torstai 11. joulukuuta 2014

Kyllä intuitio sen kertoo


Intuitioni on ollut aina vahva. Jo pienenä muistan asiasta ensimmäiset kokemukset, kun kavereiden kanssa ostettiin kaupan purkka-automaatista niitä markan purkkapalluroita. Toisinaan minut valtasi vahva tunne siitä mikä väri sieltä luukulle kierähtää. Ja tuo tunne osui aina oikeaan. Jos taas jouduin miettimään asiaa ja jouduin pallottelemaan arvauksieni kera, ei se osunut oikeaan, koskaan. Olin huono arvaaja, mutta vahvalla intuitiolla ennustin purkkapallojen värit oikein.

Meidän parin viime kuukauden sana on ollut työ. Tai enemmänkin työn puute. Tämä on johtanut jatkuvaan rahan kyttäämiseen ja ajattelemiseen, ja sitä kautta luonnollisesti stressaamiseen. On ollut lukuisia hakemuksia, sekä avoimiin paikkoihin että muuten vain mielenkiintoisiin firmoihin. On ollut työhaastatteluja, on päästy seuraaviin vaiheisiin. On ollut vaikka mitä, mutta ei sitä mitä pitäisi, eli että mistään niistä olisi poikinut se työpaikka.

Stressasin asiaa paljon, enkä ollut ollenkaan varma tulenko ikinä saamaan paikkaa mistään. Mieskin halusi jotain työtä tehdä opiskelun ohessa, kun opiskeluun menee vain muutamia viikkoja vuodessa, jolloin täytyy koulussa olla. Tuo tilanne tietysti hankaloitti työn saamista.

Näin aika usein öisin samantyyppistä unta. Unessa olin aina bussissa, ehkä vain käymässä bussin sisällä ja piti päästä ulos, mutta ovet menivätkin kiinni ja huomasin matkaavani sen kyydissä, tahtomattani. Yleensä suuntakin oli aivan väärä kuin mihin olisin alunperin voinut kuvitella meneväni. Aina painoin heti pysähtymisnappia, jotta pääsisin seuraavalla pysäkillä pois kyydistä ja tilanteesta, johon en alunperin halunnutkaan. Monesti seuraavalle pysäkille oli pitkä matka ja jouduin kauemmas paikasta, josta olin vahingossa kyytiin hypännyt. Ja kun vihdoin pääsin ulos, huomasin, että minulla ei ole kenkiä. Vain villasukat jalassa, ja maassa loskaa. Sukkasillani lähdin taivaltamaan takaisin paikkaan, josta lähdin. Yhdessä unessa jalassa oli sentään toinen kenkä.

Kun uni toistui monena yönä, aina hieman erilaisena, katsoin sille mahdollisia tulkintoja unikirjasta: Bussimatka kuvaa tiettyä lyhyttä vaihetta unennäkijän elämässä. Jos menet väärään bussiin, tai bussi kulkee väärään suuntaan, on se sisäisen ristiriidan enne, olosuhteet kuljettavat sinua tahtomattasi väärään suuntaan. En tiedä mitä kenkien puuttuminen siihen vielä lisää toi, mutta mielessäni ymmärrän senkin tarkoituksellisuuden, vaikka en sitä osaakaan sanoiksi pukea.

Tämä työtilanne kärjistyi lopulta siihen, että ei ollut enää käsillä kuin huonoja vaihtoehtoja. Oli jopa puhetta toiselle paikkakunnalle muuttamisesta, mikä oli kaikkineen aika huono idea, sillä me kaikki kolme oltaisiin siinä hävitty ja niin monella tapaa. Mutta työtä siellä olisi ollut. Kun tuo kuitenkin ratkesi siihen, että uskotaan vielä, yritetään vielä hetki, meni pari päivää ja sitten se iski. Se tunne, että pian tapahtuu. Sen viikon perjantaina tiesin, että seuraava viikko tulee olemaan loistava. Tiesin, että nyt niitä töitä löytyy.

Tuli seuraava viikko ja rymisten alkoi tapahtua. Mies sai yhteydenottoa yhdestä paikasta, joka ei kuitenkaan lopulta johtanut mihinkään, mutta kuitenkin joku oli heti silloin maanantaina kiinnostunut. Seuraavana päivänä iltamyöhällä selailtiin paikallista yrityslistaa ja bongailtiin sieltä mielenkiintoisia firmoja, joihin heiteltiin hakemuksia. Yhdestä miehen laittamasta sähköpostista meni puolisentoista tuntia aikaa, kun vastaus tuli. Keskellä yötä. Että voisi muuten ollakin tarvetta juurikin hänelle. Tämä johti muutamien sähköpostien vaihtoon, puheluun, haastatteluun ja siihen, että sieltä se työpaikka napsahti ja aloittaa saa vaikka heti. Eikä opiskeluviikotkaan ole mikään ongelma. Kaikki oli kohdillaan! Ja minä tiesin tämän. Metsään menin vain siinä, kun luulin, että se olen minä, joka saa työtä sillä viikolla.

Siinä kesti kuitenkin kaksi vai kolme viikkoa kauemmin, kun pääsin työhaastattelusta kotiin työavaimet ja työvaatteet mukana. Huomenna on ensimmäinen työpäivä.

Useampi kuukausi töitä etsittiin. Ja sitten yhtäkkiä tuli tunne, että ollaan jo tosi lähellä. Sanoin sen ääneen miehellekin, että ei tarvitse huolehtia enää, että ensi viikolla tapahtuu. Se tunne intuition kertomana on niin vahva, että se on yhtä kuin tieto. Tiesin, että näin käy. Ja olen hyvin iloinen, että intuitioni oli oikeassa. Ehkä jopa vähän iloisempi, kuin niiden purkkapalleroisten värien tietämisestä, vaikka se olikin lapsena aika siistiä.

Enkä ole muuten nähnyt ainoatakaan bussiaiheista unta sen jälkeen, kun mies työpaikkansa sai.


Kissan intuitio kertoo vahvasti, että saa kiinni pihalla liikuskelevan oravan.
Veikkaan, ettei tunteeseen voi kissoista puhuessa kovasti luottaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti