torstai 4. syyskuuta 2014

Mustesormi no more


Niin tuli päätökseensä työni postinjakajana. Viime perjantaina oli viimeinen työpäiväni siellä. Jalkaparkani meinasivat, että on parempi lopettaa siihen, jotta pääsevät paranemaan. Harmi, sillä viihdyin kovin. Työ oli lähes joka osaltaan kuin minulle tehty. Ehkä siksi näen siitä edelleen unia. Kertaakaan en tuon reilun kahden kuukauden aikana nähnyt, mutta nyt kun se on ohi, jaan tai lajittelen postia lähes joka yö.

Mutta silti en osaa surra. En ole missään työssä oppinut itsestäni näin paljon, mitä opin tässä reilussa parissa kuukaudessa. En, vaikka olen ollut vuosikausia samassa paikassa töissä. En edes siellä, siinä ajassa. Tämä työ ja ne ihmiset siellä toivat esille sen kaiken, mitä en vielä itsessäni tiennyt. Oli ollut pitkälti täysi arvoitus minkälainen ihminen olen ulkomailta palattuani, ja tuolla, sen työn ja niiden ihmisten parissa, sen kaiken löysin. Niin paljon hienoja asioita, niin paljon positiivisia muutoksia.

Aikansa kutakin. Ehkä tämä oli tarkoitettu vain parin kuukauden pätkäksi - ja niinhän se alunperin olikin, kesätyö kun oli - jotta voin sitten löytää jotain entistäkin hienompaa tilalle. Olen kiitollinen, että sain tämän kokemuksen. Eniten olen kiitollinen siitä, että sain sen myötä ihastua savolaisiin. Tai edes ihmisiin, ylipäätään. Ei tarvitse enää olla niin kokonaisvaltaisesti se henkilö, joka ei ihmisistä tykkää. Nyt tiedän, että Suomessakin on paikka, jossa ihmiset ovat ihania.

Kaikkea en kuitenkaan tule ikävöimään. Kuten esimerkiksi:

Sitä, kun on kuun vaihde ja jakoon tulee sekä Pirkat, että Yhteishyvät.
Sitä, kun joinain päivinä on postin lisäksi jaossa muutamat mainokset, joiden kanssa plärätessä menee aikaa.
Sitä, kun saa jatkuvasti paperiviiltoja samoihin kohtiin, aina vain uudestaan.
Sitä, kun on musteesta mustat sormet ja epähuomiossa rapsutat naamaasi niillä, etkä sitä tajua ennen kuin näet itsesi joskus myöhemmin peilistä.
Sitä, kun joka paikkaan sattuu ja kaikki lihakset on jumissa.
Sitä, kun niska on niin jumissa, ettei aivot kunnolla toimi ja teet sen vuoksi virheitä.
Sitä, kun postiluukku on niin pieni ja saat survoa päivän postit siitä kolmessa tai neljässä osassa, ja silloinkin katkaiset vähintään yhden kynnen.

Kaipaamaan tulen esimerkiksi:

Niitä työkavereita.
Sitäkin yhtä, joka siellä aina lauloi hienolla äänellä. Kun jo aamulla pukuhuoneessa ollessasi kuulet käytävältä laulua ja se saa hymyilemään.
Asiakaskohtaamisia jaon ohella.
Ihmisten auttamisia ja kuuntelemisia jaon ohella.
Kun sai itsekseen mennä ja toimia.
Kun työnnät postiluukusta posteja sisään ja miesääni toisella puolella huutaa iloisesti 'kiitos!'.
Niitä kaikkia iloisia tervehdyksiä ja hymyjä, joita jaon aikana sai osakseen.
Kun uni tuli illalla päivän fyysisyydestä johtuen aivan satavarmasti heti, kun silmänsä sulki.
Matkoja töihin ja takaisin linja-auton kyydissä.
Ja niitä hetkiä aamuisin linja-autopysäkillä.
Kun työnnät pakettia luukusta, josta se ei meinaa mahtua ja saatkin yllättävää apua asunnossa olevalta koiralta, joka vetää pakettia sen reunasta kiinni pitelemällä sisään, ja yhdessä onnistutte.
Sitä tunnetta, kun rankan työpäivän päätteeksi menet ravintolaan syömään kurnivan vatsasi täyteen.
Niitäkin päiviä, kun sataa kaatamalla vettä ja tuulee ja sadetakin huppu ei pysy päässä kuin kädellä pitämällä ja sitä jatkat sen kolmisen tuntia, samalla kun koitat jakaa sitä postiakin, lykkiä raskasta kärryä ja pitää kirjeet kuivana. Ja sitten palaat takaisin työpisteelle ja huomaat, että selvisit. Tukka edelleen kuiva. Jes!


On se jännä, mitä ihmiselle voi tapahtua tällaisen kokemuksen myötä. Kun tässä seuraavaa siirtoa miettiessäni mielessäni pyörii lause, että ehkä vois olla vähän enemmän tekemisissä noiden ihmisten kanssa siinä seuraavassa työssä.

Mitä täällä tapahtuu?!

2 kommenttia:

  1. Parasta, että työstä jäi hyvä mieli ja että se oli kivaa. =) Jännä sitten nähdä minkälaisiin töihin lopulta päädyt, tai seuraavaksi.

    Mulle tarjottiin justiinsa lauantaiksi esittelypäivätöitä, olis pitänyt seistä isossa marketissa lasten vaippahyllyjen =D luona ja saada ihmisiä innostumaan jostain naperokerhosta johon voi liittyä. =D Joo, tykkäisin tehdä jotain esittelypäiviä ja oon sen ilmaissutkin, mutta tota en vaan voinut ottaa vastaan. En sitten millään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää on aika jännää, kun tuntuu ainakin, että mahdollisuudet on huomattavasti laajemmat kuin aiemmin. Ennen oli aika tarkkaan rajattuja vaihtoehtoja. :)

      Mää en kyllä nyt pysty kestämään tota vaippajuttua. :D Mua nauratti ihan valtavasti! Ymmärrän hyvin, että piti jättää tää mahdollisuus väliin.

      Poista