maanantai 29. elokuuta 2016

Kun kansi meni kiinni


Olen viime aikoina joutunut miettimään paljon asioita. Tai saanut miettiä, osa on ollut ihan mielenkiintoisia pohdittavia. Isoja juttuja on tapahtunut ja niiden pohjilta on tehty osin automaattisiakin oivalluksia ja opittu elämästä taas paljon. Opittu ihmisistä, niistä jotka on lähellä ja niistä jotka on vähän kauempana.

En voi sanoa, että kaikki oppimani on ollut hyvää. Toisaalta pidän myös niitä huonoja asioita hyvinä sitä kautta, että ainakin olen ne nyt oppinut. Ja mieluummin tässä vaiheessa kuin vaikka paljon myöhemmin ja vieläkin ikävämmässä tilanteessa. Loppupeleissä tämä on hyvä näin kuin on.

Ihmissuhteet on varmaan ikuinen mysteeri itselleni. Vahingossa saatan osata tuon osa-alueen ja sitten taas yrittämällä en välttämättä laisinkaan. Olen muutenkin tältä osin muuttunut elämässäni hyvinkin radikaalisti laidasta laitaan ja juuri kun ajattelin, että olen vihdoin löytänyt paikkani, missä tämän asian suhteen seison, ei se mennytkään niin.

Tiesittekö, että jokainen meistä syntyy laumaeläimenä? Erakko ei ole ihmiseen sisäänkirjoitettu ominaisuus. Toki toisilla on suurempi ihmisten tarve kuin toisilla, mutta erakkona ei tähän maailmaan synnytä, erakoksi päädytään. Joskus ihmiselle tapahtuu erilaisia asioita, joiden vuoksi tuo laumaeläin -vietti kuihtuu, painuu kasaan, menee piiloon. Mutta se ei koskaan katoa kokonaan. Se voi uinua vaikka vuosikymmeniä tai vaikka koko elämän, jos mikään ei sitä koskaan herätä takaisin esiin.

Itsellä se oli mennyt aikoinaan hyvinkin tiiviisti piiloon, niin piiloon että sitä saattoi itselleen sanoa, että on luita ja ytimiä myöten erakko ja uskoa siihen ihan täysillä. Ettei tarvitse yhtään ketään tai korkeintaan yhtä. Mutta sitten se kaivautui esille jälleen yhden suuren elämänmuutoksen seurauksena ja siihen vaikutti kaiketi hyvin moni asia samanaikaisesti. Se kumoutuminen tapahtui ryminällä ja sen jälkeen se on ollut niin suurta, että se on vuotanut yli.

Tuon seurauksena olen saanut elämääni hirveästi ihmisiä. Kaikenlainen ujous ja kiusallisuus on haihtunut pois. Osaan lähestyä ja tehdä aloitteita, ehdottaa ja toteuttaa. Uskon, että olen solminut oikeasti elämänmittaisia ystävyyksiä. Olen elänyt kuherruskuukautta ihmisten parissa, uusien ihmisten tapaamisen ja tutustumisen suhteen ja ylipäätään koko asian opettelun parissa. Suureksi osaksi olen saanut elämääni pelkkää hyvää tänä aikana.

Mutta koska tämä piirre on vuotanut koko ajan yli, ei se ole rauhoittunut sillä että on solminut niitä ystävyyksiä ja on tavannut tietyn määrän uusia ihmisiä, tai että on ihmisiä, joiden kanssa voi puhua mistä vain. Se ei ole riittänyt, koska erakkopiirteen kumoutuminen vuotaa silti koko ajan yli. Olen huomannut eniten kaipaavani nimenomaan miespuolista ystävää, mikä johtuu ihan vain siitä että olen aina kokenut tulevani paremmin miesten kanssa toimeen. Tämän olen kuitenkin nyt kokenut kaikista haastavimmaksi alueeksi. Siinä missä kaikki lähestymäni naispuoliset ovat ottaneet heittämäni ystävyyden pallon kiinni, ei sitä miehet ota, vaikka kuinka heittelen. Se törmää kerta toisensa jälkeen seinästä takaisin minulle. Olen alkanut hyväksyä asian hiljattain. Tiedän, olen aina tiennyt, että en ole automaattisesti välttämättä monen mieleen, että minä en kelpaa kaikille. Toisille olen liikaa, toisille liian vähän. En ole kovin perinteinen tyttö tai muutoinkaan normien mukaan menevä. Jaan mielipiteitä ihmisten keskuudessa ja harva suhtautuu minuun neutraalisti. Se on aina ollut näin, eikä siinä ole mitään vikaa.

Ja nyt olen oppinut, että etenkin kun puhutaan ystävyydestä minun ja miesten välillä, on se hyvin vaikea yhdistelmä, ellei mahdoton. Jos ennen tulin toimeen erityisesti miesten kanssa, nyt jotain niin oleellista on minussa muuttunut, että tämä on kääntynyt päälaelleen. Huomaan, että eniten draamaa saan aikaiseksi miesten kanssa, vaikka nimenomaan tuo draama on ollut sellainen asia, mikä on aiemmin pitänyt minut naisten parista poissa. Muistakin asioista huomaan nyt, ettei nämä asiat menekään sukupuolinormien tai muiden yleistysten mukaan, joista en muutoinkaan ole koskaan pitänyt, mutta joita en ollut tajunnut tekeväni.

Siksi olenkin kokonaan lopettanut naisten ja miesten laittamisen janan eri päihin, vaikka en toisaalta niitä ole hirveän voimakkaasti eri päihin koskaan asettanutkaan. Mutta ne kaikki naiset jotka on elämääni jääneet, eivät ole laisinkaan sellaisia jollaisia olin heidän ajatellut olevan. Sama toiseen suuntaan - ei miehet ole ollenkaan sellaisia näissä asioissa, jollaisen kuvan olin heistä luonut.

Näiden asioiden ja niiden kautta tapahtuneiden juttujen johdosta erakkopiirteen kumoutuminen ei enää vuoda yli. Koko kumoutuminen on itseasiassa vähän kumoutunut. Kuherruskuukausi on ainakin kokonaan ohi ja välillä muistan, että aivan, tämän vuoksihan minä pysyttelin ihmisistä erossa ne kaikki vuodet.. Edelleen minussa on se sama ihminen sisällä, joka ei yksinkertaisesti jaksa draamaa ja hankaluuksia, varsinkaan jos toinen osapuoli ei ole täysillä ihmissuhteessa mukana tai koe sitä yhtä tärkeäksi. Luovutan silloin helposti, leikkaan vain elämästä pois, enkä pidä sitä edes huonona piirteenä. Eri asia on jos puhutaan ihan oikeasti rakkaista ihmisistä. Silloin teen mitä vain ja menen vaikka sinne maailman ääriin ja käännän jokaikisen kiven, jotta asiat saadaan kohdilleen taas. Rakkaideni suhteen en luovuta koskaan. Onneksi heitä on jo paljon, kiitos ainakin hetkellisesti kumoutuneen erakkopiirteeni.

En enää koe, että tarvitsen mitään enempää. Se ylitsevuotava tunne, se palo, on sammunut. Sen missä sen sytytti ihmiset, pääasiassa nämä ihanat savolaiset ja muut tänne seudulle päätyneet, se sammui myös samasta syystä. Olen oppinut, että siinä missä ihminen voi opettaa pienessä hetkessä elämästä kaikkea hienoa ja positiivista, kumota vuosikymmenien huonoja ja vääriä uskomuksia, voi vaikka sama ihminen kumota kaiken aiemmin opettamansa aivan yhtä pienessä hetkessä. Olen oppinut, että siinä missä kaikista parhaiten maasta nostaa toinen ihminen, on ihminen myös se, joka kaikista nopeiten ja helpoiten sinne maahan takaisin tuuppaa. Olen oppinut, että ehkä en olekaan niin hyvä arvioimaan ihmisiä kuin olen ajatellut olevani, että intuitioni ei sittenkään ole aina ihan oikeassa. Tai vaikka se joskus hetkellisesti olisikin, ei se saman ihmisen kohdalla tarkoita sitä ikuisesti. Niin hyvässä kuin huonossa.

Ei nämäkään opetukset silti huonoja ole ja monet näistä tiesin muutoinkin etukäteen jo. Ne olivat vain peittyneet siihen alun kuherruskuukauden huumaan. Minusta kaikki oppi on kuitenkin hyväksi ja sitä voi aina hyödyntää tulevaisuudessa, vastaavissa tilanteissa ja ihmissuhteita rakentaessa. Tietää myös mitä ei kannata tehdä. Sen olen oppinut nyt voimakkaimmin. En edes tiedä mitä tein, että nuo kaikki ihanat naiset elämääni sain, mutta tiedän mitä ei kannata tehdä jatkossa, jos tahtoo pysytellä kauempana vääränlaisista ihmisistä ja välttää tietynlaisia tilanteita jatkossa. Vääränlaisilla tarkoitan itselleni vääränlaisia.

Tosin en ole siitä yhtään varma, että kukaan olisi loppupeleissä vääränlainen itselleni. Tykkään yleisellä tasolla monista ja melkein kaikenlaisista. Kyse taitaa olla enemmänkin siitä, että minä olen vääränlainen toiselle. Siinä on oppimisen paikka, että sen osaa tunnistaa etukäteen ja osaa lakata yrittämästä ajoissa. Sulkea sen kannen, mikä vuotaa avonaisena yli koko ajan eikä anna hellittää.

Nyt se on kiinni, enkä tiedä miksi sen avaisinkaan enää. Ei tämä ole huono paikka olla. Ihania naisia elämä täynnä ja maailman paras mies rinnalla. Toki olisi ollut kiva oppia tässä pelkästään positiivisia asioita ja liidellä pilvien tasolla pitkin taivaita, hymyillä korvasta korvaan ja vannoa, ettei lähde täältä ikinä, ihanasta Savosta, ihanien ihmisten keskeltä.

Mutta kun elämä ei mene niin. Ja sehän sen kaiken kauneus onkin.



3 kommenttia:

  1. Tunnistan itseäni kirjoituksestasi. Tällä hetkellä päässä raksuttaa "enkö ikinä opi". Turhauttaa kun joidenkin ihmisten seura antaa enemmän kuin ottaa. Mutta.. Valintoja valintoja.

    VastaaPoista
  2. Ajatus härö :D
    Ottaa enemmän kuin antaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän se sanoma muuttuu kun nuo kaksi kääntää toisinpäin :D

      Mutta kyllä, tuttu tuokin ajatus on mulle. Että enkö ikinä opi. Mulla se tulee ilmeisesti vähän eri tilanteissa. Valitsen seurani todella tarkkaan, eli en näe että olisin ylipäätään sellaisessa ihmissuhteessa, mikä ottaa enemmän kuin antaa. Mutta en silti ikinä opi säätelemään sitä, miten innokkaasti ihmisiä lähestyn. Olen sillä piirteellä jo teini-iässä ajanut ihmisiä luotani pois ja vaikka kuinka vannon, että seuraavaa lähestyn rauhallisemmin, huomaan monesti lopulta olevani liian innokas ja niin olen taas ajanut yhden pois. Silloin mietin, että enkö ikinä vaan opi.

      Ehkä vielä joskus. Ehkä sinäkin. :)

      Poista