torstai 4. joulukuuta 2014

Kadonneita päiviä


Marraskuussa meillä paistoi aurinko kuulemma kaksitoista minuuttia. En huomannut kuukauden olevan ihan noin synkeä, mutta en kyllä voi vastustellakaan tätä väittämää, sillä en muista milloin olisin marraskuussa aurinkoa nähnyt. En tosin koe tästä auringonpaisteen puutteesta olleen mitään haittaakaan. Voisin sanoa, että tämä on tottumusta Skotlannin säähän, kun kaikki mieltävät kelin siellä olevan aina harmaa ja sateinen, mutta meillä oli kyllä siellä yhtä paljon aurinkoisia päiviä kuin harmaitakin. Sen sijaan olen kai vain niin tottunut ajattelemaan, että Suomen marraskuu on vain harmaa ja synkkä. Ei siihen silloin kiinnitä mitään huomiota. Säätilalle ei mitään voi ja sillä mennään mitä meille sen suhteen annetaan. Säätila on aina asenne- ja pukeutumiskysymys.

Lunta olen odotellut saapuvaksi ja useina päivinä sitä onkin maassa jonkin verran. Ei kuitenkaan läheskään kinoksittain, mitä odotan edelleen todella kovin satavaksi. Toivottavasti saapuu, vaikka olenkin hyväksynyt sen, että ehkä sitä ei tule. Kovin pitkää matkaa ei kuitenkaan tarvitse mennä pohjoisen suuntaan ja siellä sitä on ihan kunnolla. Vaikka onhan tässä aikaa vielä kolmisen kuukautta sille lumelle sataa tänne meillekin.

Päivän pituus on vähän yllättänyt. En etukäteen tajunnut sitä, että täällä nämä menee vähän eri tavalla kuin tuolla eteläisemmässä Suomessa. Aurinko nousee vasta yhdeksän jälkeen ja laskee jo ennen kolmea. Pituutta päivällä on vain reilut viisi tuntia. Ei kai siinä olekaan kovin paljoa aikaa sille auringolle paistella kahtatoista minuuttia pidempään!

Kesällä sitten taas tämä meni ihan toisinpäin, jolloin aurinko ei tuntunut laskevan ollenkaan, ja öisin ei ollut mitään mahdollisuutta katsella tähtitaivasta kun niin pimeää ei yksinkertaista ollut. Siihenkään en ollut aiemmilta Suomi -vuosilta tottunut, sekin yllätti.

Tänään aamulla aurinko pilkisteli kymmeneltä metsän takaa.

Pitääköhän kukaan toinen joka päivä ikkunaa auki, suurimman osan päivästä? Meillä on patterit edelleen osa pois päältä ja osa ihan vain haalealla. Ja se ikkuna avataan makkarista heti heräämisen jälkeen, oli ulkona sitten pakkasta tai ei. Kiinni se menee jos lähdetään ulos ja mahdollisesti hetkeksi pitkin päivää, jos alkaa varpaita paleltaa. Suurimman osan päivästä se on auki. Tämä on kai peruja sekä Saksasta, että Skotlannista: Saksassa ilmanvaihto oli sitä, että avasit ikkunat ja tuuletit asunnon, kesät talvet sama juttu. Ja Skotlannissa sitten taas oli muuten vain aina niin kylmä ja vetoinen asua, että siihen viileyteen tottui.

Joulukuussa on paistanut aurinko jo ainakin kahtena päivänä.

Kissalla on viisi kuukautta sytostaatteja takana ja kuudes (viimeinen) kuukausikin on jo korkattu. Vähiin käy, ja on aika uskomatonta miten nopeasti puoli vuotta on mennyt. Ja miten vaivattomasti, etenkin. Kissa on edelleen oma itsensä. Tosin sain tuossa soitella eläinlääkärille uusista oireista, jossa epäilyni vahvistettiinkin. Viimeisen kuukauden aikana Natusen selkä on napsahdellut, samaan tapaan kuin nivelet ihmiselläkin napsuu. Eläinlääkäri katsoi keväällä otetut röntgen -kuvat ja huomasi siellä nivelrikkoa, mikä oli jäänyt silloin aiemmin huomaamatta, kun mahdollista levinnyttä syöpää kuvista vain etsittiin. Käytiin paikalla katsomassa noita kuvia itsekin ja juteltiin eläinlääkärin kanssa. Mitään lääkitystä ei ole syytä aloittaa, eikä edes lisäravinteiden puoleen ole tarvetta kääntyä. Ei tässä vaiheessa, sillä mitään kipuja kissalla ei ole. Jos olisi, sen kyllä näkisi. Sen sijaan Natunen ravaa edelleen täysillä portaat ylös ja alas, riehuu pitkin asuntoa ja loikkii mihin vain korkeuksiin, aiheuttaen aina välillä isäntäväelle pieniä sydänkohtauksia. Kivuista kielisi mm. hyppäämishaluttomuus, käsittelyn vaikeus ja hitaat portauden nousut, sekä tietysti yleisestikin käytöksen muuttuminen. Natusella ei ole mitään muuta oiretta kuin tuo napsuminen.

Sytostaattien loppua on odotellut kauan, mutta nyt huomaa, että se vähän pelottaa. Entä jos syöpä tuleekin takaisin? Ainakin tämän kuurin aikana se on todennäköisesti pysynyt poissa, mutta pysyykö se poissa kuurin jälkeen? Sen verran aggressiivista tyyppiä se kuitenkin oli. Pelkään, että se tulee takaisin. Enkä tiedä kuinka monta kertaa haluan Natusta enää leikellä, jos niin käy. Turha näitä on tosin etukäteen miettiä, tapauskohtaisesti käsitellään jokainen mahdollinen ikävä tilanne.

Kuurin loputtua odotellaan kolmisen kuukautta ja sitten mennään tarkastukseen, jossa kontrolloidaan veriarvot ja varmaan katsotaan uudet kuvatkin. Heti kuurin loputtua ei ole mitään hyötyä mennä, sillä veriarvot on tietysti huonot sytostaateista johtuen. Täytyy odottaa, että tuo pieni keho siitä palailee kaikkineen niihin normaaleihin uriinsa.

Olkapäällä varsin tyytyväisenä.

Tämä nivelrikko ei ole ihmeellinen, harvinainen tai edes järin vakava vaiva. Jostain luin, että 12-vuotiaista kissoista 90%:llä on nivelrikkoa. Natunenhan on kutakuinkin tuossa ikähaarukassa. On jotenkin niin hassua, että sillä on nyt kaksi sairautta, mitkä liittyvät tähän ikään. Niin kuin se olisi vanha! Onhan se, mutta vain numeroita katsoen. Muuten Natunen on edelleen todella touhukas, riehakas, kaheli sekopää. Siksi on niin vaikea ymmärtää, että tulee näitä ikään liittyviä vaivoja.

En kyllä aina itsekään ymmärrä olevani sen ikäinen kuin olen, ehkä tämä ikänsä mukaan käyttäytymisen vaikeus kulkee tässä perheessä. Miksi Natunen, jos en minäkään? Itse en voi käsittää, että esimerkiksi yläasteesta on aikaa kohta 15 vuotta. Viisitoista! En väittäisi vastaan, jos joku sanoisi siitä olleen vain viisi vuotta, siltä se enemmän tuntuu. Vastaavia hetkiä ja päivämääriä on vaikka kuinka. Jostain on kymmenen vuotta aikaa, vaikka siitä voisi olla ihan vain jokunen hassu vuosi. En myöskään melkein voi ymmärtää, että 90-luvulla syntyneet on parikymppisiä. Olen tottunut, että he ovat teinejä. Ja jokainen musiikkikanavalla näkyvä (aikuinen) artisti on aina ollut itseäni vanhempi. Nykyään on melkein pääsääntöisesti toisinpäin. Joka kerta kun sen huomaan, tunnen olevani vanhempi kuin mielestäni olen.

Alkaa hirvittää miten nopeasti aika menee. Vasta täytin kolmekymmentä ja ihan kohta olen jo kolmekymmentäyksi. Ei tämä aika silloin ennen mennyt ihan näin nopeasti. Alkaako se mennä nopeasti tietyssä vaiheessa elämää? Tietyn ikäisenä?

On jännä ajatella sitä, että eläimet eivät mitä ilmeisemminkään ymmärrä kuolevansa joskus. Heidän mielestään he ovat täällä aina.

Voi, kunpa olisivatkin.

6 kommenttia:

  1. Snif, herkisti tuo loppu :(.

    Meidänkin Nekulla kuvattiin nivelrikkoa rintarangassa varmaan jo joskus 2008. Mutta ikinä se ei näyttänyt sitä vaivaavan mitenkään. Yhden purkin ravintolisää sille syötin ja sitten se jäi.. Koiran kanssa oli toinen juttu, kun se oli kuitenkin yli 40-kiloinen ja nivelrikkoa tassussa. Sille syötin kaiken mahdollisen ja käytiin osteopaatilla, akupunktiossa, hieroja kävi kotona jne. Mutta joo, jos jotain kuitenkin suosittelisin, niin ikääntyvälle kissalle jotain omega-öljyä (itse annan niissä liivatekapseleissa, mutta joillekin menee ruoan seassakin). Niistä on käsittääkseni tutkimusten mukaan hyötyä niin moneen; aivoihin, niveliin, sisäelimiin.

    Aika menee hirveän nopeasti, ja kovin tuttuja huomioita tuossa oli tuosta oman vanhenemisen huomaamisesta. Välillä mietin, että joidenkin teinien silmissä olen ihan ikäloppu täti, vaikka omassa päässäni olen vaan muutaman vuoden heitä vanhempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkisti itseänikin. :(

      Ei onneksi nuo nivelrikkotapaukset ole aina niin vakavia, että niistä olisi eläimelle sen suurempaa vaivaa. Eläinlääkäri puhui niistä ravintolisistä siihen tyyliin, että no voihan niitä vaikka syöttää, jos vatsa kestää. Tämä kun on niin herkkävatsainen, niin en viitsi kiusata enää, ellei todellista tarvetta ole. Katsotaan sitten joskus, jos alkaa kipuilla, sitten tietysti lääkitään. Nyt ei kyllä ole elettäkään siihen suuntaan havaittavissa, että johonkin sattuisi. Omegat tosin olisi varmasti hyviä, kun ne on ihmisellekin niin hyviä, vaikka ei vaivaa olisikaan. Laitatko linkkiä mitä sulla on käytössä?

      Havahdun itsekin monesti teinien lähellä siihen, että vasta olin saman ikäinen. Ja sitten tajuan, että olenkin tuplasti heidän ikäinen. On se jännä.

      Poista
    2. Mä käytän tämmöistä omega-öljyä: http://www.care4pets.fi/omegaoil/ , tuosta kaadan varovasti liivatekapseliin ja sujautan kissan suuhun. Näillä kun kahdella kolmesta on jotain muutakin lääkettä, niin menee samassa kapselissa sitten se lääkekin.

      Toinen hyvä valmiste on Viacutan, http://bit.ly/1ypYCtv , jota syötin koiralle aikoinaan. Aattelin seuraavaksi kokeilla sitä, josko se menisi ihan sellaisenaan kissalle ruokakupista. Tuota care4petsin öljyä yksi kissoista söi pari kertaa sellaisenaan, mutta sitten ei enää, joten siksi nykyisin kapselissa.

      Poista
    3. Paljon kiitoksia, täytyy tutustua näihin!

      Poista
  2. Ikkunan jatkuva aukiolo voi vahingoittaa ikkunan / huoneiston rakenteita, ja jos asutte kerrostalossa, vie se pahimmassa tapauksessa koko talon ilmanvaihdon sekaisin ja joka tapauksessa on energian hukkaa eli ei kovin ekologista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emme asu kerrostalossa. Ja valitsen joka tapauksessa raikkaan hengitysilman ja sopivan lämpötilan sisällä (jossa ei patterit edelleenkään ole kuin haalealla tai ei päällä ollenkaan, esim. tuuletushuoneesta patterit on kokonaan pois päältä), kun kerran sen valinnan voi näin helposti tehdä. Sitten kun lämpöä tosissaan tarvitsee, saa takka sen hoitaa, eikä silloinkaan tarvitse pattereita huudattaa. Vielä ei ole tarvinnut takkaa käyttää. Sopiva sisälämpötila meillä on 18°C tai 19°C ja siinä se hyvin pysyykin. Tosi kovilla pakkasilla ei ole tarvinnut enää ikkunaa aukoa, mutta ei myöskään pattereita tai takkaa käyttää.

      Poista