalta toista kohtaan. Monesti en kysy, koska en halua loukata, jos olenkin asiasta jo aiemmin kuullut mutta en vain muista sitä. Lisäksi mikään ei takaa sitä, että muistaisin vaikka kysyisinkin uudelleen, ja sitten vasta kurjalta tuntuisikin, kun on kahdesti kerrottu.


Traumanjälkeisten oireiden kirjoa monimutkaistaa se, että häiriöön liittyy usein myös muita psykiatrisia ongelmia, kuten masennusta, päihteiden väärinkäyttöä, muutoksia muistissa ja kognitiivisissa toiminnoissa sekä muita mielenterveydellisiä ja fyysisiä ongelmia. Kaikki tämä yhdessä johtaa siihen, että henkilön sosiaalinen toimintakyky vaarantuu. Tästä voi seurata erilaisia ongelmia muun muassa koulu-, työ- ja perhe-elämässä. PTSD-oireisiin kuuluvat esimerkiksi fyysiset tuntemukset kuten hikoilu, vapina, nopea syke ja univaikeudet. Myös ruokahaluttomuutta voi esiintyä. Psyykkisiä oireita ovat yhtäältä väkisin mieleentulevat voimakkaat tunteet ja muistikuvat ja toisaalta tapahtuman kieltäminen, ns. henkinen puutuminen. Tyypillistä on myös keskittymisenvaikeus, väsymys, epätodellisuuden tunne sekä syyllisyys tai syyttely.


PTSD:n on tutkimuksissa todettu ihan fyysisesti muuttavan alueita aivoista, jolloin poikkeavuudet voi myös kuvantaa. Yksi näistä alueista on hippokampus, jolla on sormensa pelissä muistojen suhteen. Sen vastuulla on muistojen muodostaminen ja tämä prosessi saattaa häiriintyä sen verran PTSD:n vaikutuksesta, että hippokampuksen koko pienenee. Lisäksi trauman kokeneiden aivoissa tapahtuu kaikenlaista muutakin epätavallista; lisääntynyt veren virtaus toisiin alueisiin vaikuttaa toisten alueiden normaaliin toimintaan, ja sama toisinpäin. Toiset alueet aivoissa voivat suurentua, toiset pienentyä. Henkisen trauman kokeneen oireet saattavat olla verrattavissa fyysisen aivovaurion saaneisiin (minullakin epäiltiin vajaa kymmenen vuotta sitten aivoinfarktia TYKS:ssä). PTSD-aivot toimivat siis ns. normaalin ihmisen aivoihin verrattuna monella tapaa poikkevalla tavalla. Mm. näiden asioiden vuoksi on myös ollut puhetta PTSD:n muuttamisesta disorderista injuryksi, eli häiriöstä (fyysiseksi) vammaksi.




Tunnusluvut, tilinumeroni, puhelinnumeroni, ja osan salasanoistani muistan vielä, mutta olen miettinyt pitäisikö näitäkin listata jonnekin ylös, jos vaikka unohdankin. Onneksi toistaiseksi muistan sen kaiken mikä on ihan oikeasti tärkeintä ja kaiken sen, mihin riittää valtavasti kiinnostusta ja intohimoa. 

Mutta vaikka unohdan joskus jonkin asian, mikä ystäviini tai kavereihini liittyy, ei se tarkoita että unohtaisin siksi, ettei kiinnostaisi tai etten välittäisi. 

Joskus vain unohdan.

3 kommenttia:

  1. Paljon tuttuja unohdushetkiä tuli tuolla mainittua, kuten että yllätyn välillä että joku on kuollut, vaikka olisin jopa itse joskus vaikka facebookissa siitä jakanut..

    Koska sulla on muuten viimeksi veriarvoja tsekattu? Ehkä voisi B12 ja varastorauta-arvot (jossain aiemmassa blogauksessa mainitsemasi väsymys) tarkistuttaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmph, mulle ei jostain syystä enää tule sähköpostilla ilmoituksia kun tulee kommentteja! Mutta nyt vihdoin huomasin.

      Veriarvojen kattavasta viime tarkistuksesta ei ole mahdottoman kauaa aikaa. Tämä on (valitettavasti) ihan perinteistä ihmisten keskuudessa, joilla PTSD on. Varmaan yleisin puheenaihe noissa vertaistukiryhmissä on muistiin liittyvät ongelmat. Myöskin tämä on mulla mennyt vuosia samalla tavalla ja aina tämän saman kaavan mukaan, eli ns. PTSD-kauden jälkeen. Nuo B12 tai ferritiini pitäisi muutoinkin olla jatkuvasti kunnossa, kun niitä molempia lisäravinteena jatkuvasti syön. Ja rautaa siis, en syö ferritiiniä. :D Mutta kilpparin ajattelin varmuudeksi tarkastaa, kun sen kanssa on vähän historiaa. Lähinnä suljen sen pois.

      Poista
    2. Ai niin, piti lisätä vielä se, että tällä hetkellä mulla on väsymystä vastakkainen ongelma - istun helposti vielä aamuviideltäkin ylhäällä silmät lautasina ja mietin, että mistä tätä energiaa tulee. :D Mutta vaiheittain nämä menee. Nyt on tämä pirteämpi vaihe.

      Poista