torstai 19. marraskuuta 2015

Lennä, lennä korkealle


Jotain maagista siinä on. Kun sisimpänsä paljastaa toiselle. Ilmaisee, että on haavoittuvainen, luottaa täysin toiseen, ehkä tuntemattomaan. On valmis kertomaan kaikki salaisuutensa, asiat joita kukaan koskaan ei ole ennen kuullut. Heittäytyy, antaa mennä, päästää irti. Kyllä, jotain maagista siinä on oltava.

Ja niin se alkoi, terapia.

Koin suurehkoa pakokauhua koko terapian aloitusta kohtaan, niin paljon ja niin pitkään, että lopulta koin tarpeelliseksi kirjoittaa asiasta terapeutilleni. Meni vain hetki ja sain takaisin sähköpostin, josta parempaa, sopivampaa, en olisi voinut toivoakaan. Niin vain se kaikki pelko laski pienen jännityksen tasolle ja olisin voinut aloittaa vaikka heti. Viikko piti kuitenkin odotella. Tuon viikon kuluessa jännitys nosti päätään useamman kerran, mutta luin joka kerta uudelleen sen saman viestin, ja mieli oli jälleen tyyni.

Tuo viesti kertoi minulle, että olin valinnut hyvän terapeutin. Pitkään etsin itselleni oikeaa. Tiesin, että nyt sen olin löytänyt.

Ennen vastaanotolle menoa jännitti jonkin verran, muttei pelottanut. Sisälle päästyä kädet tärisi. Koitin juoda kertakäyttömukista vettä niin, etten läikytä yli, ja ettei muki menisi ruttuun kun koitin sitä tärisevin käsin liikutella. Onnistuin jotenkuten. Alkujännitykseen join sijaistoimintana niin paljon vettä, että pissahätä oli suuri istunnon lopuksi.

Pelkäsin, etten osaa puhua. Etten osaisi avautua. Olin tästä etukäteen terapeutillekin kertonut, että puhuminen ei tule luonnostaan, enkä tiedä mitä saan ulos. Käynnin lopuksi terapeutti kysyi, että eikö minun pitänyt olla hiljainen? Niin piti, tosiaan. Vaan siinä olin jutellut sen 45 minuuttia putkeen. Ihan kaikista asioista.

Ehkä se on se huone. Juuri oikeanlainen terapeutti. Se kun tietää, ettei siinä huoneessa tapahdu mitään pahaa ja kukaan ei tuomitse. Siellä ollaan ihan vain minua varten, ja olin millainen hyvänsä, sanoin mitä hyvänsä, se on kaikki ok.

On aina iloinen asia huomata, että sitä on oikeasti rehellinen ja ilman suodatinta, jollainen olen aina sanonutkin olevani, mutta mikä niin valitettavan harvoin pääsee esiin. Tuolla saan olla sellainen. Kykenen olemaan sellainen. Taikuutta.



Sillä niin olen varma siitä, että kun paljastaa toiselle olevansa haavoittuvainen ja ehkä heikkokin, pyytää apua, on siinä taikaa. Niin paljon taikaa, etten nukkunut seuraavana yönä laisinkaan. Olo oli kuin lentäisi. Eikä kesken lennon malta nukahtaa, ettei putoa.

4 kommenttia:

  1. Miten tiiviisti terapian aloittatte? Kerran viikossa, useammin? Entä minkä olette ottaneet lopetustavoitteeksi noin ajallisesti? Hienoa, että uskaltauduit siihen. Itse kävin hyvinkin vaihtelevilla tiheyksillä. Rankkaa mutta kannattavaa. Eikä se rankkuus kyllä yhtään suhteutunut käyntitiheyksiin. Kiinnostipa vain sen verran, että ajattelin kysyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa että kirjoitit kommentin juuri nyt. Palasin terapiasta äsken ja lueskelin tätä blogiani läpi, muutamia tuoreimpia tekstejäni. Ja sitten pamahti kommentti, juuri tähän. Jännää.

      Olen käynyt sekä kerran että kahdesti viikossa. Nyt on neljä tapaamista takana. Rankkaa on tosiaan. Mutta niin hienoa touhua. Odotan aina seuraavaa käyntiä jo valmiiksi kun edellinen on ohi, vaikka tiedän sen rankkaa olevan. Mutta kun siinä on jotain taikaa silti. Tämä on niin ollut oikea päätös, että olen tuonne mennyt.

      Ajallista lopetustavoitetta meillä ei ole vielä. Mulla on niin paljon tarinaa ja taustaa, mikä pitää saada ensin kaikki ulos, ennen kuin tiedetään mitä kaikkea tässä käsitellään. Mutta pari vuotta nyt vähintään.

      Poista
  2. Jännä sattuma tosiaan. Tuo kuulostaa hyvältä, että teillä ei olekaan mitään "dedistä". Omalla kohdalla sellainen tosiaan silloin joskus oli ja mielestäni se loi paineita itselleni silloin, kun tuntui, että kaikki on auki. Silloin, kun loppu sitten häämötti, niin olikin moni asia paremmin ja joka tapauksessa jo muutto toiseen kaupunkiin edessä (varmaan asioiden selkiintymisen vuoksi). Mutta sun juttu kuulostaa paremmalta joka tapauksessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kanssa siitä, ettei vielä tiedä milloin loppuu. Saattaa meinaan olla että jo nyt panikoin sitä, kun joutuu tuon lopettamaan. :') Tarvitsen varmaan terapiaa, että pääsen yli siitä että terapia loppui. :D

      Poista