torstai 11. tammikuuta 2018

Kynänjälkiä ja kuminpurua


Mitäköhän taitoja ihmisissä onkaan, joista eivät itse ole tietoisia?

Piirtäminen oli pienenä yksi lempipuuhistani. Piirsin lapsena paljon ja niitä kuvia oli seinät ja ovet täynnä. Taisin piirtää eniten koiria ja kyllä, dinosauruksia. Koulussa kuvaamataito kuului lempiaineisiini äidinkielen ja biologian ohella ja ala-asteella olin luokkani parhaimpia piirtäjiä. En kuitenkaan ollut koskaan tosi hyvä ja esimerkiksi veljeni oli tällä saralla ihan selkeästi lahjakkaampi. Ikäluokassani olin kuitenkin hieman muita parempi. Mutta vain hieman.

Serkkujen kanssa mummolassa mielipuuhaani oli istua pöydän ääressä kynä kädessä ja paperi edessä, ja vuorotellen toisillemme sanottiin mitä seuraavaksi piirretään ja näin jatkettiin kunnes paperi oli täynnä pieniä otuksia ja asioita. Teini-iässä taisin eniten piirtää hevosia, koska no, hevoset on kivoja.

Mutta sitten piirtäminen jäi. En koskaan kehittynyt siinä, sillä en osannut tai ymmärtänyt siihen panostaa. Mielestäni jäin sille tasolle jossa olin jo aiemmin pyörinyt ja lopulta muut meni taidoillaan ohi. Olin se, joka oli joskus osannut piirtää ja tyydyin siihen.

Noin kahteenkymmeneen vuoteen en tarttunut kynään piirtämistarkoituksessa. Jos joskus koitin aikani kuluksi piirrellä jotakin jonnekin sivun kulmaan, huomasin etten yksinkertaisesti vain osaa, en edes mitään simppeliä ja helppoa.

Siksi onkin hassua, miten sitä on itsensä nyt yllättänyt. Laittaa miettimään, että kuinka monella on oikeasti kykyä tehdä vaikka mitä, mutta eivät tiedä sitä.

Minä en tiennyt.

Vajaa kuukausi sitten tartuin kynään ja paperilehtiöön. Idea oli jonkin aikaa pyörinyt mielessä. Että jos kokeilisi vaikka jotain ihan yksinkertaistettujen ohjeiden avulla, joissa näytetään askel askeleelta miten teos etenee, että onnistuuko se edes siten. Oli yö ja laitoin menemään. Pupu, panda, pöllö, kauris.


Huomasin, että osaan paremmin kuin missä uskossa olin ollut, mutta en mitään erityistä enkä jaksanut panostaa näihin kuviin muutoinkaan ihan täysillä, mutta innostus vei kunnolla mukanaan heti. Enkä vielä tiennyt miten paljon osaan, kun oikein asiaan perehdyn.

Seuraavana päivänä kävin hakemassa kirjakaupasta oppaan, jossa havainnollistetaan miten eläimiä piirretään. Ja minä kokeilin. Piirsin kuvan, enkä voinut ymmärtää miten osasin sellaisen tehdä. Vasta toisena päivänä piirtämisen aloittamisesta.


Jatkoin piirtämistä pitkälti yötä päivää. Edelleen piirsin ohjeistuksien mukaan, joko kirjasta tai netistä löydettävien. Kirjassa kuvat on esitetty muutamalla eri vaiheella ja ovat hieman haastavampia, netistä löytyy hyvin yksinkertaistettuja ohjeita.

Tähän tyyliin :D 


Taisi olla kolmas tai neljäs päivä (yö), kun piirsin alla olevan arabianhevosen. En voinut ymmärtää enkä käsittää miten osasin sellaisen tehdä.


Olen huomannut, että edelleen pidän eniten hevosten piirtämisestä. Voisin piirtää vain niitä. Hevonen on kaunis. Pidän sen varjostamisesta, lihasten muodosta ja eleganssista. Kävin ostamassa isomman piirrustuslehtiön ja jatkoin pääasiassa hevoskuvilla (kirjan ohjeiden mukaan).



Koitin välillä edelleen piirrellä myös netin hyvin yksinkertaistettujen ohjeiden mukaan, mutta huomasin sen olevan jo aivan liiallista pilkkomista, sotkuista ja turhaa. Hyppäsin välillä kirjankin ohjeissa kohdan tai kahden yli, kun en kokenut enää tarpeelliseksi seurata jokaista vaihetta.



Pariin kertaan kokeilin suoraan valmiista kuvasta piirtämistä, mutta se tuntui oudolta ja kömpelöltä, eikä lopputuloksesta tullut niin hieno kuin olisin siitä halunnut tulevan. Silmä ei vielä ollut harjaantunut muotojen hahmottamisiin, varjostuksiin ja kynän käyttämiseen siinä määrin, että olisin osannut. Mutta muutama päivä sitten mietin, että jokohan nyt osaisin.



Kuvan nainen on ensimmäinen suoraan valmiista mallista piirretty ja lisäksi ensimmäinen ihminen, jota yritin tosissani piirtää. Kyseinen neiti valvotti koko yön aina aamuun asti. Mutta kun en osaa enkä halua lopettaa ennen kuin olen tehnyt kaiken sen mihin suinkin pystyn. Valmiista mallista piirtäminen oli/on hankalaa juurikin siksi, että mittasuhteet ja muutoinkin se, missä mikäkin sijaitsee suhteessa johonkin toiseen kohtaan on hahmotettava itse ilman kenenkään määrittämiä apuviivoja tai muita vastaavia ohjeistuksia. Siihen nähden olen tyytyväinen lopputulokseen, vaikka siinä virheitä näkyykin.

Viime yönä, nyt kun kuukausi piirtämistä alkaa olla täynnä, piirsin kotkan suoraan valmiista mallista. Sen piirtäminen kiehtoi juurikin siksi, että sen katse on niin hieno. En uskonut, että saisin kuvasta kovin ihmeellistä tai katseesta mallikuvaa vastaavaa, saati sitten että osaisin tehdä sille sulkapeitettä mikä yhtään sulkapeitettä edes etäisesti muistuttaisi. Mutta yllätin itseni taas. Sain kuvaan kaiken sen minkä siihen tahdoinkin saada.


Kuukaudessa on tämä uusi/vanha harrastus vienyt mukanaan hyvinkin voimallisesti. Myös oman kehityksen näkeminen näin pienessä ajassa on aika hienoa. Miltä jälki näyttää vaikka vuoden päästä?

Enää en piirrä ihan joka päivä, saati yötä päivää (piirrän lähinnä öisin), mutta paria-kolmea päivää pidempään en tahdo pitää käsiäni kynästä irti. Joka paikka on täynnä kuminpurua ja kädet on mustana lyijykynänjäljistä, enkä muista että olisin hetkeen nauttinut mistään ihan näin kovasti. Ja mikä parasta, ne muutamat tunnit mitä yhteen kuvaan menee, on mieleni hiljaa. Jälkikäteen on yleensä yllättänyt itsensä siihen malliin, että mieli pysyy hyvänä pitkään.

Jatketaan siis harjoituksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti