perjantai 13. kesäkuuta 2014

Ei pelkkää epäonnea


Ajattelin, etten tule ikävöimään Skotlantia laisinkaan. Huomasin kuitenkin, kun kissan sairaus todettiin, että ikävöin sinne takaisin. Tosin mitään tekemistä sillä ei Skotlannin kanssa ollut. Mutta siellä kissa oli terve. Siellä sillä oli elinikää se kymmenen vuotta vielä jäljellä. Täällä kissa on näillä näkymin kuolemansairas. Keskimääräisen ennusteen mukaan sillä on elinikää kuusi kuukautta kasvaimen poiston jälkeen. Niin ei tietysti tarvitse käydä, eikä sitä vielä tiedä. Mutta kuitenkin. Skotlannissa kissa eli vasta elinikänsä puoliväliä. Siellä ei ollut olemassa syöpää.


Muutoin en ole huomannut ikävöiväni Skotlantia laisinkaan. Keskustelin erään ulkopuolisen kanssa meidän ulkomaan reissusta. Pyydettiin vertaamaan Saksaa ja Skotlantia, kummassa oli kivempi asua. Ei tarvinnut miettiä hetkeäkään. Toiseen palaa, toiseen ei. Ajattelin, että ihmisiä tulisi kuitenkin Skotlannista ikävä. Sitä välittämistä ja vilpitöntä kohtaamista arjessa, jossa otetaan toinen ihminen huomioon. Hymyillään, tervehditään, jutellaan. Ehkä yllättävänkin helposti sitä sopeutui tähän, että toinen katsoo vastaan tullessaan maahan ja välttelee katsekontaktia. Tavallaan vähän surullista, että siihen tottui näin nopeasti. Itse silti hymyilen jokaiselle. On sivuseikka, saanko hymyn takaisin. Hymyilen silti.

Vaikka täällä ei hymyjä juuri saa, eikä tervehdyksiä muilta kuin naapureilta ja kaupan kassalta, on täällä silti erilaista mihin olen aiemmin Suomessa tottunut. Ihmiset ovat täällä varsin mukavia, heidän kanssaan on mukava keskustella. Ulkona kävellessä kuka tahansa saattaa pysähtyä juttelemaan. Ensimmäisellä kävelyreissulla miehen kanssa meidät pysäytettiin juttelemaan kahdesti. Elämä täällä on ihan selkeästi erilaista, kuin mihin olin tottunut eteläisemmässä Suomessa asuessa.

Mutta on niitä ikäviä piirteitä täälläkin. On helppo verrata, kun on jotain, mihin verrata. Pari asiaa otti silmään aika pian saapumisen jälkeen. Toinen on jatkuva syljeskely joka puolella. Tiet on täynnä sylkilänttejä ja sitä sylkeä lentää ihmisten suusta aika ahkeraan. En ole moista todistanut maissa, joista itsellä on kokemuksia. Toinen juttu liittyy, tietysti, humalaisiin. Viikko oltiin maassa oltu, kun keskipäivän aikaan oltiin kävelemässä parkkipaikalla autosta kohti Citymarkettia. Siihen oven edustalle pysähtyi auto, jonka takaovi aukesi, ja ulos tipahti täysin kaatokännissä oleva mieshenkilö. Kaksi ja puoli vuotta ulkomailla ja yhtäkään maassa makaavaa humalaista ei nähty, ei missään. Eipä niitä tainnut näkyä edes hoipertelevan missään. Ja sitten viikko Suomessa ja ensimmäinen moinen bongattu. Tuon jälkeen ei tosin ole näkynyt vastaavia tapauksia.


Tulevaisuutta on kiva miettiä. Tykkään haaveilla, tehdä suunnitelmia. Vaikka ne olisivat jonkin verran epämääräisiä, häilyväisiä, vaikka niistä saisi vain vähän kiinni. Menneellä viikolla inspiroiduin miettimään tulevaisuutta, sitä sitten joskus -tapahtuvaa aikaa, vähän konkreettisemmin. Toistaiseksi nämä mietteet on vain meidän kahden päässä ja saavat siellä ollakin ne tulevat, en tiedä kuinka monet, vuodet. Mutta niistä haaveista tuli hyvä mieli. Kirkas, levollinen mieli. Ja inspiroiduin niistä mietteistä. Niin kovin, että inspiroiduin tästäkin ajasta täällä, kaiken tämän huolen keskellä. Inspiroiduin niin kovin, että silloin kirjoittamaani työhakemukseeni vastattiin puhelulla kahdentoista tunnin kuluttua ja haastattelu oli siitä jokusen tunnin päästä. Tunsin sen siinä, kun mieli oli niin kirkas, täynnä haaveita ja toivoa tulevaisuudesta, että nyt hyviä asioita tulee tapahtumaan. Näin tapahtui. (Kesä)työt alkaa heti kun kissa on leikkauksen jälkeen tarpeeksi terve, että voin mennä.


Käytännön asioita päivittääkseni voisin kertoa myös muutamia asioita. Kirjoitinkin jo aiemmin niistä puhelinliittymistä, joita ei meille myönnettäisi ilman satojen eurojen vakuussummia. Moisia summia ei oltu valmiita maksamaan. Päädyttiin prepaid -liittymiin sen jälkeen kun selvisi, että kaksi vuotta kestää, että meidän tiedot päivittyy sinne jonnekin maksukykyrekisteriin. Silloin vasta ollaan puhelinliittymien arvoisia. Pitäköön liittymänsä, prepaid riittää hienosti. KELA:n piiriin sitten taas päästiin takaisin noin kuukaudessa. Taas kelpaa lääkärissä käydä. Vaikka yksityisellä tuleekin käytyä, niin kyllä se jokunen kymppi pois niistä hinnoista on mukava asia.

Autokin sai vihdoin Suomen kilvet tällä viikolla. On meidän autolle jo kolmannen maan kilvet. Saksastahan se silloin ostettiin. Noin kuusi viikkoa meni siis tämän autoasian järjestelyyn.

Selkeästi iloinen asia on ollut kauppareissut ja niihin liittyvät säästöt. Aivan kuten aavistelinkin, on täällä kaupassa käyminen halvempaa jo pelkästään sen vuoksi, että valinnanvaraa on niin paljon. Ei ole pakko ottaa sitä yhtä kallista, vaan voi ottaa niistä kymmenestä vaihtoehdosta halutessaan sen halvimman (missä ei edes makueroa ole niihin kalliimpiin). Skotlantiin verrattuna meille jää ruokaostoksia ajatellen noin satanen enemmän rahaa kuukaudessa käteen. Saksaan on aika turha verrata, siellä ruoka on ihan jumalattoman halpaa.


Ja tukastakin pitää mainita. Veden laadussa Suomi (ja varmaan mikä tahansa muu kuin meidän asunto Skotlannissa) voittaa ihan kymmenen - nolla. En tiedä mitä siellä vedessä meillä oli, mutta puhdasta tukkaa sillä ei saanut. Se jäi aina vähän klähmäiseksi. Samoin se vesi kirveli, jos oli pienikin haava. Ja suihkussa ollessa iho kutitti. Innolla odotinkin tämän asian muuttuvan ja niinhän se teki jo muuttomatkalla hotellissa suihkutellessa ja sen jälkeen laivassa. Aika huikea tunne, kun ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen tukka olikin puhdas! Parisen viikkoa ihmettelin sitä jokaisen suihkukerran jälkeen, että kyllä on pehmoista ja puhdasta tukkaa. Nyt tämä uutuudenviehätys on vaihtunut normaaliksi arjeksi. Ja siinä arjessa ei ole mitään vikaa. Siinä arjessa tukka on puhdas, iho ei suihkussa kutia, eikä haavat tai nirhaumat kirvele.


Olen miettinyt, että milloinkohan sitä lopettaa päivien, viikkojen, kuukausien, vuosien laskemisen. Ennen Suomesta muuttoa meillä oli vaivaiset kuusi viikkoa aikaa paketoida elämä ennen lähtöä. Siitä eteenpäin olen laskenut miten kauan sitä on ollut Saksassa, sitten Skotlannissa, niissä yhteensä, ulkomailla. Nyt lasken Suomessa asuttua aikaa. Sitä paluun jälkeistä. Kuusi viikkoa tulee tänään täyteen. Kuusi viikkoa tuntuu lyhyeltä ajalta, verrattuna siihen, miltä jo tuntuu. Eikö ollakaan oltu täällä muka aina? No ei. Muistan kyllä ne kaksi maata siinä välissä. Ja silti tuntuu, ettei niitä ole voinut olla. Koska ollaan oltu täällä aina. Eikö ollakin? Ei?

14 kommenttia:

  1. Onnea työpaikasta! :) Itse kärvistelen tässä suomalaisessa erikoisuudessa eli akateemisen työttömyyden kuplassa. Ei oo tarvetta virkamiehille ei...Pian pitää muuttaa muualle Eurooppaan jos sieltä saisi paremmin töitä. Hassua kyllä siltä se vaikuttaisi.

    En silloin, kun punnitsit Suomeen muuton hyviä puolia, oikein ymmärtänyt, miksi listasit ruoan halvemman hinnan yhdeksi. Brittilässähän _keskimäärin_ elintarvikkeet ovat halvempia kuin täällä, jossa ruoan hinta senkun jatkaa nousuaan. Mutta, totta on, että halpaa Brittilässä ovat nimenomaat einekset ja muu roskaruoka. Ja tiedän, että te ette sellaasta moskaa syö. :)

    Aaah, Saksan halvat ruokakaupat. Mä sitten rakastan sitä maata. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Olenkohan ihan väärässä jos veikkaan, että tämmösten perusduunareiden kuin minä on helpompi löytää töitä, kun ei ole sitä omaa alaa, johon keskittää sitä hakua? Mulla on tosiaan hyvin yksinkertaisia haaveita työrintamalla. Semmosia, mihin ei tarvitse koulutuksia sen enempää. Tää kesätyö on yksinkertaisuudessaan haaveiden täyttymys sekin. :) Toivottavasti sinä kuitenkin pääsisit sieltä työttömyyden kuplasta nopsaan pois! Ja toisaalta, ei tuolla muuallakaan Euroopassa ole hassumpaa asustaa! ;)

      Juu, tosiaan, taitaa olla ihan muut kun meidän ruoat, jotka tuolla UK:n puolella on halvempia. :) Ja täällä tulee kauppareissun hinta alas jo pelkästään sen valinnanvaran puolesta. Samat tuotteet täällä meillä on käytössä, mutta niitä vaihtoehtoja on niin monta, ettei tarvitse ottaa sitä yhtä, mikä maksaa paljon. Kuten meillä tulee säästöä jo semmonen 0,80e per rahka ja se on paljon säästöä kuukaudessa näissä määrissä, mitä meillä menee. :)

      Saksa ja Saksan halvat ruokakaupat on <3

      Poista
    2. Nyt ihan pakko sanoa, että tuli tajuttoman hyvä mieli sun kommentista. Osaat vastata kaikille niin huolella ja paneutuen. Arvostan. <3

      Poista
    3. Ooo, kiva kuulla! :) <3 En oikein osaisi vastata ihan parilla sanalla. Ilmankos mulla menee joskus helposti parikin tuntia jos on kommentteja paljon, joihin pitää vastailla. :D

      Poista
  2. Onnea työpaikasta!

    Se vaan taitaa (valitettavasti) olla niin, että Suomi ei olisi Suomi ilman humalaisia ihmisiä. Kuuluu kulttuuriin. Karua. Toi syljeskely on kyllä ällöttävää! Mutta en ole koskaan ajatellut, että sekin olisi suomalainen "keksintö"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi!

      Kyllähän tuo humalaisten örvellys kuuluu Suomen luontoon (:D), valitettavasti. Syljeskelyä en minäkään tajunnut ennen kuin tänne takaisin tuli ja sitä pääsi todistamaan. Sitten vasta tajusi, että ei sitä muualla vastaan tullut.

      Poista
  3. Kuvassa kissa on mennyt hieman liian pieneen lootaan, melkein takajalka lipsahtaa ulos. =)

    Jos et olisi kertonut asiasta niin olisin ollut siinä uskossa, että Suomi on kalliimpi ruokakauppamaa kuin Skotlanti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosta tilanteesta on enempikin kuvia ja tuota edeltävässä se jalka retkotti ulkona. :) On kyllä Natusen lempipaikka. Pahviloota, missä on sisällä semmosta pahvia, mihin voi teroitella kynsiä ja voidaan ripotella sinne väleihin vaikka kissanminttua. Lootan reunassa on noita kalaleluja, ollaan siihen ne laitettu pystyyn. Niissä on kissanminttua sisällä ja tää niitä nuoleskelee hartaudella aina tuossa makoillessaan. :)

      Joo kyllä se taitaa niin ollakin, että Suomi on kalliimpi, mutta ei sitten taas meidän ruokavalion suhteen. :D Eikä kyllä kenenkään, joka esimerkiksi sitä rahkaa syö päivittäin. Tai vaikka puuroa.

      Poista
  4. Nuo ensimmäisen kappaleen tunteet ovat kovin tuttuja. Vaikka joku työpaikka, koulu tai asunto, joka ei ole ollut mieleinen. Silti jos silloinen elämänvaihe oli huoleton tai onnellinen, niin saattaa kaipuun tunne kohdistua siihen paikkaan. Vaikka oikeasti kaipaa sitä aikaa elämässä.

    En tiedä, johtuuko siitä, että olen itse vanhempi ja rohkeampi, vai ovatko ajat vain muuttuneet. Mutta kyllä jo useamman vuoden on tullut juteltua tuntemattomille ihmisille, vaikka ratikassa. Ja ihmeen luontevasti se käy. Luin Hesarista ihmisten ajatuksia Helsinki-päivänä, että mitä he toivoisivat kotikaupungiltaan. Siellä oli tullut kommenttia juuri siitä, että toivottaisiin enemmän sosiaalisuutta ja toisten ihmisten kanssa juttelua. Kyllä se suomalaisillakin toiveena on, kanssakäyminen, mutta täällä ollaan vaan niin ujoja ja liiaksi ajatellaan, että mitä se toinen, pahastuukohan se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä tosiaan kaipaa vain sitä aikaa elämässä, jolloin oli huoleton, ei paikkaa. Silti sinne jonnekin, tässä tapauksessa Skotlantiin, sen kaipauksen kohdistaa. Siellä oli kaikki kissan kanssa vielä hyvin. Viis siitä, että siellä olisi tämä sama ollut edessä ja kamalampi tilanne se oisi siellä ollut. Mutta vielä ei ollut. Siispä sinne tahdon takaisin (vaikka en oikeasti tahdo). Siellä sain Natusen pitää vielä ne seuraavat kymmenen vuotta.

      Uskon, että suomalaiset oikeasti tahtoisivat enempi sitä juttelua toisten kanssa. On vaan niin syvälle juurtunut tapa se, että sitä ei harrasteta. Kun koko elämän ajan on vastaantulijat katselleet omia kenkiään, ei sitä varmasti itsekään osaa muuta tehdä niissä tilanteissa, kuin katsella niitä kenkiään. Mutta samalla tavalla mulle on käynyt kuin sulle, että huomattavasti helpommin tulee juteltua ihmisille ihan missä vain. Ei mulla oo enää siihen kynnystä. Mulla tämä johtuu juurikin tuosta ulkomailla asumisesta ja etenkin skotlantilaisten kanssa sosialisoimisesta. Oon tästä piirteestä erittäin innoissani. Tuota työpaikkajuttuakin miettiessäni hämmästelin sitä, että ei jännitä laisinkaan, vaikka pitää ihmisten kanssa sielläkin puuhastella. Edes työhaastattelu ei jännittänyt. Normaalisti olisin ollut ahdistunut ja vatsa sekaisin, ja ahdistaisi töiden aloittamisen ajatteleminen. Nyt vaan odotan, että alkaisi jo työt, että pääsen höpisemään niiden ihmisten kanssa. Ensimmäistä kertaa en pelkää mitään semmosta, mikä ennen pelotti.

      Poista
  5. Niin ja onnea kesätöistä! Tajusin vasta nukuttuani päikkärit, että hetkinen.. mitäs siellä lukikaan (vaikka oli nuo edellisten kommentoijien onnittelutkin).

    VastaaPoista
  6. Hei!
    Onnittelut työpaikasta. :)
    Tuota suomalaisten epäsosiaalisuutta pääsin eräällä metsävaelluksella testaamaan. Musta olis ollut erittäin hölmöä ja jopa pelottavaa olla tervehtimättä keskellä korpea vastaan tulleita vaeltajia, vaikka millekään jutusteluille ei pysähdyttykään. Niinpä tervehdin kaikkia vastaan tulleita. Osa selvästi järkyttyi, niin hölmö on suomalaisen mieli.
    Viime lauantaina taas kohdattiin metsän keskellä ulkomaalaisia, ilmeisesti saksalaisia turisteja. Tietä kyselivät. Autoimme toki, ja loppuun toivotin have a nice day. Hölmöä taas kyllä, nämä oletetut saksalaiset tais sitä säikähtää.. Ainakin katsoivat tosi oudosti. Mutta näitä saksalaisia pyörii täällä Savon metsissä aika paljon.
    Syljeskely on todella ällöttävä ja lähinnä tupakoivien ja teinien tapa. Sama kuin purkkien sylkeminen kadulle.
    Natuselle silityksiä!
    -Emppu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Emppu!
      Sama homma täällä, että kyllä luonnossa liikkuessa tulee tervehdittyä vastaantulijoita, se kuuluu jotenkin tapoihinkin. Taitaa tuollaisissa tilanteissa suomalaiset ehkä myös vähän helpommin kommunikoida vastaantulijoille. Ei voi sulautua massaan, kun siellä ei muita ole. ;) Saksalaiset ovat kyllä omien kokemusteni mukaan todella kohteliasta kansaa ja meitä ainakin siellä etelässä tervehdittiin joka puolella. Mutta tuollaisissa tilanteissa varmaan hämmästyivät sitä, että suomalaisetko toivottelevat hyvää päivänjatkoa! ;)
      Teinien tavaksi minäkin olen syljeskelyn ajatellut. Vaan nyt on aikuisten miestenkin nähnyt tekevän sitä, yyyh!
      Natunen arvostaa silityksiä, kiitos! :)

      Poista