lauantai 21. kesäkuuta 2014

Leikkaus- ja toipumistarina


Maanantaina illalla yhdeksän aikaan kissa sai katkarapuja, raksuja ja herkkupötköjä. Tunnin verran sillä oli aikaa tyhjentää kaikki. Sillä on tapana santsata muutaman kerran, ei siis syö koskaan kerralla koko annosta. Houkuteltiin santsille moneen kertaan. Vain vähän jäi syömättä. Kymmeneltä kupit pois ja kahdentoista tunnin paasto alkoi. Hirvitti aamu, kun tuo on aina saanut ruokansa silloin. Aina ennen kuin itse syön.

Herätys oli tiistaille asetettu sellaiseen aikaan, että ehditään olla hereillä vain se välttämätön aika, ettei ehdi siinä puuhastellessa murehtia tai jännittää tulevaa. Tämä onnistuikin hyvin. Eikä kissakaan huutanut ruokaa kuin muutaman kerran, taisi olla vielä vähän täynnä edellisestä illasta. Hyvä niin. Siitä olikin jo pian aika laittaa kissa koppaan ja lähteä. Jännitti, vaikkakin yllättävän vähän.

Etukäteen olin leikitellyt hieman ajatuksella, että ottaisin kissan kotiin vasta kun se on herännyt kunnolla. Sterilisaation jälkeen sain kotiini nukkuvan kissan, kuten halusinkin. Tälläkin kertaa päädyin siihen, joskin ajatus siitä, että se heräisi eläinlääkärissä, ei tuntunut pahalta. Harkitsin sitä vakavasti, vaikka päädyinkin toiseen vaihtoehtoon.

Eläinlääkärillä päästiin sisään melkein välittömästi, vaikka oltiinkin jonkin verran ajoissa. Pari sanaa ketamiinista, että sitä ei saa sitten käyttää, kuten tiedoissa jo lukikin. Meillä on ketamiinista juurikin sieltä sterilisaation ajalta huonoja kokemuksia (eli kissasta tuli leikkauksen jälkeen kahdeksi päiväksi niin hullu, että se piti sulkea erilliseen huoneeseen, sillä se tahtoi vain tappaa kaikki). Tuleva leikkaus käytiin eläinlääkärin kanssa läpi. Jos kaikki menisi hyvin, laitettaisiin sulavat tikit, joita ei tarvitsisi erikseen poistaa. Natunen oli vihaisempi tällä kertaa kuin sillä ensimmäisellä käynnillä, varmasti, koska jo tiesi paikan ja muisti, että viimeksi siellä iskettiin piikkiä kankkuun, saman ihmisen toimesta. Nukutuspiikkiä alettiin antaa samalla tavalla kuin viimeksikin, niin, että kantokopasta otettiin katto pois. Natunen sähisi ja murisi, väänsi hätäpökäleetkin, eikä antanut koskea. Ei edes minun itseni. Annoin lääkärin hoitaa homman ja niillä ottein se onnistuikin ilman, että keneltäkään revittiin silmät päästä. Kansi koppaan takaisin, valot pois ja kissalle nukahdusaikaa. Huoneen ulkopuolella lääkäri selitti vielä tilanteen, katsoi kelloa ja sanoi, että voitte tulla hakemaan joskus kolmen tunnin päästä. Sanoin, että olin ajatellut ottaa kotiin heti leikkauksen jälkeen. Että sterilisaatiosta aikoinaan sain. Lääkäri sanoi, ettei hän missään nimessä anna nukkuvaa kissaa mukaan, that's not how we roll. Hyväksyin tämänkin mielelläni, kun olin sitä jo muutenkin miettinyt. Sitäpaitsi tuli entistä varmempi olo siitä, että kissa on hyvissä käsissä siellä. Ammattilaisen hoidettavissa. Pisteet tälle eläinlääkäriasemalle!

Tuo kolme tuntia vietettiin koluten muutama eläinliike läpi, jos olisi ollut asua kissalle, jolloin kauluria ei tarvitsisi käyttää. Olin itse tehnyt sellaisen aiemmin, mutta sen sopivuudesta ei ollut takeita, kun ei antanut sovitella sitä päälle. Oltiin aiemmin ostettu yksi (koirien) paita Mustista ja Mirristä, mutta se ei sopinut. Massu ei mahtunut sisään. Sen sai onneksi palauttaa.


Korvaavia vaihtoehtoja ei löytynyt. Apteekista haettiin vielä tubinettiä, jota oli suositeltu tähän tapaukseen ja jollaisen sainkin sieltä, ilmaiseksi! Juhannuksen kunniaksi. Toivottivat kissalle paranemisia. Tuo oli kuitenkin sekin liian kapoisen oloinen, joten se oli vain varavaihtoehto. Oli luotettava siihen, että oma tekele olisi sopiva. Ja jos ei ole, oli luotettava, että onnistun tekemään jostain muusta sen tilalle sopivan. Sterilisaation ajalta tiesin, että pakon alla se onnistuu kyllä.

Kaupungilta tultiin laittamaan kotia siihen kuntoon, että Natuselle olisi hyvä palata. Laitettiin portaat pois sen käytöstä, jotta ei niissä hyppisi. Tuo onnistui teippaamalla jumppamatto esteeksi ja tukkimalla kaiteiden välit maljakoilla. Vesikuppi otettiin myös pois, kun sitä saisi antaa vasta kun on kunnolla herännyt, eli hoipertelua ei enää kävelyssä näy. Vessakoppi otettiin vessasta ulos ja ovi kiinni, jottei hyppele myöskään pytyn päälle ja lavuaarille, missä välillä käy. Vessakopista otettiin myös kattopuoli pois, jotta pääsee sinne kaulurin kanssa, jos on heti tarve, ennen kuin vaihdetaan puku päälle. Lisäksi reunus siinä oviaukossa on korkeampi katto-osion kanssa, jolloin se voisi ottaa vatsaan kiinni, kun sinne astuu. Aseteltiin myös raheja sinne tänne, jonne tiedettiin sen tahtovan hyppiä joka tapauksessa. Niiden avulla nuo hypyt saivat yhden välihyppypaikan, jolloin kovin suuria loikkia ei tulisi.

Ja sitten ooteltiin. Ensimmäistä kertaa olin kotona ilman Natusta. Se ei ole kertaakaan ollut missään muualla. Oli todella outoa. Hiljaista. Välillä luuli hetken aikaa kuulevansa, että sieltä se kipittää. Mietin, että tällaista se sitten joskus on. Tyhjää. Sitä, että pieni toivonkipinä aina välillä hypähtää sydämeen, kun luulee kuulevansa ne tutut askeleet, ennen kuin ymmärtää, ettei se ole mahdollista.

Hakumatkalla autossa alkoi jännittää todenteolla. Ei tiennyt tilannetta, ei tiennyt yhtään mitä sieltä kerrotaan, kun mennään. Ei tiennyt miten Natunen voi. Vatsassa vihloi. Radiossa laulettiin siitä, että tästä päivästä tulee elämämme paras päivä. Sama laulu soi silloin, kun vietiin Natunen sille ensimmäiselle lääkärikäynnille jokunen aika sitten. Otin sen enteenä siitä, että kaikki on hyvin. Silloinkin oli.

Paikalla lääkäri ensimmäisenä huikkasi, että leikkaus meni hyvin ja kissa on hereillä. Helpotus. Kävi hakemassa Natusen toisesta huoneesta. Kuultiin rääkäisystä odotushuoneeseen asti milloin eläin siirrettiin kantokoppaan. Tötteröpäinen, tokkurainen kissa tuotiin meille. Käytiin pikaisesti leikkauksen kulku läpi. Kasvain saatiin pois, se lähetettiin patologille, josta saa tulokset ensi viikon aikana, sekä ne sulavat tikit saatiin laitettua. Hoito-ohjeita tuli haavalle ja kaikelle muullekin. Niistä keskustelin hoitajan kanssa vielä enemmän ja esitin kysymykset joita oli mielessä ollut. Noin neljänsadan euron laskun jälkeen päästiin kotiin.


Kotona kissa oli hoipertelevainen, joskin yllättävän vähän. Suureksi osaksi käveli jopa suoraan. Tötterön kanssa jäi joka paikkaan kiinni. Tahtoi kulkea seinien vierustalla, kaikkea mahdollisimman lähellä. Töks. Töks. Töks. Kuljettiin perässä ja irrotettiin jokaisesta jumista, jossa se luuli olevansa. Välillä meni takaperin, koitti peruuttaa kaulurista pois.


Jano näytti olevan kova, mutta ei osannut juoda kaulurin kanssa. Vähän sai vettä otettua, kun tarjosin sitä kuppia nostamalla. Kun päätyi törröttämään ruokailunurkkauksensa perimmäiseen nurkkaan apeana, sinne, missä vesikippo on, päädyin yrittämään puvun sovitusta. Onnistuikin yllättävän hyvin ja suhteellisen sopiva näytti myös olevan. Sai kaulurin vihdoin pois päästä ja voi sitä onnea. Kehräyksen määrä oli valtaisa!


Mutta niin oli valtaisa se janokin. Laitoin erillisen kipon toisaalle, jonka parissa se viettikin vaikka kuinka kauan aikaa loppupäivänä. Ensimmäiset pissatkin oli tuon juomamäärän mukaiset. Ja kaikki menivät ohi vessakiposta, jossa ei ollut kantta päällä estämässä sitä. Hetken aikaa lattia lainehti.. Ruokakin maistui ihan kohtalaisesti. Kipuja ei näyttänyt olevan. Piti itseään ja kissaa muistutella siitä, että tällainen leikkaus oli aamulla ollut. Niin oma itsensä oli. Hämmästeltiinkin sitä, miten eri tavalla koko päivä meni, verrattuna siihen, miten sen odotettiin menevän. Luultiin, että meillä olisi tokkurainen ja kipuinen kissa kotona. Sen sijaan meillä oli pirteä ja normaali kissa, jolla nyt vain sattui olemaan vaatetta päällä ja joka oli poikkeuksellisen janoinen.

Puku tuntui kuitenkin venyvän ja kiertyvän liiaksi. Koko ajan piti vahtia pysyykö takakoivet sisällä ja näkyykö haava, kun sitä koittaa nuolla. Se oli siinä ja siinä ja se hermostutti vierestäkatsojaa. Myyjä Mustissa ja Mirrissä oli heittänyt ilmoille puvun tekemisen jostain vanhasta säärystimestä ja tein sellaisen. Toisessa päässä säärystintä oli vielä sopivan oloinen kuminauha, joka estää liukumista, jolloin mitään valjasviritelmiä ei tarvitsisi enää tehdä. Leikkasin vain summassa jaloille reiät ja ylimääräisen pois toisesta suunnasta. Ja hännäntöpölle syvennyksen. Ei vielä lähdetty kuitenkaan sovittelemaan. Koitettiin korjata olemassa olevaa pukua, jopa ilmastointiteipillä (:D), mutta kohtalaisen huonolla menestyksellä.

Nukuin yön olohuoneen sohvalla, mies makuuhuoneessa. Saatiin näin pidettyä silmällä jos alkaa yön aikana loikkia ja varsinkin pukua ajatellen oli hyvä pitää silmällä. Kissa nukkui koko yön pahvilootansa päällä (näkyy yllä kuvassa, muttei samassa asennossa sentään kuin siinä). Välillä heräsi peseytymään ja itse heräsin joka kerta vahtimaan, ettei pääse haavaan käsiksi. Ja sai puvusta jalkansakin ulos jossain kohtaa, joten oli hyvä, että olin vahtimassa.


Lääkkeet aloitettiin keskiviikkona aamulla. Luin lappuset sisältä huolella läpi ja etsin tietoa saako antaa tyhjään vatsaan vai ei. Tietoa ei löytynyt, joten annoin ennen aamupalaa, kun ajattelin sen olevan sillä helpompi. Jos siis vaikka tuo neste sattuisi olemaan pahanmakuista ja nälkäisenä Natusta on aina helpompi käsitellä, kun oottaa vain ruokaa. Otti lääkkeet kiltisti vastaan, kuten on aina ennenkin ottanut kaikki lääkitykset. Nestemäistä lääkettä ei ole ennen ollutkaan, mutta siinä sekin onnistui missä pillerikin. Kissa kuitenkin menetti ruokahalunsa ja muuttui hieman apaattiseksi tuona keskiviikkona ja torstaina sama jatkui, joten silloin illalla aloin antaa lääkkeitä vasta ruokailun jälkeen. Ero oli kissassa suuri ja jälkikäteen olisi pitänyt tietää, ettei tyhjään vatsaan ole hyvä antaa. Vaikka ohjeissa ei mitään mainittukaan.

Keskiviikkona vaihdettiin myös siihen säärystinpukuun. Siksi aikaa piti laittaa kauluri päähän, ettei kovin suutu siitä kun jalkoja nostellaan omiin koloihinsa. Ensin vastusteli, mutta kun nenän eteen otettiin Whiskasin herkkupatukka, antoi tehdä melkein mitä vain. Tuo on sellainen, josta se tietää, että kun jotain vähän ikävämpää tapahtuu, niin se ei kestä ikuisesti ja siitä saa palkkaa. Hyvin ehdollistettu eläin! Ja pukuhan oli ihan sopiva. Ehkä vähän hienokin jopa. Kuin villapaita, jossa on jonkilainen poolokaulus. Voi sitä helpotuksen tunnetta, kun se sopi ja oli paljon parempi kuin odotettiin. Kissakin tuntui heti onnellisemmalta, kun karvat eivät enää menneet solmuun siitä jatkuvasta puvun kiertymisestä.

Yksi kuvista otettu kännykällä, kuten ehkä huomaa.

Tuon keskiviikon Natunen vietti käytännössä koko päivän sylissäni maaten. Sain poistua hetkeksi vessaan tai syömään, mutta samantien kun takaisin tulin, kissa pyrki syliin. Seistessäni se pyysi nostamaan syliin tuttuun tapaansa, jolloin nostaa etutassut itseäni vasten ja josta sen normaalisti nostan kainaloiden alta ylös ja olalle. Nyt en viitsi nostella haavan vuoksi. Itse saa syliin tulla ja siinä tosiaan viihtyi pitkälti koko päivän. Takapuoli puutuneena istuin lähes koko päivän sohvalla, kissa sylissä nukkuen, tekemättä juuri mitään. Ja se tuntui aivan oikealta. Tehtäväni on pitää huolta ja ajatella kissan parasta. Tuo oli sille parasta sinä päivänä, joten näin tehtiin.


Kissa vaikutti olevan heti alusta lähtien suhteellisen kivuton. Sylissä sen oli välillä vähän vaikea löytää asentoa, eikä tykännyt nukkua leikkaushaavan puoleisella kyljellä, sekä alkuun ei tahtonut juuri käyttää sen puolen takajalkaa rapsuttamiseen, mutta ei missään kohtaa valittanut oloaan. Uskon, että kivut on olleet erittäin siedettävät ja nyt loppuviikosta ei ole enää mitään merkkejä, että sattuisi.

Jatkoin nukkumista sohvalla. Tuon keskiviikon ja torstain välisen yön kissa nukkui tiiviisti vieressäni, kuten koko päivä oli antanut olettaakin. Seitsemän tuntia yhteen menoon saatiin tuona yönä yhdessä nukuttua. Torstaina oli edelleen ruokahalu kateissa, joten mies sai kaupasta hakea taas niitä katkarapuja, jotta kissa voimistuisi. Temppu toimikin ja kuppi tyhjeni. Illalla aloin myös tosiaan antaa antibiootit vasta ruokailun jälkeen. Perjantaina aamulla heräsin (jälleen sohvalta) siihen, kun kissa päästi pissat siihen lempipahvilootaansa ja peitti sitä vimmatusti. Piti nousta siivoamaan ja laittamaan pahvilootaa jätesäkkiin. Jonkin ajan päästä tuli ensimmäinen kakka leikkauksen jälkeen, mikä on tietysti positiivinen merkki. Oli ilmeisesti jotenkin hämmentynyt siitä kaikesta hädästä ja siksi päästi pissat väärään paikkaan, en tiedä. Mutta ensimmäinen ajatus tuon pissan jälkeen itselläni oli, että ehkä sieltä on tulossa se kakkoshätäkin ja siksi noin tapahtui. Ehkä vain tunnen Natusen niin hyvin.

Joka paikassa on nyt niille kuulumatonta tavaraa, jotta hyppiminen helpottuu. Kaikki Natusen alla tässä kuvassa on
siihen kohtaan normaalisti kuulumatonta tavaraa.

Perjantaina kissa oli jo ihan entisensä. Aamulla huusi ensimmäistä kertaa nälkäänsä sitten leikkausta edeltävän ajan ja söi kaiken, mitä kuppiin laitettiin. Katseessa oli selkeä ero, apaattisuudesta ei ollut tietoakaan. Normaaliin tapaansa tuijotteli makuuhuoneen avonaisesta (hyttysverkolla varustellusta) ikkunasta ulos pitkän aikaa, eikä enää vain nukkunut päivää läpeensä. Jaksoi kehrätäkin, mitä ei sitäkään aina niinä menneinä päivinä kuulunut. Ei vain ollut jaksanut sitäkään tehdä. Toki lääkitys väsyttää edelleen jonkin verran, mutta ero normaaliin ei ole mitenkään merkittävä. Jaksaa olla paljon hereilläkin. Eikä kipuja tunnu olevan.

Eilen laitettiin taas hetkeksi kauluri päähän ja otettiin kissanherkkua kaapista. Tarkoituksena oli vilkaista haavan kuntoa, jotta mitään tulehduksia ei pääse tulemaan. Helpommin sanottu kuin tehty, kun pitää saada takajalat lokeroistaan pois, kissan pitää olla kyljellään ja sen pitää antaa rullata pukua ylöspäin niin paljon, että haava näkyy. Saatiin näkyviin puoliksi, sillä puku olisi pitänyt ottaa etutassuistakin pois, jotta olisi näkynyt kokonaan. Tuo puolikaskin näkymä oli jo ison työn takana. Se osa haavasta, mikä näkyi, näytti todella siistille. Näytti parantuneen hyvin, ei punoittanut. Uskallettiin (näillä näkymin) luottaa siihen, ettei siellä ylempänäkään ole mitään kamalaa tapahtunut. Ja kun kissakin oli normaali, pirteä itsensä, eikä esimerkiksi kuumeisen oloinen, ei ollut mitään syytä olettaa, että jokin olisi haavassa huonosti. Ja antibiooteilla ne mahdolliset tulehdukset muutenkin hoidettaneen, ja nehän on jo käytössä muutenkin. Kipulääkekin on tulehduskipulääkettä. Puku siis vain takaisin päälle ja kauluri jälleen pois. Ja kissa oli taas onnellinen.


Tällä hetkellä meillä on kaikki hienosti. Toipuminen on ollut helpompaa, kivuttomampaa ja nopeampaa kuin osattiin odottaakaan. Tällä hetkellä ei ole syöpää, tai kasvainta, jossa ei ollut syöpää. On vain tämä hetki. Ensi viikolla todennäköisesti kuullaan, että se oli pahanlaatuinen ja että sytostaatit aloitetaan jossain kohtaa. Ensi viikolla tullaan todennäköisesti tuon myötä tietämään, että uusiutumisriski on suuri. Ja että joissain tapauksissa se on levinnyt valloilleen jopa kuukauden päästä leikkauksesta. Ja että kun kasvaimen koko on odotettavissa olevan eliniän indikaattori, meidän tapauksessa se kasvain oli tosiaan niin suuri, että keskimääräinen elinaika on ehkä vain se kuusi kuukautta. Ja ehkä kuullaan, että tämä sama operaatio on mahdollisesti edessä vielä kerran, kaksi tai vaikka kolme, jos ja kun patteja tulee enemmän, paikkoihin, joista ne voi vielä poistaa. Nuo kerrat on meistä riippuvaisia, mitä tahdotaan Natusen enää kokevan ja käyvän läpi. Tuossa kohtaa opitaan myös, että keskimäärin tämä säästävä leikkaustyyli puolittaa odotettavissa olevan eliniän verrattuna radikaaliin leikkaustyyliin, jossa viedään kaikki saman puolen ja sitä seuraavassa leikkauksessa toisen puolen maitorauhaset, mutta jota ei Natuselle missään tapauksessa tehdä. Nämä kaikki on todennäköisempiä tilanteita, kuin se, ettei näitä tule eteen. Mutta voihan se olla, että ollaan onnekkaita. Voi olla, että kuulutaan siihen kymmeneen prosenttiin, joilla nisäkasvain olikin hyvänlaatuinen. Tai että sytostaatit auttaa, eikä tauti uusiudu, vaikka olisikin pahanlaatuinen. Se tiedetään ensi viikolla. Mutta vielä sitä todellisuutta ei ole olemassa.

Viime yönä nukahdin sohvalle Natusta katsellessani, joka oli käpertyneenä minua vastapäätä oranssin viltin päälle ja villapaitani alle. Mietin, miten ihanaa on, että tuo eläin on siinä ja saan sitä katsella ennen kuin nukahdan. Jonakin päivänä se ei enää ole siinä, eikä voi tietää milloin tuo hetki tulee vastaan. Siksi tunnen niin suurta kiitollisuutta tästä hetkestä. Eikä ole mitään muuta, kuin tämä hetki. Vaikka väittäisivät mitä tahansa muuta, niin se ei ole totta. Ei minulle, ei meille. Vain tämä hetki. Ja se on juuri se kaikista tärkein. Kun saa vielä pitää toisen tassusta kiinni.

22 kommenttia:

  1. Kyyneleet vain valuu pitkin mun poskia. :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Elina. :') En ehkä itsekään täysin kuivin silmin kirjoitellut.. :')

      Poista
  2. Tsemppiä Natuselle ja kotijoukoille! On tosi raskasta kun lemmikki sairastaa.. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei ole kyllä hauskaa ollenkaan. Onneksi Natunen itse on tietämätön kaikesta, niin sekin jo helpottaa omaa oloa.

      Poista
  3. Noi kuvat :D. Hyvin kirjoitettu juttu ja haikeakin paikoitellen, mutta sitten taas noi kuvat oli niin hymyilyttäviä. Etenkin tuo, missä se makaa sun jalkojen päällä ja tuo, missä se istuu kiipeilypuun vieressä jonkun pömpelin päällä :D :D:

    Toivottavasti ne tikit sulaa asianmukaisesti. Tuo on varmaan sellainen kohta, ettei pitäisikään olla ongelmia. Mun entisellä koiralla tikattiin verikorva, ja tikkien piti olla sulavia, mutta siellä ne vaan oli vielä vuodenkin päästä. Yksi lääkäri ne sitten otti pois. Kaikkea ei saatu, kun osa oli sulanut möykyksi korvalehden sisään. Ja sille jäi sitten vähän röpelöinen korva loppuelämäksi.

    Aivan ihanaa, että se toipuminen on edennyt noin vauhdilla ja mallikkaasti. Toivottavasti on suotuisat tuulet tästä eteenpäinkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kyllä tulee Natusen persoonallisuutta esille hyvin näissä kuvissa. :D

      Vatsassa meillä oli sulavat tikit silloin sterilisaationkin jälkeen ja hyvin ymmärtääkseni suli. En oikein tiedä miten sen sitten tietää, jos jäisi sulamatta, kun kuitenkin sisäpuolella ovat. Röpelöä tietysti voisi olla se haavanseutu. Tunnustellaan vuoden päästä, jos siihen on mahdollisuus. :') Mutta enpä ole ollutkaan tietoinen, että voisivat jäädä sulamatta!

      Kyllä vaan on ollut mieletön toipuminen. Odotin paljon kipeämpää aikaa tähän!

      Poista
  4. Voimia kissalle sekä kotijoukoille! Hienoa, että toipuminen on edennyt noin hyvin!

    Tuo on kyllä outo fiilis, kun sitä omaa lemmikkiä ei ole kotona. Mullakin on nyt kuluneen vuoden aikana ollut pari kertaa koirat hoidossa. Koko ajan sitä kuvittelee näkevänsä jonkun jossain, on täyttämässä tyhjää vesikuppia tms. Mulla oli myös vaikeuksia ymmärtää, että esim. ennen aamupalaa ei tarvinnutkaan lähteä ulos. Kämppä on jotenkin kauhean tyhjä ilman eläimiä, kun sellaisiin on tottunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      On kyllä todella outo tunne olla ilman eläintä kotona, kun siihen on niin tottunut. On tottunut, että täytyy pitää huolta koko ajan, se vietti on ihan tuolla jossa syvällä sisuksissa asti. Onhan se kuitenkin perheenjäsen, joka on poissa. Tyhjäähän silloin on.

      Poista
  5. Tsemppiä minultakin teille, Natuselle ja rakastaville perheenjäsenille. Täällä uskotaan myös pienempiin todennäköisyyksiin ja lainataan Hungergamesia "May the odds be ever in your favor!" <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Valitettavasti ei saatu niitä parhaimpia uutisia, mutta niinhän me odotettiinkin näitä huonompia. Kun ei ne todennäköisyydet ole meidän puolella tässä olleet. Ikävä tauti. :/

      Poista
  6. Hyvä, että kaikki meni hyvin. Täällä oli kinjo odoteltu uutisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutaman päivän pidin teitä jännityksessä! Että sain tällaisen kilometrijorinan aikaiseksi. :D

      Poista
  7. Ihanaa, että leikkaus sujui hyvin ja Natusella on nyt kaikki hyvin <3 Mä niin toivon, että Natunen kuuluu siihen 10 prosenttiin! Mä uskon siihen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei uskottu, mutta toivottiin tietysti. Tällä kertaa ei onni suosinut. :( Mutta kaikki on silti hyvin. Meillä on Natunen tällä hetkellä ja juuri nyt on myös terve ja hyvävointinen. <3

      Poista
  8. Toi nestemäinen kipulääke on must kätevä antaa, toisin ku tabletit, sen saa nii nopeesti ruiskastua suuhun.
    Hyvin nuo kissojen haavat tuntuu paranevan kunhan on vaa lääkeet (esim antibiootti). Ja on kyl kokemusta et ovat parantuneet ilman lääkkeitäkin.
    Hirmu kätevä tuo säärystin! Oisinpa ite tajunnu Armakselle semmosen virittää ku sillä oli mahassa haava. Mulla tosiaan oli käytössä lekurista mukaan saatu "kinkkuverkko" ja sen hajottua sukkahousuista leikelty pala. Mut ne sukkahousut oli vähä huonot ku ne kiristi, nii et kissa näytti iha tursuavalta makkaralta :D Kauluria ei kuitenkaan tullu pidettyy ku se oli nii ikävä...
    Ja onhan se ihana ku hymy huulilla nukkuvat sylissä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä menee molemmat yhtä helposti. Ruiskun kanssa olisi voinut olla ongelmia, kun sitä sai annostella aika suuria määriä! Mutta kiltisti otti vastaan. Sehän jo loppuikin, antibiootit vielä jatkuu.
      Säärystin on kyllä osoittautunut todella käteväksi! On vaan saanut nuoltua sitä niin paljon, että se on ihan hapsuinen. :D Loppuviikosta laitetaan toisesta säärystimestä tehty uudenkarhea päälle, että on sitten koreana loppupäivät. <3 :') Sukkahousuista meillä oli kanssa se sterilisaation jälkeinen puku, paksummista semmosista. Natunen oli silloin niin pieni, että se oli oikein sopiva. Nyt oisi pitänyt olla ainakin tuplasti suurempi. :D
      Hymy huulella nukkuvat eläimet on <3

      Poista
  9. Suloisia kuvia kissasta. Tsemppiä toipumiseen ja uutisten kuulemisen odottamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Natunen on ollut kyllä kovin kuvauksellinen viime aikoina, kun on kaikenlaista poikkeavaa tietysti tapahtunut. Ja tietysti niitä kuvia on myös otettu hirveät määrät. Kiitos!

      Poista
  10. Kovasti tsemppiä pienelle potilaalle ja palvelusväelle! Päivä kerrallaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Päivä kerrallaan tosiaan. Sillä mennään koko tämä meidän yhteinen loppuaika. <3

      Poista
  11. Voi että miten ihanaa <3 teillä on ollut kovat ajat. Mahtavaa kuulla että toipuminen etenee ja kisuli on kunnossa. Voimahaleja koko perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä olisi ilman tätä kaikkea ehdottomasti pärjännyt, mutta nyt kävi näin. Syöpädiagnoosi sieltä tosiaan saatiin, mutta kissasta se ei onneksi näy. Nyt on hyvä, tässä hetkessä. Kiitos <3

      Poista