torstai 5. lokakuuta 2017

Rysähdyksiä ja lempi-ihmisiä


Kuuletteko sen sinne asti? Sen, miten palaset paikoilleen loksahtelee? Se ei ole pientä kilahtelua, eikä siitä kuulu pieni loks tai tumps. Siitä kuuluu rysähdys. 

Ryskis!

Se, miksi elämäni on aina ollut niin mustavalkoista.

Miksi olen joko tai. Sata tai nolla. Täysillä tai ei ollenkaan. Miksi normaalisti täysin riittävä 85% ei tunnu missään, eikä koskaan riitä. 

Miksi ihmiset on joko hyviä tai sitten pahoja. Miksi yhdestä virheestä sijoitan toiseen ääripäähän.

Miksi ihmissuhteet on hankalia. Miksi olen niitä niin monta katkaissut kerrasta poikki, pienestäkin virheestä, ehkä olemattomastakin, enkä ole taakseni katsonut.

Miksi olen muuttanut kerta toisensa jälkeen, vaihtanut kaupunkeja, maita. Heti kun jokin on siihen antanut pienenkin syyn. Joskus päähänpistosta.

Miksi kun saan jotain päähäni ja jos jokin sen estää, on se maailmanloppu. 

Miksi pienetkin epäonnistumiset sortaa allensa kaiken. 

Miksi omasta identiteetistä on niin vaikea saada kiinni.

Miksi tunteet tuntuu tuhannen voimalla. Miksi ne vaihtelevat laidasta laitaan yhdenkin päivän sisällä. Miksi niitä on välillä hyvin vaikea hallita ja miksi tietyt tunteet ovat aivan kokonaan oman kontrollin ulkopuolella.

Miksi joillakin ihmisillä on minuun niin suuri valta ja vaikutus.

Miksi hylkäämisen ja menettämisen pelko on niin massiivista ja miksi reagoin pieneenkin sellaiseen enteeseen, vaikkei se olisi edes todellinen.

Miksi takerrun tiettyihin ihmisiin kovemmin kuin olisi järkevää ja miksi en siltikään, tämän tiedostaen, voi asiaa hallita.

Miksi kiukustun kuin pikkulapsi.

Miksi testaan, miksi luon ongelmia tyhjästä, miksi työnnän pois ja taas vedän takaisin.

Miksi olen hankala.

Miksi sisälläni on aina asunut tyhjyys.

Miksi saan erilaisia päähänpistoja, haitallisiakin, ja miksi toimin niiden eteen.

Miksi saatan käyttää vaikka satoja euroja muutamassa päivässä ihan vain kun haluan tai koen tarvitsevani jotain, ja se vain sattuu maksamaan sen verran.

Miksi en tunnista rajoja kovin helposti ja miksi tarvitsen siihen muita osoittamaan missä ne menevät.

Miksi menen aina kaikkeen mukaan koko sydämellä enkä osaa rajoittaa sitä, vaikka joskus se olisikin viisasta.

Miksi olen dark & twisted. 

RYSKIS!

Loksahtelee.

Olen silti kiltti. Suurin osa näistä tulee esille ääripäissä, tietyissä tilanteissa tai tietynlaisissa ajanjaksoissa. Osaan olla varsin ihana ja lempeä, hyvä ystävä. Paraskin. Hauskaa seuraa. Osaan olla ihminen, josta pidän itsekin.

Vaan välillä olen päästäni aivan sekaisin. Nyt tiedän miksi.




Sanovat, että rajatilapersoonallisuushäiriöisen elämä on kuin 90% heidän kehostaan olisi kolmannen asteen palovammojen peitossa. Meillä ei ole ns. tunteiden ihoa. Ei mitään suojaa niille. Ja se kirvelee melkein jatkuvasti. Polttaa.

Kovasti. 

Minkäkö itse koen ongelmallisimmaksi? Ihmissuhteet. Toiset soljuu omalla painollaan täysin ilman ongelmia ja toiset ovat jatkuva taistelukenttä. Minun puoleltani. Ihmissuhteen toinen osapuoli saa miettiä vähän väliä, että mitähän hittoa taas tapahtui. 

Rajatilapersoonallisuushäiriöisten piirissä tunnetaan termi favorite person, lempi-ihminen. Se ei tarkoita parasta ystävää, vaikka paras ystävä voi toki sellainen myös olla. Se tarkoittaa ihmistä, johon tarttuu kiinni kynsin hampain, johon rakentaa emotionaalisen riippuvuuden, jolta kaipaa hirveästi huomiota ja jonka mahdollisesta huomion puutteesta maailma romahtaa. Lempi-ihmistä kohtaan tunteet vaihtelevat vain ääripäästä toiseen ja sitä voi tapahtua jatkuvalla syötöllä tai pidemmissä sykleissä. Hänen suhteensa ei varmasti ole olemassa harmaata aluetta. On vain ja tasan musta ja valkoinen. Kaikki on ihanaa potenssiin tuhat kun hän antaa sen huomion jota häneltä hakeekin, mutta kun pienikin asia muuttuu, olkoonkin pelkkä vivahde, sana, ele tai aistimus, voi sitä mennä hyvin syviin vesiin hyvin nopeasti. Ja sitä tekee helposti mitä vain välttääkseen sen todellisen tai (yleensä) kuvitellun hylkäämisen. Aivot huutaa hätätilaa niin kovin, ettei järjen ääni kuulu, ja koko kehoon sattuu. 

Lempi-ihminen on kuin huumetta. Sen tarjoama hyvä tuntuu aivan äärettömän hyvältä, se tunne saa lentämään pilvissä. Mutta samalla sen aikaansaama huono on hirvittävän huonoa ja se vie synkille poluille. Lempi-ihminen on pakkomielle. Se on sata lasissa, valtava intensiteetti, jatkuva nälkä. Niin kovassa vauhdissa hengästyy ja uupuu, G-voimat vääntää vatsan nurin ja jatkuvat itsehankitut iskut kasvoille repii ihon auki. Joka päivä. Koko ajan. Välillä liitää jossain siellä minne asti linnutkaan ei lennä, vaan satavarmaa on, että alas tullaan aina ja että se on jälleen sellainen rytäkkä, että arpia jää.

Voi olla, että lempi-ihmisellä on lopulta hyvin vähän tekemistä sen kanssa kuka hän on ja enemmän tekemistä sen kanssa millaiseksi sitä on hänet mielessään luonut. Hän voi olla täysin sattumaa tai monen asian summa, mutta lopulta ehkä kuitenkin suureksi osaksi vain kuvitelmaa. Idealisoitu, jalustalle nostettu, aina lopulta saavuttamaton omien tunteiden luomus. Ja vaikka sinne jalustalle kurottaa kuinka, ei koskaan aivan yllä. Koska jalustaa ei ole, eikä kukaan siellä päällä seiso. 

Ja silti se ihminen siellä kuvitteellisella jalustalla on aivan hirvittävän tärkeä ja silti sitä jatkaa mahdotonta kurotteluaan päivästä toiseen.

Tämä kaikki on luonnollisestikin raskasta ihmissuhteen molemmille osapuolille. Minulle itselleni se on aivan hirvittävän uuvuttavaa. En tahtoisi, että minulla olisi lempi-ihmistä. Tahtoisin, että minulla olisi vain mukavia, tasaisia, varmoja ihmissuhteita, joihin ei mikään pakottaisi tarttumaan henkeni edestä kiinni. Tarttumaan kiinni vain ja ainoastaan kuvitteellisen tarpeen ja hylkäämisen pelon vuoksi.

Ehkä tieto on valtaa. Ehkä yleinen analyyttisyyteni on voimaa ja ehkä se, että järki ei minua kovin helposti sekopäisyyksissänikään jätä, toimii avukseni. Ehkä se, että tällä kaikella on nyt nimi, syy ja tunnistetut seuraukset, auttaa asian hallitsemisessa.

Minä yritän. 

Mutta minulla ei ole tunteiden ihoa kuin 10%:ssa kehoa.

Ja minua kirvelee.

6 kommenttia:

  1. Mukavaa, että olet saanut nimen elämääsi varmaan jo pitkään haitanneille "oireille". Toivottavasti opit näin paremmin elämään niiden kanssa. :) Kirjoitan tätä kommenttia, koska tulit juuri mieleeni, kun luin eri tutkimusartikkeleita mindfulness-harjoitteista. Olen itse taistellut ahdistuksen ja masennuksen kanssa, ja saanut kyseisistä harjoitteista kovasti apua molempiin. Olen intoutunut sitten enemmänkin lukemaan aiheesta, ja monessa artikkelissa on mainittu, että mindfulnessin toimivuudesta on saatu viitteitä myös rajatilapersoonallisuushäiriön ja PTSD:n hoidossa. Mindfulness-harjoitteet ovat siis tietoisen läsnäolon ja hyväksynnän harjoitteita, usein tehdään meditaation keinoin. Jos yhtään kiinnostaa, kannattaa tutustua aiheeseen. Jon Kabat-Zinn esimerkiksi on aiheen guruja ja youtubesta löytyy hänen mindfulness-harjoituksiaan (äänipätkiä, joiden mukana meditoidaan). Mindfulness on siitä hyvä, että sitä voi kokeilla ihan ilmaiseksikin ja vaikka omalla kotisohvalla. :) Mutta hurjasti tsemppiä sulle, vaikutat tosi mukavalta ihmiseltä! Oon jo pitkään seurannut sun taivaltasi enkä voi kuin toivoa sulle kaikkea hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Kiitos kommentista. :) Mindfulnesista on puhuttu myös terapiassa paljon. Jostain syystä olen itse hyvin vastahakoinen asiaa kohtaan, enkä edes tiedä miksi. Ehkä vain vastustamisen ilosta. :D Mutta uskon että avaudun sillekin ajan myötä. Yleensä kun jostain asiasta sanotaan mahdollisimman monelta taholta ja useaan kertaan, alan kuulla. Vielä on korvat vähän lukossa.

      Kiitos myös tsempeistä ja muista sanoistasi! :) Kivaa syksyä!

      Poista
  2. Kirjoitan tätä kommenttia nyt kolmatta kertaa, kun onnistun aina poistamaan sen :D tuo mitä kirjoitit lempi-ihmisistä siis kolahti oikein voimalla. Olen aiemmin ajatellut niiden olevan vain ihastuksia ja ollut hieman hämmentynyt, kun eivät kuitenkaan ole täysin siltä tuntuneet, mutta en ole osannut selittää niitä muuten. En täysin tunnista itseäni rajatilapersoonallisuuhäiriön kuvauksesta, mutta tämä asia tuntuu täsmäävän. Jopa niin paljon, että taidan ottaa terapiassa esille. Kauheasti stressiä nämä fp:t ovat aina aiheuttaneet, varsinkin, jos ovat sattuneet olemaan hankalia tapauksia ja käyttäytyneet huonosti. Tällä hetkellähän olen parisuhteessa fp:ni kanssa, mutta ihan hirveää vuoristorataahan tämä on, etenkin kun toinen asuu kirjaimellisesti maapallon toisella puolen ja päälle tulee kaikki normaalit etäsuhteen ongelmat. En ole ihan varma siitä, pystynkö loppuelämääni olemaan fp:n kanssa yhdessä, sillä tämä luo niin epätervettä dynamiikkaa suhteeseen. En ole tästä vielä ehtinyt puhua hänelle, mutta vähän pelottaa, että tuleeko sieltä ymmärrystä.

    Noniin, tässäpä tuli avautuminen :D Kiitos kun kirjoitat näistä! Voimia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mulle käy monesti samoin :D Tuo kirjaudu ulos- ja julkaise-nappula on ihan väärillä puolilla! Kiva kuitenkin kun jaksoit kirjoittaa kolmatta kertaa :')

      Voisin kuvitella että tuo FP on sellainen, mikä voi koskettaa rajatilan ulkopuolella oikeastaan ketä vain sellaista, jolla on voimakkaita hylkäämisen kokemuksia menneisyydessä, etenkin lapsuudessa. Ehkä olettekin tästä jo terapiassa puhuneet. Ja tiedän että varsin hankalaa on kun FP on oma puoliso - itselläni oli sama aviomiehen suhteen meidän ensimmäiset yhteiset vuodet. Onneksi, ONNEKSI se jotenkin laukesi ja hänestä tuli lopulta "vain" aviomies ja paras ystävä, eli juuri niin kuin pitää ollakin! Kyllä elämä mun kanssa oli välillä aikamoista helvettiä juurikin tämän FP-jutun vuoksi. Voin vain kuvitella minkä lisän soppaan tekee se, kun toinen asuu maapallon toisella puolella. Huh! Toivottavasti saatte asioihin jotain selvyyttä ja toivon kovasti, että saat etenkin sitä ymmärrystä sieltä toiselta osapuolelta! Tsemppiä! <3

      Poista
    2. Hei tosi hyvä kuulla että se voi mennä ohi! Sitä mäkin toivoisin. Siihen asti jatketaan tasapainottelua. Kiitos :')

      Poista
    3. Vielä kun osaisin sanoa miten sen saa tapahtumaan niin olisin viisas! Peukut pystyssä että sullekin käy samanlainen vahinko. :')

      Poista