keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Eletyn elämän palapeli


Kuinka paljon voi saadakaan, kun sydämensä kokonaan avaa?

Olen kirjoittanut useamman tekstin, joissa olen kertonut nykyisin eläväni kokonaisella sydämellä ja olevani nykyisin maailmalle avoin. Tuo muutos minussa tapahtui Suomeen muuton jälkeen. Sitä otti kaikki maailmalla opitut asiat käyttöön ja pikkuhiljaa ne on muovanneet minusta itseni näköistä. Edelleen olen kovin kesken, mutta tunnen, että avaimet siihen kaikkeen on nykyisin olemassa. Sisällä myllertää ja aina ei kaikesta meinaa saada millään kiinni, mutta tiedän pohjan olevan nyt kunnossa. Siihen on mukava rakentaa ja on aivan erityisen jännittävää nähdä mihin kaikkialle se vielä vie. Kuka minusta vielä tulee.

Uskon ja tunnen, että se pohja on vankka. Perustukset on rakennettu siitä koko sydämellä elämisestä. Se on kaikki. Se mahdollistaa kaiken. Se on elämä. Sitä on elää. Se on todellista vapautta ja se on uusia kokemuksia, ihastuksia kaikkea ja kaikkia kohtaan, se on avoin mieli ja heittäytyminen. Miten paljon sitä voikaan yhtäkkiä saada! Ja kuinka paljon rohkeutta se tuokaan!

Haluaisin niin voida kertoa kaikille miten tähän tilaan pääsee. Miten löytää sen rohkeuden, miten osata elää koko sydämellä, miten lakata pelkäämästä ihmisiä ja miten uskaltaa heittäytyä. Miten luottaa siihen, että elämä aina kantaa.

Mutta en osaa kertoa. En tiedä. Itsellä se kun on kokonaisen tähänastisen elämän summa. Se on lapsuus ja nuoruus. Jokainen entinen luokkatoveri, jokainen työpaikka, jokainen kohtaamani ihminen. Jokainen ihmissuhde, juuri sellaisina kuin ne olivat. Se on se alue Suomesta, josta lähdin ulkomaille. Se on elämä ulkomailla kaikkine kamalinekin hetkineen ja koti-ikävineen päivineen, se on se kaikki kuolemanpelko ja ahdistus, se kaikki unelmien toteutuminen ja puhdas onni. Se on arkuus ja se on sen jälkeen tullut itsevarmuus ja itsensä tunteminen. Se on kieli jota ei osannut ja se on ne kaikki uudet kokemukset luonnossa mitä siellä sai. Se on tämä avioliitto ja tuo huikea mies rinnallani. Se on muutto vielä uuteen maahan, se on kontrolliongelmat, kilpirauhasvaivat ja elämäntapamuutokset. Toistuvat migreenit ja sairaalayö. Se on sen huomaaminen, että kaikki ihmiset eivät olekaan ikäviä vaan heistä voi jopa tykätä. Se on yhtäkkinen päätös muuttaa taas Suomeen. Se on juuri tämä kaupunki, juuri nämä ihmiset. Se on tämä ympäristö juuri tällaisena, se on ne kaikki kolme työpaikkaa täällä ja niiden kaikkien kolmen työpaikan ihmiset juuri sellaisina kun ovat. Se on tämä ikä ja eletyt ikävuodet. Se on HSP:stä ymmärtäminen ja introverttiyden hyväksyminen omaksi persoonakseni. Se on kissan syöpä ja suunnaton pelko sen menettämisestä kuolemalle. Se on tulevaisuudessa odottavat hyvät ja huonot jutut ja se on jokainen tatuointi iholla.

On vain kasa palapelin palasia, epämääräisiä, jotkut suuria ja jotkut pieniä. Niistä kaikista syntyi tämä hetki. Niistä kaikista rakennun minä. Ne on kaikki johtaneet tähän hetkeen, jossa olen tullut tällaiseksi kuin nyt olen. Teen paljon, niin paljon, asioita ensimmäistä kertaa. Teen asioita, joita en ylipäätään olisi tehnyt edes kaksi vuotta sitten vielä. Monta palaa on vielä hukassa, mutta lopullisesti ne eivät ole kadonneet. Ne löytyy kyllä. Pikkuhiljaa.

Kun julkistin muuton Suomeen, julkistin samalla, että älkää sitten ketään kutsuko itseänne kylään, jotta minun ei tarvitse kieltäytyä.

Siitä on tultu pitkä matka. On hassua, miten paljon ihmiset pelotti silloin. Eniten taisin kyllä pelätä itseäni ja sitä, etten osaa ihmisten kanssa olla. Tuo on kaikki muuttunut niin, etten enää tunnista tuosta ajattelutavasta itseäni laisinkaan. Muistan sen, sellaisena harmaana ja utuisena ajatuksena. Mutten tunne sitä omakseni laisinkaan.

Nykyisin itsessäni elää halu tutustua ihmisiin ylipäätään. Haluan saada heitä elämääni. Rakentaa syviä ystävyyksiä. Jakaa asioita, mitä vain, oikeasti merkityksellä tasolla. Päästän heidät kotiini, kutsun heidät kotiini. Ehdotan itse, ehkä ihan pähkähullujakin juttuja, joita en ikimaailmassa olisi ennen ajatellutkaan. Sen sijaan, että keksisin tekosyitä etten voi tavata, menen ja tapaan, järjestän tapaamiset itse, ehdotan niitä itse. Enkä enää jännitä. En jännitä mitään. Juuri mikään ei enää pelota tässä elämässä. Annan elämän viedä, koska tiedän, että sen se tekee. Se vie, ja se kantaa.

Ja se ensimmäinen askel kannattaa aina ottaa. Intuitioon kannattaa luottaa. Heittäytymistä sen pohjilta kannattaa kokeilla. Sydän avoinna kannattaa aina elää. Riskinä siinä on aina se, että sattuu, mutta kyllä vain, otan mieluummin kipua kuin etten eläisi ollenkaan. Kipukin on osa elämää. Se kuuluu tähän kaikkeen. Kipu kertoo elämästä siinä missä rakkauskin.

Ja molempia saa kun on elämälle avoinna. Antaa tulla! Olen ihan valmis, ihan kaikelle. Valmis katsomaan, mitä jännittävää elämä antaa seuraavaksi. Mitä jännittävää itse seuraavaksi teen. En tiedä sitäkään vielä, mutta odotan sitä valtavasti.

Koko ajan kutkuttaa. Sielussa asti. Se on aika ihanaa.



4 kommenttia:

  1. Tämä lämmitti. Tunnistan samoja juttuja omasta elämästä ja kyllä on ihanaa kun ei enää pelkää vaan saa olla avoimin mielin.
    :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei oikeasti niin hienoa, että jollekin toisellekin on käynyt näin, tai edes samansuuntaisesti. Jee! Nautitaan. :')

      Poista
  2. Kiitos tästä! Vaikka kaikkien on varmasti kuljettava omien vaikeuksiensa läpi ihan omin voimin, antaa se sentään jotain toivoa kun näkee ja kuulee jonkun pystyneen muuttamaan elämäänsä. Välillä tulee väkisinkin epätoivo, että tuskinpa sitä enää näin "vanhana" oppii olemaan ihmisten kanssa ja löytämään ystäviä. Mutta taidat olla elävä esimerkki siitä, että se on mahdollista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä! Jokaisen tie on tosiaan erilainen, mutta ei se tarkoita sitä, että toisilla tämä onnistuu ja toisilla ei. Uskon, että sitä pitää vain itse olla valmis, oli siinä omalla tiellä ollut mitä vain. Mulla taustalla oli ehkä ihan tietoinen päätös uskoa ja luottaa siihen, että suurin osa ihmisistä tällä planeetalla tahtoo sulle pelkästään hyvää. Kun siitä ajatuksesta lähtee liikenteeseen, sitä uskaltaa luottaa ja sitä kautta heittäytyä.

      Kyllä se siitä vielä. Mulla se vei tolkuttoman pitkään ja edelleen opettelen, mutta nyt on tosi hyvä olla tässä. :) Muutos on aina mahdollista. Ihan oikeasti.

      Poista