perjantai 4. marraskuuta 2016

Minulle olet aina isi


Viides päivä syyskuuta vuonna kaksituhattayksitoista kirjoitin sinulle kirjeen. Siinä luki muun muassa tällaisia asioita:


En ole nähnyt sinua, isääni, ehkä kolmeentoista vuoteen. Ei varmasti ole mennyt päivääkään, ettenkö olisi edes pienen pientä hetkeä sinua miettinyt. Olin mielestäni isin tyttö. Tykkäsin sinusta aina tosi kovin ja annoin kaiken anteeksi, koska olit minun isi. Koin aina, että meillä oli sellaisia omia juttuja. Muistan, miten monesti ulos lähtiessäni pyysin sinulta muutamaa markkaa, että sain ostettua karkkia ja miten annoit karkkirahaa, eikä siitä koskaan puhuttu muille. Yllätit minut kerran kun ulkoilutin naapuritalon koiraa, vaikka se oli ehdottomasti kiellettyä, eikä siitäkään silti kerrottu kenellekään. Meillä oli tällaisia pieniä keskinäisiä salaisuuksia ja tunsin itseni niin kovin tärkeäksi, koska meillä oli juurikin tällainen erityinen suhde keskenämme. 

Sydämeni pakahtuu edelleen onnesta joka kerta, kun laitat minulle syntymäpäiväonnitteluviestin. Sisimmässäni olen edelleen isin tyttö. Mielessäni palaan aina välillä siihen aikaan, kun meillä oli omia pieniä keskinäisiä salaisuuksia ja sinä olit sille pienelle tytölle maailman tärkein ihminen. Minulle olet aina isi. Rakastin sinua silloin ja rakastan sinua edelleen. 


Tänä vuonna en laita sinulle enää isänpäiväkorttia, enkä loppuvuodesta joulun toivotuksia tai syntymäpäiväonnitteluja. Tänä vuonna sinua ei enää ole.

Olen siitä onnellinen, että kirjoitin tuon kolmisivuisen kirjeen sinulle silloin. Se muutti paljon. Se sai sinut itkemään, pyytämään anteeksi kaikkea mikä oli jo anteeksi annettu, ja se sai meidät sanomaan toisillemme, että rakastetaan. Jokaisen tekstiviestin allekirjoitin Rakkaudella, Heidi. Sinä kirjoitit Rakkaudella isäsi. Halusin sen kirjeen kirjoittaa sinulle ensisijaisesti siksi, että tietäisit, että en kanna mistään kaunaa ja halusin että tiedät, että minun on käynyt elämässä lopulta hyvin. Halusin, että sitten kun aika sinusta jättää, sinä et joudu miettimään sitä, että pilasit kohdallani mitään. Se kirje oli sinulle tärkeä. Luit sen monta kertaa uudelleen. Kun sinulla oli vaikeampaa, luit sen, ja sinun oli helpompi olla.

Puolen elämääni olen tiennyt, että sinun aikasi täällä voi päättyä milloin vain. Aloin tehdä ajatustyötä asiasta jo silloin. Yllätyksenä ei tullut mikään muu kuin se, miten kauan jaksoit. Sillä tämä maailma oli sinulle aina liikaa. Et sinä koskaan täällä viihtynyt. Sinä olit yksinäinen susi, erakko, suojakilpesi raudanlujat. Olit aina vähän surullinen hahmo, sellaiseksi elämä oli sinut luonut. Yksinäiseksi. En tiedä koitko yksinäisyyttä jatkuvasti vai ohimennen. Toivon, ettet hirveän kovasti. Yritin sitä aina lievittää niillä keinoin, mitä pystyin tekemään ja mikä oli ylipäätään mahdollista.


Ja minä ymmärrän. Ymmärrän sen, että joskus tämä maailma voi olla liikaa ja täältä olisi vain päästävä pois jonnekin, missä on hyvä olla. Joskus mieli voi olla niin täynnä haamuja menneisyydestä ja nykyisyyden tuskasta, että todellisuus on vain liikaa. Maailma voi olla liikaa, elämä voi olla liikaa. Itseeni sattuu ajatella, että isäni elämä on ollut suurimmaksi osaksi taistelua, etkä ole löytänyt sellaista paikkaa tai tunnetta, jossa sinun olisi hyvä olla ja voisit levätä ja tuntea itsesi onnelliseksi niin pitkäksi aikaa, että siitä tulisi mukavaa todellisuutta ja valitsisit jäädä siihen. Pystyisit jäämään siihen. Mutta minä ymmärrän, ettei se ole aina mahdollista. Joillain toisilla asioilla voi olla suurempi valta ja jotkin toiset asiat voivat aiheuttaa suurempaa mielihyvää kuin onnellisuus itsessään, jonne ei tunnu pääsevän totaalisesti kunnolla koskaan. Minuun on aina sattunut, kun olen ajatellut miten sinuun sattuu. Olen koittanut miettiä sitä tunnetta, kun maailma on liikaa eikä näe eikä tunne enää mitään muuta kuin halun päästä pois. Ymmärrän, että sellainen elämä ei tunnu niinä hetkinä elämisen arvoiselta. Olen aidosti pahoillani, että sinusta tuntuu siltä. Jos voisin ottaa sen tuskan itselleni, tekisin sen. 


Nyt sinä olet vihdoin vapaa. Olen onnellinen siitä, että saat nyt olla. Olen onnellinen, että se kaikki tuska on nyt poissa, jonka kanssa elit ison osan melkein seitsemästäkymmenestäneljästä vuodesta. Minua surettaa, että kuolit ihan yksin. Sinä kuolit niin kuin suurimmaksi osaksi elit. Sinä surullinen, etäinen hahmo, joka et koskaan osannut oikein näyttää sitä, että rakastat. Kiitos, että kuitenkin kerroit rakkaudestasi minulle monta kertaa. Kiitos, että viimeiset vuodet saatiin käyttää siihen, että saatiin yhteys takaisin ja sain sinulle kertoa kaiken mitä halusin. Sen kaiken, minkä koin tärkeäksi nimenomaan sinulle kuulla. Siksi sydämeni on siltä osin kevyt. Surusta raskas, mutta sanotuista sanoista kevyt. Uskon, että sinunkin on nyt vihdoin kevyt. Uskon, että loppuvuosina molempien mielestä saatiin taas olla sellainen tiimi, mikä oltiin kun olin pieni, edes vähän. Vaikka en sinua koskaan tavannutkaan enää, ei kumpikaan kokenut sitä puutteeksi. Minusta meillä oli sitäkin suurempi yhteys. Ja siksi minä tunsin niin vahvasti muutamia päiviä sitten, että sinä olet nyt poissa. Siinä hetkessä tiesin. Sinä olit vapaa. 

Kiitos, että sain olla se joka huomasi, että olet kuollut. Se, jonka ansiosta sinut löydettiin. Sain olla sillä tavoin mukanasi silloinkin, kun aika sinusta jätti. Haluaisin ajatella, että sinä tiesit, että minä kyllä huomaan. Ehkä se oli tekstiviesti tuonpuoleisesta, Rakkaudella isäsi.

En hautaa sinua maan alle, koska sinä et koskaan paikkaasi löytänyt sen päälläkään. Päästän sinut leijailemaan tuhkahippuina ikuiseen vapauteen.


Lähetit tämän kuvan minulle tekstiviestinä. Se oli yksi monista muista. Pidän tästä kovin. Siinä on onnea. Sinussakin.


Kiitos kaikesta, isi. 


4 kommenttia:

  1. Osanottoni. <3
    -lennilii instan puolelta

    VastaaPoista
  2. Kaunis kirjoitus. Ihanaa, että saitte asiat selvitettyä. Osanottoni ja halaus matkan takaa.

    VastaaPoista