tiistai 21. heinäkuuta 2015

Enkä enää ole pahoillani siitä, että olen olemassa


Olen koittanut miettiä, että mitkä näistä muutoksista itsessäni johtuu siitä, että asuin välissä ulkomailla. On loppupeleissä aika vaikea sanoa mitkä menee sen piikkiin, ja mitkä menee ihan vain lisävuosien ja itsensä hyväksymisen piikkiin. Mutta päivänselvää on, että se tyttö, joka ulkomaille muutti 2011, on aivan eri ihminen, kuin tämä tässä, joka nyt kirjoittaa.

Maailmalle lähti aikamoinen hiirulainen. Arka, vetäytyvä ja ihmisten keskuudessa aina hiljainen. Sellainen, joka olemuksellaan saattoi jo pyydellä anteeksi sitä, että on olemassa, joka pelkäsi ihmisten mielipiteitä itsestään ja joka ehkä tahtoi vain miellyttää ja toivoi hyväksyntää. Sellainen, joka eli vain toisten varjossa.

Aika nopeasti kasvoin muuton jälkeen. Se vaati totaalisen koti-ikäväromahduksen Saksassa ja muitakin vaikeita aikoja. Todella vaikeita. Niistä kun itsensä kaivoi ylös, sitä löysi sellaisen onnellisuuden, ettei ole koskaan kokenut moista. Ja sillä tunteella kun saa elää joka päivä, tuo se elämään jotain ihan uutta ja hienoa.

Tuo kaikki toi roppakaupalla rohkeutta. Rohkeutta olla välittämättä toisten mielipiteistä, rohkeutta olla ihan täysin oma itsensä, rohkeutta leikata tukka lyhyeksi ja vaihtaa väriä, rohkeutta pukeutua ihan niin kuin tahtoi pukeutua. Rohkeus ei oikein synny ilman pelkoa ja selvää on, että täysin vieraassa maassa, vieraassa ympäristössä, vieraan kielen ja vieraiden ihmisten keskuudessa pelkoa väkisinkin on, edes vähän. Itselläni sitä oli paljon. Mutta selvisin siitä. Ja kasvoin sen keskellä aina enemmän minuksi.

Siinä on jotain hurjan vapauttavaa, kun kukaan ei tunne sinua entuudestaan. Kukaan ei tiedä tarinaa taustallasi, kukaan ei tule kyseenalaistamaan miksi olet sellainen kuin olet. Kukaan ei kysy, että miksi olet nyt tällainen kun ennen olit erilainen. Kukaan, kokonaisessa maassa, ei tiedä kuka olet ollut. He tietävät vain sen kuka olet nyt. Se on uusi alku, se on melkein kuin saisi aloittaa koko elämänsä ihan uudestaan. On vain puhdas pöytä ja tyhjä kangas. Pöydälle saa laittaa ihan mitä siihen ikinä tahtookin laittaa ja kankaalle maalata mieleisiään asioita. Samaan tunteeseen pääsee pienemmässä määrin muuttamalla ihan uuteen kaupunkiin kotimaansa sisällä. Pienempi tunne siksi, koska voit koska tahansa silti törmätä entuudestaan tuttuihin, eikä sitä pääse kokemaan sellaista totaalista vapautta kuin täysin tuntemattomassa, täysin uuden alun äärellä.

Skotlannissa asuminen ei enää kasvattanut siinä määrin kuin Saksa, sillä suurimmat muutokset olivat jo tulleet. Siinä vaiheessa koko muutossa ei ollut enää sellaista ihmeellisyyttä, sillä sen oli tehnyt jo kerran ja nyt sen vain toisti. Ajatus siitä, että asui ulkomailla, ei enää tuntunut kovin kummalliselta. Sitä vain asui siellä. Maat olivat menettäneet merkityksensä ja potentiaalisia asuinpaikkoja olikin yhtäkkiä koko maailma. Ei ollut enää maiden rajoja, oli vain erilaisia paikkoja, joissa on erilaisia ihmisiä, joissa puhutaan erilaisia kieliä ja joissa on omat tapansa tehdä asioita.

Oivallusten määrä oli silti Skotlannissakin suuri, etenkin kun pystyi ihmisten kanssa kommunikoimaan ja huomasi, että jossain päin maailmaa sitä oikeasti tykkääkin heistä. Tämä kasvatti entisestään ja toi sosiaalista puolta vähän esiin. Pystyin pitkästä aikaa hoitamaan erinäisiä asioita ja avaamaan jopa oven ovikellon soidessa, kun pystyin keskustelemaan oven takana olevan ihmisen kanssa. Ja paljon keskustelinkin! Tuntemattomien kanssa saattoi käydä keskusteluja missä vain ja tuo toi täysin uudenlaista aspektia elämään.

Roppakaupalla erilaisia asioita sitä toi mukanaan Suomeen, molemmista maista ja kummastakin yhteensä. Olen erilainen. Olen kasvanut, hyväksynyt, oivaltanut, rakastanut uudella tavalla. Aikuistunut. Avautunut, enemmän läsnä, täysin oma itseni, ylpeämpi siitä kuka olen, herkistynyt uudella tasolla. Valmiimpi tarttumaan asioihin, päästämään ihmisiä lähelle, tekemään valintoja. Rohkeampi, monella elämänalueella. Enää harvoin jännitän mitään arkisia asioita, sillä kaikki sellainen tuntuu aika mitättömältä sen rinnalla, mitä ulkomailla asuminen oli.

Voi toki olla, että olisin tätä kaikkea silti, vaikken koskaan olisi lähtenyt. Ei näitä voi täysin tietää. Mutta uskon kyllä, että olisin edelleen se hiirulainen, jos en olisi joutunut niistä tutuista ja turvallisista ympyröistä pois. En usko, että ilman kokemaani syvää koti-ikävää ja suuren pelon voittamista täysin tuntemattoman keskellä minusta olisi tullut läheskään tämä minä, mikä nyt olen. Sillä on varmasti myös merkitystä mihin sitä päätyi täällä Suomessa. Että sitä on nyt juuri täällä missä on. Takaisin entisille kotikulmille muuttaessa olisi kaikki hyvä ja hieno voinut tukahtua taas, ja uskonkin että niin olisi tapahtunut. Täällä Savossa saan olla tämä uusi minä. Täällä ihmiset sallii sen ihan vain sillä, että ovat juuri sellaisia kuin ovat. Lämpimiä, kiinnostuneita, välittäviä, toisensa huomioonottavia.

Uskon myös, että tämän nykyisen asuinpaikan vuoksi kasvuni jatkuu edelleen, sillä tässä reilun vuoden täällä asustellessani oivalluksien määrä jatkuu edelleen. Muutun edelleen, paremmaksi versioksi itsestäni. Tottakai niitä vaikeita aikoja on täälläkin, ne kuuluu elämään täällä siinä missä ulkomaillakin. Ja onhan niitä ollut, jos jonkinlaista. Mutta ne on juuri niitä hetkiä, mitkä kasvattaa ja valmistaa kaikkeen siihen, mikä tulevaisuudessa odottaa.

Ja siellähän se Uusi-Seelanti odottaa. Toisinaan se ahdistaa valtavasti, sillä tiedän jo kokemuksesta sen lähdön tuskan, kun jättää kaiken ja kaikki taaksensa, eikä tiedä tuleeko koskaan takaisin ja näkeekö enää koskaan tärkeimpiä ihmisiään. Lisänä siihen se ensimmäinen lento ja pelko sitä kohtaan. Mutta silti hyvinkin usein unelmoin, että olisin jo siellä. Koen hyvin vahvasti, että koti odottaa siellä. Ja kaipaan myös sitä koukuttavaa tunnetta, kun saa aloittaa täysin puhtaalta pöydältä tuntemattoman elämän keskellä. Enkä malta odottaa millaiseksi kasvan, maailman toisella puolella. Kauempana kuin koskaan ennen.

Uskon siis, että ulkomailla asuminen muuttaa ihmistä hyvinkin suuresti, jos on muutokselle valmis. Jos on selvästi asioita, joita itsessään voisi hioa, jos on tilaa kasvulle ja tarvetta rohkeudelle. Se muuttaa ihmistä kaikessa siinä, missä ihminen saakin muuttua. Se poistaa turhia pelkoja ja hioo kulmia, se kasvattaa itsekseen ja se avaa sydäntä. Ja se antaa sitä perspektiiviä. Monet asiat tuntuu nykyisin varsin mitättömiltä, vaikka ne olivat ennen lähes maailmanlopun aiheuttavia ongelmia. Sitä näkee enemmän, tuntee enemmän, on auki enemmän, on vastaanottavaisempi kaikelle sille mitä elämä tuo. Olen valmis kaikelle. Tässä, juuri tällaisena, koen olevani valmis. Muutos jatkuu tietysti joka hetki, mutta olen nyt jo valmis. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Ja se on vain sen ansiota, että jätin koko entisen elämäni taakseni 2011, kaiken mikä oli tuttua ja turvallista, ja aloitin lähes kokonaan alusta jossain siellä, missä pelotti enemmän kuin ikinä mikään. Ennen en tiennyt mikä on tärkeää. Nykyisin tiedän.

Ja siksi olen valmis.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti