keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

1042km, eli ensimmäinen matkustuspäivä


Hotellilla. Takana on ajokilometrejä yli tuhat ja kaksitoista tuntia autossa istumista. Kaksi taukoa matkalle mahtui. Tarkoitus oli lähteä seitsemältä aamulla liikenteeseen, mutta kaikenlaisen järjestelyn jälkeen se vaihtui kahdeksaan. Yö oli molemmilla mennyt vähän huonosti. Ilmapatja lunasti taas odotukset. Ei siinä ole mukava nukkua. Ja sitten oli kylmä. Todella kylmä. Vaikka laitettiin patterit huutamaan yöksikin (normaalisti boileri on öisin päältä pois), niin jostain syystä se olohuoneen patteri, jonka vieressä nukuttiin, päätti olla yön kylmänä. Muissa kyllä lämpöä riitti. Viideltä kello herätti ja olo oli kuin ei oisi nukkunut yhtään. Siitä aamun toimet, tavarat kasaan ja autoon.

Viimeinen aamu, hetki ennen lähtöä.

Kissahan huusi koko aamun, että mennään jo, mennään jo, mennäääännnn joooo! On niin kokenut muuttaja, että tiesi kyllä mitä tuleman pitää. Heräsi aamulla myös reilusti ennen viittä ja alkoi lätkiä lelujaan ympäriinsä, kun kerrankin oli tilaa häärätä. Eipä silläkään niitä unitunteja monia kerääntynyt.

Kun vuokranantajille oli jätetty lahja pöydälle kiitoksien kera, suljettiin ovi viimeistä kertaa. Avaimet oli ohjeistettu tiputtamaan postiluukusta ja sekös on se kaikista raastavin hetki, kun mielessäsi mietit, että jos sinne jäikin vielä jotain.. Kahdeksan aikaan päästiin starttaamaan auto, kyydissä kaikki kolme ja kaikki tavarat, jotka sinne pitikin mukaan saada.

Olen aiemmin miettinytkin sitä, että tuskin mitään surua tulen tuntemaan lähdön hetkellä ja tuskin tulen vollottamaan - mitä tosiaan tein sekä Suomesta, että Saksasta lähtiessä. Ei tullut itkua tällä kertaa. En sure Skotlannista lähtöä. Siellä on ollut vain ihan kivaa. Ei parhautta. Ei mitään, minkä vuoksi itkeä. Hetkellinen haikeus valtasi mielen, kun mietin sitä, että tässä heitetään taas hyvästejä. En tykkää hyvästeistä. Mutta sillä ei ole mitään tekemistä maan kanssa. Ainoastaan hyvästien.

Sumu hälveni ja aurinko tuli esiin. Ilma oli hieno ja kilometrit kuluivat. Kaksi ja puoli tuntia oltiin ajettu, kun tiellä näkyi yhtäkkiä tuttuja:


Eiliset muuttajat ja se paljon puhuttu pakettiauto! Rekisterinumero vaikutti tutulta ja ohituksessa katseltiin, että tuttuja naamoja siellä oli. Tunnistivat varmaan auton ja huomasivat tuijotuksen (ja ehkä myös vilkulla annetun tervehdyksen..) ja menivät itse ohi, morjestaen. Ajeltiin peräkkäin pitkän aikaa, kunnes meillä oli tankkaustauko ja he jatkoivat matkaansa. Myöhemmin, jo Englannin puolella, tuli näköpiiriin saman firman rekka. Kuskina istui se karskeimman näköinen eilisistä muuttajista. Siinä ohi ajaessa ohitettiin siis myös meidän huonekalut ja muut tavarat. Nämä samat kaverit tulevat ensi viikolla tuomaan pakkaamansa tavarat meille. Hauskaa nähdä heitä taas. Edellisissä muutoissa on eri ihmiset olleet siellä toisessa päässä, mutta nämä ajavat itse.


Miltään ei tuntunut, kun ylitettiin raja Englannin puolelle. Sanottiin ääneen heipat Skotlannille, mutta ei se tuntunut miltään. Ei siihen vaan solminut sellaista sidettä, että siitä olisi olisi tullut tärkeä. Paljon se toki antoi, mutta ei kuitenkaan mitään korvaamatonta. Se oli yksi elämänvaihe ja nyt se on takanapäin.

Heathrow'n lentokentälle laskeutui lentokone.

Kissa oli koko matkan aivan esimerkillinen. Kaksitoista tuntia autossa, jonka alkumatkan se perinteiseen tapaan höpisi. Innostuksesta ja kärsimättömyydestä, mutta varmaan myös siitä kaikesta tunteesta, mitä se ehti sisälleen kasata, kun tiesi tämän olevan tapahtumassa ja nyt se oli siinä. Mutta rauhoittui myös nopeasti. Loppumatkan veteli tyytyväisenä sikeitä, jättikokoisessa kopassaan. Vähän väliä vilkuilin, että mitä siellä tapahtuu, mutta eipä siellä juuri mitään tapahtunut. Joko nukkui tai pesi itseään. Vessahätä ei yllättänyt kertaakaan ja mikään muukaan ei ollut huonosti. On se vaan niin tottunut muuttaja ja matkustaja. Hyvä näin. Toivottavasti seuraava matkustuspäivä on edes puoliksi näin rauhallinen niin hyvä on.


Hotellille saavuttiin kahdeksan aikoihin, eli aika tarkkaan noin kaksitoista tuntia lähdöstä. Hotelli on sama, jota käytettiin tänne Saksasta muuttaessa ja siitä löytyy juttua ja kuvia tämän postauksen lopusta ja tämän alusta. Tällä kertaa huone on pienempi, mutta pitkälti muuten samanlainen. Kissalle/koiralle oli valmiina peti (laitoin kaappiin) ja jättimäinen ruokakuppi pikkumatolla. Ruokakuppikin vaihtui pienempiin versioihin, mutta matto sai jäädä.


Kissalle ruokaa ja vettä, jotka maistuivat. Suosikkipaikaksi eläimelle on valikoitunut ikkunalaudat, joista voi tarkkailla menoa alhaalla kadulla. Meidän suosikiksi valikoitui sänky ja ihan vain sen vuoksi, että vähän on reissun ja huonosti nukutun yön jälkeen poikki.




Yksi yö täällä menee ihan varmasti mukavasti. Tärkeintä on saada lepoa ja sitä unta ennen seuraavaa reissupäivää. On luksusta nukkua oikealla sängyllä sen ilmapatjakokemuksen jälkeen.. Sitä lystiä on edessä kuitenkin vielä viikon verran Suomen päässä, joten tällainen väliaika oikeassa sängyssä tuntuu suorastaan lomalta.

Huomenna saa nukkua pidempään. Lähtö täältä on edessä vasta kahdentoista nurkilla ja sitten onkin matka meren ali ja Ranskan, Belgian ja Hollannin kautta Saksaan ja sieltä yöllä laivaan. Siellä odottaa kunnon hytti ja seuraava sänky, jossa rentoutua. Matka laivaan täältä on lyhyempi, kuin tämänpäiväinen reissu UK:n halki. Siitä pitäisi selvitä noin kahdeksassa tunnissa. Internet laivassa on mitä on, joten katsotaan milloin reissupostaukset jatkuvat. Heti kirjoittelen, kun vain voin.

Vieläkään ei oikein ymmärrä, että Suomea kohti mennään. Jokaisella reissupäivällä on oma päämäärä, eikä ne ole vielä olleet Suomessa. Laivalla se onkin jo eri juttu. Jännityksellä odotan miltä se tuntuu. Tänään tosin ohimennen tuli sellainen ajatus mieleen, että kyllä se Suomeen muutto tuntuu tämän kaiken jälkeen suurelta rentoutumiselta pääkopalle. Kun ei tarvitse aina jokaisen uuden asian ja tilanteen kohdalla miettiä, että mitenköhän tämäkin täällä toimii ja miten ihmeessä sen ratkaisee. Voi vaan tehdä ja hoitaa, sillä kaikki on niin tuttua. Tuttu tuntuu tässä vaiheessa aivan ihanalta asialta.

Yksi neljästä takana. Kolme päivää edessä.

8 kommenttia:

  1. Meinaatko jatkaa kirjoittelua Suomessa (muutenkin kuin pelkän treeniblogin puolella)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meinasin. :) Tämän blogin puolelle tulee kirjoituksia ainakin niin kauan kuin Suomeen muutosta ja siitä koko kokemuksesta pystyy ammentamaan. Veikkaan, että aika pitkään. :)

      Poista
  2. Ihana kissa! Ehkä se oli hyväkin, että se oli kärsimätön, niin ei nukkunut sekään varastoon matkaa varten, vaan simahti sinne reissun ajaksi :). Meillä kans kaikki eläimet huutaa tai hääräilee aina alkumatkasta, mutta kun tasainen matkanteko vaan jatkuu, niin sitten rauhoitutaan. Mutta kyllä taas määränpäätä lähestyttäessä alkaa se piippailu (koirilla lähinnä).

    Tuleeko ne samat irkkukaverit siis ihan teidän Suomen-kotiin saakka tuomaan ne tavarat? Hauskaa, jos näin on :). On varmaan eksoottinen kokemus heillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin meinasin kanssa. Kätännössä koko pakkauspäivänkin se oli hereillä. Tykkäähän tuo autossa olla muutenkin, kun niitä muuttoja kun on tullut tehtyä jokunen. :) Pitkillä matkoilla se saattaa jossain kohtaa tulla kärsimättömäksi, katsotaan miten tämä päivä sujuu. Peukut pystyssä.

      Kyllä tosiaan ihan nämä samat irkkukaverit sieltä tulee tavarat tuomaan. On he varmaan ympäri Eurooppaa näitä vastaavia keikkoja ennenkin tehneet, mutta veikkaan, ettei vielä ainuttakaan Suomeen. Sen verran Suomesta satoi kysymyksiä. :)

      Poista
  3. Reipas kisuli :) Jackson huutaa yleensä suoraa kurkkua autossa, välillä hiljenee ja sitten kun auto hidastaa niin huuto taas alkaa. Ja sen pitäisi olla muka kokenut reissaaja, kun ollaan kuitenkin matkattu mökille ja pääkaupunkiseudulle aina välillä. Korppu taas yleensä tyytyy vaan nukkumaan automatkojen ajan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosi reipas. Oon ihan tuntenut sellaista äidillistä ylpeyttä tässä koko reissun ajan Natusen autokäytöksen vuoksi! :') Natunenhan oli ensi alkuun äänetön, ihan muutamat kuukaudet elämästään. Suu aukesi, mutta ääntä ei koskaan kuulunut. Kunnes sitten mentiin ensimmäistä kertaa autoon.. :D Siitä se lähti ja on kyllä äänekäs kissa kaikkineen. Yleensä autossa huutelee aina alkumatkan ja sitten jossain kohtaa tahtoo väkisin kopasta ulos. Nyt meni näiden osalta ihan ennätyshyvin koko reissu. :)

      Poista
    2. Äänettömät kissat on hassuja, ku Jackson ja Korppu puhelee niin paljon :D Onneksi Natunenkin on löytänyt äänensä ;) Vaikka toki ei täälläkään aina aamusin olla iloisia kissojen puhelahjoista :'D

      Poista
    3. Joo kyllä mä oon pari kertaa kironnut, että miksei voinut jäädä hiljaiseksi. :D On meinaan aivan hirmuisen äänekäs eläin ollut sen mykän alun jälkeen, tarinaa riittää valtavasti! :')

      Poista