tiistai 14. heinäkuuta 2015

Yhtenä iltana paljon jos viiniä jois


Tämän kesän kuluessa tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun viimeksi otin alkoholia. Voi olla, että se vuosimäärä tuli jo täyteen viime kuussa, ihan varma en ole. Muistan kyllä viimeisen kerran, mutta kuukautta en sentään. En siksi, että olisin ollut niin humalassa, vaan siksi, että siitä on kymmenen vuotta.

Muistan myös ensimmäisen kerran, kun join alkoholia. Se oli vappuna silloisen parhaan ystäväni kanssa kotonamme, pääasiassa taisimme olla parvekkeella. Vähän lonkeroa. Olin muistaakseni 14. Siitä eteenpäin join aina välillä, lähinnä kavereiden kanssa kaupungilla. Tutuksi tuli mm. vanhemmilta juomien anastaminen, jolloin tehtiin omia sekoituksia ottamalla vähän sitä sun tätä yhteen ja samaan pulloon ja tarvittaessa laitettiin tilalle vettä. Kyllä oli muuten pahaa. Veikkaan, että aika moni on tätä samaa joskus harrastanut. Mitään kovin suuria humalatiloja en muista saaneeni aikaiseksi, en ole koskaan esimerkiksi sammunut, mutta mielestäni olen kuitenkin juonut silloin ihan tarpeeksi. Sanonkin monesti, että join teininä niin paljon, ettei enää vanhempana ole tarvinnut. En tiedä joinko oikeasti mitenkään erityisen paljon, mutta join kuitenkin.

Jatkoin juomista jonnekin 18 tai 19 -vuotiaaksi asti, jonka jälkeen mulle iski melkein totaalinen stoppi. Silloinen poikaystäväni, jonka kanssa asuin yhdessä, käytti sitä sen verran paljon, että se vei omat juomishaluni kokonaan pois. En ymmärtänyt sitä p*rseiden olalle vetämistä kerta toisensa jälkeen, joka viikonloppu. En ikinä unohda sitä kun kaadoin oman salmarini viemäristä alas ja hän hyökkäsi minua estämään ja haukkui hulluksi, suuttui tosissaan. Minun salmaristani. Myöhemmin hän myönsi asiaa tivatessani, että jos käskisin valita, hän valitsisi alkoholin. Joskus myöhemmin onneksi viimein älysin lähteä pois.

En sen salmarin kaatamisen jälkeen käyttänyt enää alkoholia kuin hyvin vähän. Yritin sitä kaikkea baarimeininkiä, mutta en oikein koskaan päässyt liiaksi siihen mukaan, tai löytänyt mieluista paikkaa. Ja sitten vain lopetin. Päätin, että ei ole minun juttuni ollenkaan. En saa siitä mitään ja aika suuresti vihasin koko ainetta suhteellisen selkeistä syistä. Taustalla on myös läheisen sukulaisen alkoholiongelmaa, joten se kaikki vain kasaantui tarpeeksi suureksi asiaksi. Lopetin. Ja olin siitä ylpeä - edelleen olen.

Meni pari vuotta, kunnes uudessa kaupungissa, uusien ihmisten keskellä, halusin silloin kuulua joukkoon ja työpaikan saunatilaisuudessa ja myöhemmin kesäjuhlissa päätin repäistä, ja jatkaa siitä vielä baariinkin. Näinä kahtena kertana en kuitenkaan päässyt edes humalaan, vaan sain pelkästään hirvittävän päänsäryn. Ja jälleen totesin, että ei se sitten ole minun juttuni, enkä halua kyseistä ainetta käyttää.

Sillä tiellä ollaan edelleen, tuosta on nyt se kymmenen vuotta aikaa. Se on minusta aika paljon tässä iässä, kun sitä on nyt kolmekymmentäyksivuotias. Jätin alkoholin siis kaksikymmentäyksivuotiaana. En oikein koskaan ehtinyt käydä baareissa, enkä sitä biletyskulttuuria ole kyllä koskaan kaivannut. Meteli ja örveltävät ihmiset eivät sovi minulle.

Mutta jotain jännää tässäkin asiassa on. Jotain jänniä tuntemuksia on herännyt. Oikeastaan aina olen alkoholin jotenkin romantisoinut ja välillä sitä tekee siksi mieli. Ei siksi, että alkoholia itsessään tekisi mieli, vaan sen romantisoinnin aiheuttamaa tunnetta siitä kaikesta. Se romantisointi ei sisällä epämääräistä tanssimista, huutamista, oksentamista, meteliä, saati sitten irtosuhteita tai meikkejä pitkin naamaa. Se sisältää kaikkea tällaista:


Tämä kappale on elämäni tärkeimpiä ja puhuttelevimpia, suurimpien kaipauksieni kertoja. Siinä on kaikki mitä haaveissani haluan ja siltikään en halua. Se on juuri sitä kaipausta, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Ja se on kaikki ok. Silti se herättää minussa jotain mikä harvoin herää siinä määrin kuin tuota kuunnellessa. Ehkä se on se minussa asuva levottomuus.

Romantisoin vähän sellaistakin ajatusta, että menisi pieneen kuppilaan istumaan ja keskustelisi ihmisten kanssa. Ei örvelöiden kanssa, vaan ihmisten. Kaipaan kai vähän sitä nousuhumalaa ja sen aiheuttamaa pientä estottomuutta, jotta kaikki mahdollinen sanottava tulisi ihan ulos asti. Vaikka taas täytyy sanoa, että en tiedä kaipaanko oikeasti. Kunhan romantisoin. Todellisuudessa tilanne olisi varmaankin niin kuin silloin kymmenen vuotta sitten, että saisin vain suuren päänsäryn ilman minkäänlaista pientäkään humalaa. Toisaalta voisin mennä sinne kuppilaan ihmisten kanssa keskustelemaan ilman alkoholiakin, sillä tietynlaiseen estottomuuden tilaan pääsee pelkästään sillä, että tietää toisen olevan jonkin verran humalassa.

Edelleen minusta humalaiset on kuitenkin pääasiassa vastenmielistä porukkaa, varsinkin kun ollaan meikit pitkin naamaa ja kun kaikenlaista draamaa saadaan aikaiseksi tyhjästä, väkivallasta tietysti puhumattakaan. Ja ääripäässä tietysti ne omiin eritteisiinsä sammuneet, vaikka se taitaa olla jo enemmän surullista kuin mitään muuta. Yksi, mikä itseä ällöttää ehkä eniten, on ihmisen silmät ja katse, silloin kun ollaan alkoholia otettu. En tiedä miksi se on niin vastenmielinen, mutta tunnistan sen kyllä heti. En ole koskaan myöskään nähnyt mitään hohtoa tai hauskaa kaikenlaisissa kännikertomuksissa ja -kommelluksissa. Minusta ne on aina yhtä typeriä juttuja.

Ja silti näen alkoholissa jotain haikeutta herättävää. Aina joskus minussa läikähtää jännä tunne, kun ohimennen ajattelen asiaa. Ehkä jonkun tietyn ihmisen seurassa. Tietyssä paikassa. Tietyssä mielentilassa.

En esimerkiksi vielä vuosi sitten olisi uskonut tätä kirjoittavani, mutta enää en sulje sitä kokonaan ulkopuolelle, että olisinko sittenkään absolutisti lopun elämääni. Koska romantisoin, ja tahdon ehkä joskus tietää onko mieleni ollenkaan oikeassa näissä ajatuksissaan. Tahdon kokea jotain mitä en ole vielä tässä elämässä kokenut. Tavallaan jollain ihmeellisellä tavalla tunnen, että olen jäänyt jostain paitsi, vaikka se ei paikkansa pidäkään.

Ja nyt kun tätä tähän kirjoitan ja avaan näitä ajatuksiani aiheesta, tuntuu koko juttu ihan typerältä. On vaikea kuvitella, että oikeasti koskaan ottaisin sitä alkoholia. Se sitäpaitsi maistuukin todella pahalle. En tiedä mikä se sellainen tilanne olisi, että ottaisin. Että ylipäätään haluaisin ottaa.

Ellei se sitten olisi jotain sitä, mitä Hector laulaa. Yhtenä iltana unohtaa pelkonsa vois.

8 kommenttia:

  1. Monesti tuntuu siltä, että olen vähemmistössä ja väärinymmärretty (:D) kun juon alkoholia lasillisen tai kaksi kuussa, ja kehtaan vielä väittää, että tämä sopii minulle. Olen onnistunut siis "have my cake and eat it too" eli välttymään ryyppäämiseltä ja alkoholin sivuvaikutuksilta, mutta myös saamaan ne kiistellyt edut eli omasta mielestäni rentouttavat ja sosiaaliset aspektit. Voin vallan hyvin juoda lasillisen viiniä/kuohuviiniä, joskus myös kaksi, ja lähtemään tyytyväisenä kotiin ellen jo siellä ole.

    Tämä sopii minulle, mutta ymmärrän myös niitä, jotka eivät juo syystä tai toisesta tippaakaan. Harmi vaan, että monet tipattomat jaksavat moralisoida ja kauhistella minun kahta lasillistani. Kukin tyylillään! Alkoholismia en kuitenkaan tarkoita, sitä saakin kauhistella. nimim. lasinen lapsuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä jotain tuollaista käyttöä itsekin ajaisin takaa. En vain tiedä mikä itselle sopii, kun on niin vähän kokemusta ja käytännössä aikuisiältä ei juuri ollenkaan. :D Hyvä homma, että oot löytänyt itselle hyvän tavan. Ikävää on, että toiset tykkää moralisoida. Valitettavan usein ihmisillä on mielipiteitä asioista, jotka ei heille laisinkaan kuulu. Niin kauan kun kyse ei ole ongelmakäytöstä niin kyllähän se on jokaisen ihan oma asia.
      Nimim. Lasinen Lapsuus täälläkin.

      Poista
  2. Mun mielestä absolutismi minkään asian (PAITSI huumeiden!) suhteen, ei ole tarpeellista.
    Kaikkea kannattaa maistaa ja kokeilla. Liikkumisen voi vetää överiksi, samoin juomisen tai monta muuta asiaa.

    Lähinnä aiheuttaa vaan hampaiden kiristelyä liika ehdottomuus.
    Liika kieltäminen aiheuttaa vaan lisää houkutusta.

    Mä ite treenaan, syön lähinnä vegaanista ruokaa mutta käyn myös viihteellä.

    Välillä on tullut juotua niin että oksennan ja tuskin muistan mitään, mutta nykyään tulee juotua semmoinen mukava olo. Viinejä vahvempiin mun ei kannata koskea, se on tullut huomattua.
    Sillain että seuraavana päivänä pystyy tekemään vähän muutakin kuin makaamaan sohvalla.
    Vaikka kyllä se sohvalla makaaminenkin on jees! Hakee vähän kaupasta mättöä ja katsoo leffoja vettä lipittäen. :)

    Mutta kyllä se on vaan mukavampi mennä porukan mukana. Baarejakin on niin miljoonia erilaisia. Ite tykkään just semmosista hämyisistä pubeista joissa musiikki ei soi niin kovaa että tarvii huutaa koko ajan.
    Valinnanvaraa löytyy siis baarien kuin seurankin suhteen :)

    Oon lukenut sun blogia pitkään ja oon todella iloinen lukiessani tätä tekstiä. Ei siksi että wuhuuu, viina rules, vaan no you know :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mmmm mä en ole ihan samaa mieltä. Toisille toimii selkeät rajat ja itse olen niitä aina kaivannut ja en ole koskaan kokenut, että itseltäni kieltäminen aiheuttaisi houkutusta. Ehkä koska en ole koskaan itseltäni kieltänyt mitään mitä oikeasti tahtoisin. Lopetin herkut koska en niitä enää tahtonut. Lopetin alkoholin koska en sitä enää tahtonut. Ja kun taas tahdoin herkkuja, palautin ne elämään. Nyt sitä on tekemässä samaa tämän alkoholin suhteen.

      Varsinkin näin jokotai -ihmisenä en ole vieläkään ihan satavarma siitä onko mun viisasta alkoholia ottaa elämään, kun taustalla on syitä sitä vastaan useampikin. Itseasiassa terapeutinkin kanssa asiasta keskustellessa hän ei ihan puoltanut sen puolesta, että käyttäisin alkoholia yhtään tippaa. :D Mutta olen työstänyt tuota ajatusta pidemmän aikaa nyt ja koen, että se voisi olla mahdollista. Varovainen pitää kuitenkin olla ja koko ajan tietoinen siitä, mitä on tekemässä ja mitä tekee.

      Tämmöistä itsensä etsimistä tämä on vielä tässäkin kohtaa elämää, eikä tämä matka kai koskaan päätykään. Ehdin myös vielä muuttaa mieleni kaiken mahdollisen suhteen monen monta kertaa, eikä mikään uusi päätös ole loppuelämän päätös. En muuten olisi minä. :D

      Muistan sut kyllä jo tuon toisen blogini alkuajoilta. :)

      Poista
  3. Oletko harkinnut kannabista alkoholin sijaan? Sillähän ei ole elimistölle haittavaikutuksia toisin kuin alkoholilla, etenkään jos kannabista hengittelee vaporisaattorin avulla tai leipoilee siitä vaikkapa kannabispikkuleipäsiä, joita mumssutella kotisohvalla.

    Kysyn tätä siksi, että alkoholia satunnaisesti, kuitenkin nykymittarilla hyvin harvoin käyttävänä tiedostan alkoholin koukuttavan vaikutuksen. Käsittääkseni kestää viikkoja, että alkoholi lähtee täysin elimistöstä, ja käytön jälkeen on suuri houkutus toistaa kippaamiskuviot heti seuraavana viikonloppuna. Sama vaikutus on sokerilla, jäähän siihenkin koukkuun ja kestää kullakin oma tovinsa, ettei sokerihammasta enää kolota sokerittoman ajanjakson jälkeen. Itsekurin määrähän on tietenkin yksilöllistä, mutta eihän kyse ole enää itsekurin puutteesta, jos suhtautuminen alkoholiin muuttuu täysin sen "vaikutuksen" alla; että mitäpä pahaa on juoda lasi punkkua vaikka joka ilta, sehän on vain yksi sivistynyt lasi kaverini Bacchuksen nektaria. Siinäpä vasta nätiksi puettu ajatus alkoholiriippuvuudesta. Ja sellainen on jokaisella alkoholia käyttävällä, koska ei alkoholi lakkaa olemasta riippuvuutta aiheuttava aine, vaikka olisi kuinka korkeakoulutettu, työssäkäyvä ja päihteitä ainoastaan kohtuudella käyttävä. Riippuvuus vain ilmenee yksilöllisesti.

    Noiden kahden myrkyn rinnalla on helppo ehdottaa kannabista, sillä sen aiheuttama riippuvuus on kofeiinia vähäisempää. Ei tule krapulaa, eikä vaivaa huono omatunto elimistönsä rääkkäämisestä kuten alkoholin kohdalla. Ainoa kannabikseen liittyvä huono puoli on sen laittomuus Suomessa, mutta sehän on raha-ahneiden lääkeyhtiöiden ja politikkojen vika, ei kannabiksen.

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti viestini ei tupsahda tähän nyt useana kappaleena, kun jostain syystä lähettämisen kanssa on ollut ongelmia.

    Lukaisin siis uudelleen eilen vähän väsyneenä kirjoittamani viestin ja jäin miettimään, mitä mahdoin tarkoittaa "kahdella myrkyllä", kun puhe oli vain yhdestä. Kenties alitajuisesti viittasin tupakkaan, kun se niin usein tuodaan esille alkoholin rinnalle puhuttaessa kyseisestä aineesta ja sen haittavaikutuksista terveydelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin, että kahdella myrkyllä olisit tarkoittanut sokeria ja alkoholia.

      Kuitenkin voin tähän lyhyesti todeta, että en tosiaan ole harkinnut kannabista alkoholin sijaan.

      Poista
    2. Totta! Olinkohan aamulla vielä väsyneempi kuin viestin kirjoittamishetkenä, hmm -.- Tässä kuitenkin linkki mielenkiintoiseen luettavaan, vaikka et ikinä päätyisikään käyttämään kannabista (kuten en itsekään ole vuosikausiin käyttänyt, mutta tykkään kulkea vastavirtaan ja niin edelleen): http://www.tuomaskarhunen.com/kannabis-avoin-kirje-savon-sanomille/

      Erityisen kiinnostavaa tuostakin kirjoituksesta tekee sen, että se sensuroitiin Savon Sanomien taholta - liian arka aihe siis.

      En ole kuitenkaan tuputtamassa yhtään mitään ainetta kenellekään - tykkään vain tuoda esille vaihtoehtoja.

      Poista