perjantai 29. tammikuuta 2016

Nyt, koska ei ennen


Heittäytyä.

Päästää irti.

Luopua kontrollista.

Olen aina pitänyt hyvin haitallisena ’koska niin on aina ennenkin tehty’ -ajattelutapaa. Oikeastaan vasta hiljattain olen todella ymmärtänyt, omalla kohdallani, että aivan yhtä haitallista on ajatella ’koska niin ei ole ennenkään tehty’.

Miten olisi 'nyt vihdoin, koska niin ei ole aiemmin tehty'?

Jos olen ollut jonkinlainen aina, ison osan elämästäni tai vaikka vain hetken, ei se tarkoita sitä, että sellaisena minun olisi pysyttävä koko loppuelämäni. Vaikka olisin ollut absolutisti kohta yksitoista vuotta, ei se tarkoita sitä, että siitä olisi pidettävä kynsin ja hampain väkisin kiinni elämäni loppuun asti. Vain siksi, että se oli joskus ollut oikea päätös.

Vaikka kuinka jännittäisikin siitä nimikkeestä luopua.

Jännityksestä huolimatta päästin yksinkertaisesti irti. Ajattelin kerrankin tehdä sen, mikä itsestä tuntui hyvältä, järkeilemättä asiaa liiaksi tai ollenkaan. Heittäydyin vain. Ja se tuntui todella hyvältä. Jännitti tietysti, niin pitkän ajan jälkeen. Humalaa en halunnut joten siihen en pyrkinytkään enkä sen valtaan joutunut. Halusin näin alkuun kokeilla mitä tuntemuksia siitä tulee vai tuleeko mitään. Tykkäänkö, mistään. Olosta tai mausta tai koko jutusta.

Koko kokemus, kaikkineen, kaukana toisessa kaupungissa ja viikonlopun verran, tuntui kuin lomalta omasta itsestä ja elämästä. Ja siinä ei ollut mitään huonoa. Sitä tarvitsin. Yhden viikonlopun ajan ei ollut murheita mistään.

Yhden viikonlopun ajan ei kissalla ollut syöpää tai syöpähoitoja, ei ollut pelkoa taudin uusiutumisesta, kissan menettämisestä, sytostaattien loppumisesta ja taas sairauden paluun odottamisesta. Ei ollut ylipäätään kissaa. Oli vallaton koira, oli omakotitalo ja takka, ja oli ystävä vierellä, jonka kanssa sai nauraa, jutella, laulaa ja tehdä kaikenlaista kahelia.

Koiralla ei ollut syöpää. Viikonlopun ajan syöpää ei ollut olemassa kenelläkään.


On hienoa vielä tässäkin iässä kokea miltä tuntuu tehdä ensimmäistä kertaa näinkin arkisia asioita, mitä toiset ovat tehneet jo vuosikausia. Vaikka täysin ensimmäisiä kokemuksia ne eivät kaikki olleetkaan, niin tunne oli sama näinkin pitkän tauon jälkeen. Jännitti, innostutti, hermostutti ja kikatutti. Mutta samaan aikaan tuntui ihan pelkästään oikealta. Normaalilta. Vaikka ylipäätään en koe mitään halua olla niin sanotusti normaali tai yleensäkään niin kuin suurin osa muista ihmisistä, niin nyt tässä asiassa koen sen kovin tärkeäksi. Koska tunnen, että olen jäänyt jostain paitsi. Ja siksi haluan tätä lisää.

Tekee hyvää olla joskus vähän hunningolla, kuten minulle sanottiin, ja olen siitä ihan samaa mieltä.

Eikä sillä, että en ole enää absolutisti, ole paljoakaan tekemistä itse alkoholin kanssa. Siinä on kyse jostain paljon suuremmasta ja syvemmästä.

...Heittäytyä.

Päästää irti.

Luopua kontrollista.

4 kommenttia:

  1. Hyvä teksti. Samaistuttava, vaikka en olekaan koskaan absolutisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hieno homma jos siihen kykenee samaistumaan nekin, jotka ei ole tällaisia vuosikausien taukoja harrastaneet koskaan.

      Poista
  2. Juuri näin. Eikä tällä ole mitään tekemistä alkoholin kanssa.

    VastaaPoista