sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Odottamattomia tilanteita


Kun laivalla katseltiin televisiosta suomenkielistä ohjelmaa, mies mainitsi, että se kuulostaa todella huonolta näyttelemiseltä. Jäätiin asiaa miettimään ja todettiin, että näytteleminen ei ole oikeasti laisinkaan huonoa, vaan suomen kieli vain kuulostaa niin tönköltä. Siltä, että näyttelemisen taidot olisivat huonot. Ja tähän on nyt törmätty itsekin.

Mitä kassalle kuuluu sanoa, kun on oma vuoro? Tätä mietin ennen muuttoa. En enää muistanut mitä olen aina ennen sanonut. Nyt onkin menty tilanteen mukaan ja vastattu kassan tervehdykseen sopivalla tavalla. Jos hän sanoo hei, sanon itse todennäköisesti heippa. Ja jos hän sanoo moi, sanon itse moikka. Kaikkea sitä joutuukin miettimään.. Mutta miten se tervehtiminen kuulostaakin niin tökeröltä? Saati sitten kaikki muu puhuminen! Käytiin eräässä liikkeessä, jossa tervehdyksen jälkeen kysyttiin tarvitaanko apua. Vastasin, että ei kiitos, ei ainakaan vielä. Ja sen jälkeen puitiin tilannetta. Sitä, että se kuulosti juurikin sille, että oltaisiin kaikki oltu jossain suomalaisessa tv-sarjassa näyttelemässä huonosti. Miten tökeröä! Vaikka itse sananvaihto on sujuvaa, niin se kieli on vaan kummallisen kuuloista. Siinä ei ole oikein mitään luonnollista. Se on huonoa näyttelemistä olematta huonoa näyttelemistä.

Lisäksi sitä on tottunut puhumaan niin kohteliaasti, että joka väliin sanotaan kiitos tai ole hyvä, tai sitten pyydetään anteeksi pienintäkin kosketusta vaikka kaupassa. On vaikea soveltaa sitä suomen kieleen, kun täällä se ei kuulu tapoihin. Kovin tahtoisi lopettaa jokaisen lauseen johonkin kohteliaaseen sanaan. Taidetaan ainakin olla suomalaisiksi erittäin kohteliaita tätä menoa.

Törmättiin myös ongelmaan, jota ei osattu odottaa. Mentiin hakemaan puhelinliittymiä, kun tällä hetkellä on käytössä vain UK:ssa olleet prepaid -numerot, edelleen. Liittymä olisi aika tärkeä, että saisi asioita hoidettua ja olisi jokin numero, jota laittaa kaikkiin virallisiin papereihin. Jokin pysyvä ja tietysti jokin muu, kuin ulkomaalainen numero. Siinä valittiin tarpeisiin sopivia liittymätyyppejä ja yksi puhelinkin. Ja sitten tuli vastaan se ongelma. Oltiin jo sanottukin, että ulkomailta ollaan juuri muutettu. Setä siinä kysyi, että kauanko asuitte Suomesta poissa, johon vastattiin, että kaksi ja puoli vuotta. Hän totesi, että sitten täytyykin kokeilla yhden toisen ohjelman kautta syöttää meidän tietoja, sillä se ensimmäinen oli antanut kielteisen päätöksen sopimuksille. Ja niin siinä kävi, että sama oli toisen kohdalla. Ei saada liittymiä ilman vakuusmaksua. Mikä olisi jotain viidensadan (!!) luokkaa.

Kahdessa vuodessa kaikki maksukykytieto häviää rekisteristä. Vaikka on ollut tilit Suomessa ja niitä on käytetty. Silti meidän maksukyvystä ei ole mitään todisteita missään, eikä meille voi myöntää edes puhelinliittymää. Olo on samanlainen, kuin olisi luottotiedot menneet, vaikka kaiken on aina hoitanut säntillisesti ja se on ollut tärkeä asia, että mitään merkintöjä ei koskaan elämän aikana tule mihinkään. No nyt ei niitä tosiaan ole. Ei minkäänlaisia maksutietoja. Kaikki on pyyhitty pois.

Vielä koitetaan toisia mahdollisuuksia ja jos mikään muu ei onnistu, niin sitä ollaan ilmeisesti sidottu prepaid -liittymään. Myyjä liikkeessä ei osannut sanoa kuinka kauan kestää, että siellä jossain rekisterissä alkaa näkyä vihreää valoa maksukyvylle. Ei se varmaan ihan kaikista nopein tapahtuma ole.

Tätä ei osattu ollenkaan aavistaa ja saa nähdä, mihin kaikkeen muuhunkin odottamattomaan sitä törmää. Saati sitten, että mihin kaikkeen muuhunkin tämä kyseinen asia tulee vaikuttamaan. Nettiyhteys sentään saatiin. Toisaalta sitä maksetaankin tietty summa kuukaudessa, eikä käytön mukaan. Eikös sellaisen voi antaa tällaiselle, jonka maksukykyyn ei voi laisinkaan luottaa..

Ylös juostaan vauhdilla.

Tavaroita odotetaan jo kovin saapuvaksi ensi viikolla. Se päivä ei tunnu olevan kovin kaukana. Tavallaan tuntuu, että täällä on oltu jo tosi kauan, vaikka äsken tajusin, että vasta tänne edellispäivänä tultiin. Yksi ainoa kokonainen päivä vietetty. Kaksi yötä on mennyt yllättävän hyvin ilmapatjalla. Siinä on ollut jopa suhteellisen hyvä nukkua. Tajuttiin, että kun ei pumppaa ihan täyteen, niin se antaa jopa vähän periksi. Vahingossa löydetty taktiikka osoittautui toimivaksi. Ei se ihan tempurin veroinen sentään ole..

Edelleen keinuttaa. Laivassa olosta on aikaa yli kaksi vuorokautta, mutta silti huojun. Tai siis tämä koko talo huojuu. Kai se jossain kohtaa helpottaa. Ettei tarvitsisi julkisissa paikoissa ottaa ihan niin monia sivuaskeleita ja horjahdella välillä taaksepäin. Onneksi mitään pahaa oloa tähän ei liity. Kunhan huojun. Eikä kun siis kunhan talo huojuu. Ja julkiset paikat.

Alas mennään vielä ainakin varovaisesti. Toivottavasti jatkossakin.

Omaa kielenkäyttöä joutuu opettelemaan uudelleen. Enpä olisi uskonut löytäväni itseäni tällaisesta tilanteesta. Sitä kun on ulkomailla asuessa voinut puhua ihan miten vain ja siinä on ollut hirveästi hauskuutta julkisesti huudella vaikka mitä rivouksia toisilleen, kun ei kerran kukaan ymmärrä! Tai ainakin sen mahdollisuus on ollut tarpeeksi pieni, jotta niin on uskaltanut tehdä. Muistan edelleen ne ensimmäiset kerrat Saksassa kaupoilla, kun hihiteltiin kielenkäyttöämme siellä julkisissa paikoissa. En uskonut, että se paisuu vaan ihan näihin mittasuhteisiin.. Samoinhan sitä on voinut kommentoida vaikka jonkun ostoksia ääneen siinä vieressä tai jotain muuta. Kehaista vaikka jonkun takapuolta oikein äänekkäästi, tietäen, ettei sitä kukaan ymmärrä! Sanoa ihan mitä vain sylki suuhun tuo.

Jouduinkin heti laivalla vaikeuksiin itseni kanssa, kun laivasta odoteltiin seuraavaksi pääsyä pois ja lastattiin autoon tavaroita. Siinä lähellä eräs mies pärski autonsa kylkeen nojaten aivastuksia ympäriinsä ja kun niille ei loppua tullut, totesin ääneen jotain (kirosanalla höystettynä), että onko tuonkin tuossa pakko pärskiä! Kesti hetken ennen kuin tajusin, että tässä ollaan jo Suomessa. Tuli vähän paha mieli ja puna nousi kasvoille. Vilkuilin rekisterinumeroa, mikä oli onnekseni saksalainen! Vaan myöhemmin hänelle tuli siihen kavereita juttelemaan ja kyllä siinä ihan sujuvaa suomen kieltä käytettiin.. Kiitin onneani siitä, että siellä oli kohinaa ja muuta meteliä, kun sen ääneen sanoin, sekä sanoin sen hänestä itsestään poispäin, enkä myöskään kovaan ääneen. Lisäksi hiljensin lausetta loppua kohden, jolloin sana pärskiä tuskin kuului yhtään mihinkään, eikä sitä koko lausetta ehkä (toivottavasti) osannut silloin yhdistää yhtään kehenkään. Mutta kylläpä opin, että käyttäytymään tarvitsee taas opetella. Tämä onkin jo niin hyvässä vauhdissa, että alitajuisesti joku stoppaa jokaisen kirosanan kohdalla niin, että viimeistään sanan puolivälissä se vaihtuu aivan toiseksi, jos tulee ulos edes ensimmäistä tavua. Julkisillakin paikoilla takaraivossa on jo se, että täällä meitä nyt ymmärretään, eikä ihan kaikesta voi puhua ääneen. Itse en ole edes koskaan kiroilua harrastanut! En ennen kuin mentiin ulkomaille. Opin siellä siis myös pahoille tavoille.

Uutta (vanhaa) opittiin myös parkkeeraamisesta. Auto pitää olla parkissa talon edessä kaistan suuntaisesti. Ei toisinpäin, kuten meillä on ollut. Se on laitonta. Sitä ehti tottua siihen, että on aivan sama miten päin autoaan pitää missäkin kohtaa tietä. Onneksi meille tämä kerrottiin. Mitähän kaikkea sitä on unohtanut tässä välissä?

10 kommenttia:

  1. Tervetuloa takaisin Suomeen ja outojen tapojen pariin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia Merry! :) Tällaista yllättymistä tämä elo täällä taitaa alkuun olla. Aivan kuin muissakin maissa! :)

      Poista
  2. Mäkin totuin Englannissa ihmisten kohteliaisuuteen niin, että verenpaine nousee edelleen julkisissa paikoissa. Monta kertaa mietin päässäni, että "v**** idiootti!", kun ihmiset tönii metrossa eikä pahoittele tai on muuten vaan töykeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti ketuttaa, kun on tottunut siihen elämään siellä, jossa kanssaihmiset otetaan täysillä huomioon ihan normaalissa arjessa. Sitä tulee varmasti vähän ikävä mullekin!

      Poista
  3. Suomessa sanotaan kassalla yleensä "hei", sama (kirjoitetaan "hej" toimii myös Ruotsissa, missä olen asunut 2 kesää sekä Norjassa. Italiassa, missä asuin vuoden, sanotaan "ciao". USA:ssa olen käynyt kahdesti, sanotaan "hi" ja Balkanin maissa (Kroatia, Bosnia, Serbia, Montenegro), missä on tullut pyörittyä 4 kesää, useimmiten "zdravo" (Makedoniassa ja Sloveniassa on omat kielensä/tervehdyksensä, joita en muista). Ja sitten tuo kiitos... Suomessa "kiitos" tai epämuodollisesti "kiitti" (varsinkin jos nuorempia ihmisiä kyseessä), Ruotsissa "tack" tai "tack ska du ha" (kohteliaampi muoto) ja Italiassa "grazie". USA:ssa voi sanoa ihan vain "thanks" ("thank you" kuulostaa jotenkin liian muodolliselta) ja Balkanin maissa "hvala". Suomessa sanotaan tosiaan "anteeksi" tai epämuodollisemmin "sori", Ruotsissa "förlåt" tai kohteliaammin "ursäkta (mig)", Italiassa "scusa" (teitittelymuoto "scusi").

    Toivottavasti tästä oli apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh. Kiitti, Altti. Eikä kun kiitos? Eikä kun.. Anteeksi.

      Poista
  4. Tervetuloa takaisin suomeen! Selailen tätä sivua varmaan kymmeniä kertoja päivässä odottaen milloin tulee lisää postauksia. :D Onkohan mahdollisesti luvassa esittelyä minkälaiseen asuntoon muutitte? :)
    Olet saanut minussa semmoisen muuttokipinän aikaan, että nyt olen alkanut järjestelemään asioita jotta ensi vuonna muutetaan Irlantiin miehen kanssa. Kiitos tästä. Ilman tätä blogia ja treeniblogia olisin varmaan asunut Suomessa koko elämäni. :D Sinä näytit että on mahdollista elää hyvää elämää myös muuallakin. :) KIITOS!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tiedätkös mulle tuli tästä niin hyvä mieli. Tästä tämmöisestä oon ehkä eniten ylpeä koko maailmassa. Että jonkun oon saanut uskomaan, että ei sitä ole ihminen sidottu yhteen maahan. Jos vaan tahtoo, sitä voi mennä. Unelmia kuuluu seurata. Hyvää, tai sitäkin parempaa elämää voi elää muuallakin. Siellä voi elää varsin huikeaa elämää.
      Tää sun kommenttisi taisi olla koko mun blogihistoriani ihanin kommentti. Kiitos sulle. :)

      Ja asunnosta tulee varmasti esittelyä, kunhan kaikki tavarat löytävät paikkansa. Kaiken sekasotkun keskelläkin tämä näyttää jo ihanasti kodilta. Suurin osa kaikesta on paikoillaan jo. Ei ole pitkä odotus siis tulossa tuon postauksen suhteen. :)

      Poista
  5. Tuo liittymän saaminen on kyllä ihan omituinen juttu. Itse törmäsin samaan asiaan muutamia vuosia takaperin, kun muutin Briteistä takaisin Suomeen saksalaisen mieheni kanssa. Mulla oli kyllä oma suomalainen liittymä ollut käytössä koko ajan, mutta miehelle liittymän saaminen olikin sitten eri juttu, vaikka oli saanut jo suomalaisen henkilötunnuksenkin. Otin sitten miehelle liittymän omiin nimiini (liittymän käyttäjänä siis mieheni), vähän niinkuin omalle lapselle.. tuntui kyllä tosi typerältä. Voiskos teillä olla mahdollisuus ottaa esim. teidän vanhempien nimiin liittymää. ja vaihtaa sitten myöhemmin omiin nimiin, kun saatte taas maksutiedot näkyviin? Meillä miehen liittymä on edelleen mun nimissä, vielä 7vuoden jälkeenkin. :D Ei vaan ole ollut tarvetta vaihtaa, kun taloudessa muutenkin yhteiset rahat. En muista oliko ulkomaalaisen mahdollisuus edes saada liittymää vai pitikö peräti olla ihan suomenkansalaisuus, että sen sai.

    Tervetuloa Suomeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Kaiken muun kykenee saamaan, mutta puhelinliittymää ei. Olo on kuin b-luokan kansalaisella! :') Toisen nimiin liittymän ottaminen toki tosiaan onnistuu, hyvä että saitte sillä ratkaistua teidän tilanteen! Meillä päädyttiin lopulta prepaid -liittymiin, joita pitää nyt sitten käyttää sen kaksi vuotta, että maksukyvystä tulee jotain infoa sinne rekisteriin. Tästä ja muista jutuista pitäisi kirjoittaa postaustakin.. Mieli on vain ollut vähän maassa viime aikoina kissan sairastuessa, mutta kyllä taas pian näpyttelen!

      Paljon kiitoksia!

      Poista