maanantai 14. lokakuuta 2013

Miksi Suomen ja Skotlannin talvea ei voi verrata keskenään


Muistan joskus silloin ennen tänne muuttoa, joko Suomessa tai Saksassa asuessani, kun luin uutisen Britannian olevan ihan kaaoksessa kymmenen sentin lumen takia. Nauroin, että onpas heillä rankkaa. Menisivät Suomeen kattomaan, kun siellä on lunta sitäkin enemmän ja silti pärjätään. No, enpä silloin tiennyt, että täällä se lumi on täysin eri asia kuin Suomessa. Näitä kahta ei vaan voi verrata keskenään. Siihen on oikeastaan neljä syytä.



1. Viima.
Täällä on aina viima. Ja se on aina kylmä (kesälläkin). Kun täällä on pakkasta pari astetta, se tuntuu hyvässä lykyssä samalle, kuin pakkasta olisi parikymmentä astetta. Mutta sitä ei voi siltikään verrata Suomen parinkymmenen asteen pakkaseen, koska se viima on jäätävä, siinä missä Suomen pakkanen on vain tosi kylmä. Tämä viima menee vaatteiden läpi ja se menee juurikin sinne luihin ja ytimiin. Se pysyy siellä, vaikka saapuisit sisälle lämpimään. Luut tuntuu olevan jäässä pidemmän aikaa. Sisälläsi on kylmä, vaikka muuten lämpenet. Se on pirullinen. Ilmankos täällä olen oppinut käyttämään pipoa, ensimmäistä kertaa viime talvena sitten ala-asteaikojen.




2. Lämpöasteiden heittely.
Täällä ei olla missään kohtaa pysyvästi pakkasella. Täällä ollaan hetki pakkasella, lumi sataa maahan, sitten on lämpöasteita, lumi sulaa sohjoksi, sitten taas pakkasella, sohjo jäätyy teille, sitten se taas sulaa, sitten jäätyy peilijääksi. Tuolla on kiva ajella. Seuraavat kaksi kohtaa liittyvät tähän.

3. Tiet.
Autotiet ovat täällä kapeita, mutkikkaita ja huonokuntoisia. Niillä monesti hirvittää ajella ihan kesälläkin ja hyvällä kelillä. Ne ovat kuoppaisia ja juuri sen levyisiä, että mahdut ehkä juuri sopivasti autoasi vahingoittamatta eteenpäin, kun toinen tulee vastaan. Paitsi niillä teillä, joilla on erillisiä passing place -ohituskohtia. Niillä ei mahdu, ellei jompi kumpi jää töröttämään paikoilleen tuohon levennettyyn kohtaan.




4. Ei talvirengaspakkoa.
Eli täällä ajetaan kesärenkailla, mikä on jotain ihan tajutonta. Niitä autoja, jotka jäävät sutimaan mäkiin, on talvella joka puolella. Samoin niitä, jotka ovat ojissa, vetävät mutkat suoriksi, meinaavat tulla kylkeen, eivät pääse edes kotipihaltaan liikkeelle (huom. Saksassa saa sakkoja, jos ajaa kesärenkailla talvisissa olosuhteissa, enemmän jos tukit liikenteen jäämällä kesärenkaiden vuoksi jumiin jne. Nastat on kuitenkin Saksassa kielletty). Tämän vuoksi talvella täällä on poissaoloja töistä ja kouluja on paljon kiinni, kun ajokelit ovat kesärenkaille huonoja. Nastoilla täällä saa ajaa, mikäli ei vahingoita tienpintaa. Eli kukaan ei vaihda nastoja alle, koska tiet ovat kuitenkin osan talvea sulia, koska pakkasella ei pysytä koko talvea. Lumiketjuja saa käyttää, mikäli tilanne ihan tosissaan sen vaatii. Kitkat sitten taas eivät ole ihan optimit näille teille, mutta uskoakseni paremmat kuin kesärenkaat. Meillähän on kitkat ja vaihdettiin alle eilen. Sanomattakin selvää, että talvisaikaan onnettomuuksia teillä sattuu paljon.

Bonuksena vielä:

5. Kylmät asunnot.
Se viima menee asunnon läpi. Talot ovat perinteisesti Britanniassa kylmiä. Jos tuulee oikeasta suunnasta, se tuulee sisälläkin. Meillä näkee mm. oikeasta kulmasta katsomalla ikkunan ja seinän välistä pihalle, eli niitä rakoja löytyy, joista viima pääsee liikkumaan sisälläkin. Muistan viime talvelta, kun makkarissa oli +16°C.





Nämä kuvat ovat viime talvelta (kännykkäräpsyjä). En muistanutkaan, että täällä oli noin paljon lunta. Eniten jäi mieleen pimeys ja ne ajo-olosuhteet. Viime talvena myös lukuisia lampaita hautautui elävältä kinoksiin, kun jossain tuolla pohjoisessa tuli niin paljon lunta. Osa niistä saatiin kaivettua vielä hengissä pois, mutta osa menehtyi. En muista lukumääriä, mutta tuskin paljon valehtelen jos sanon, että satoja kuoli. Skotlannissa tosiaan lampaita on joka toisella pellolla.

Muistan myös, kun lämmitysöljy oli lopussa ja tilattiin uutta. Mutta sitten tie olikin liian jäinen rekalle päästä ylös sitä tuomaan. Oli paniikki, että öljy loppuu, mutta onneksi seuraavana päivänä se pieni tienpätkä oli jo sulaneempi ja saatiin sitä öljyä.

Netissä bongasin viime viikolla uutisen, että nyt on tulossa aivan hirvittävä talvi. Saattaa olla pahin sataan vuoteen. Kaikki ylläolevat seikat huomioon ottaen, pakko sanoa, että vähän tuli ikävä tunne vatsanpohjalle uutista lukiessa. Ilmeisesti kuitenkin jokuset arvostetut meteorologitahot ovat tämän kaiken kumonneet huuhaana, joten oloni hieman helpottui. En ole tosin tarkistanut tätä huuhaaksi julistamista.

Mutta kyllä minä silti sitä talvea jo odotan. Pipo päähän ja rakeita naamalle!



4 kommenttia:

  1. Iiiikkks, kuulostaa pelottavalta, ainakin nuo tieolosuhteet ja kesärenkaat :o Tsiisus. Ja voi lammas-raukat :( Surku tuli.

    Mutta kiva silti lukea taas Skotlanti-juttuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, niistä ei voi kyllä kovin ylistävästi kirjoitella. Tuo kesärengasjuttu on todella inhottava, kun aina saa pelätä, että joku kosauttaa kylkeen. Tulee miehen työmatkojen jännääminen ihan uudenlaiseksi taas talven ajaksi. :/ Ja lampaat oli kyllä iso surku mullekin. Telkkarista katteltiin, kun niitä kaivettiin sieltä kinoksista.

      Kiva kuitenkin, että näitä Skotlanti-juttuja tykkäät lueskella! :)

      Poista
  2. Voi tekstisi on niin totta. Asuin itse Newcastlessä neljä vuotta ja joka vuosi odotin talvea kauhulla. Yritin selittää englantilaisille ja muille ulkomaalaisille, miksi Englannin talvi on niin paha, mutta mulle suunnilleen naurettiin. Koska olinhan sentään Suomesta.. :) Yritin paikata aukkoja ikkunan ja seinän väleissä paksulla ilmastoititeipillä, jotka irrotin vasta keväällä. Nukuin kolmen peiton alla pitkähihaisissa kuumavesipollon kanssa.

    Inhottavaa on myös se, että asuntoa ei raaski lämmittää koko päivää, vaan vasta illalla kotona ollessa, joten asunnon lämpötila heittelee jäätävästä vähän vähemmän jäätävään.

    Hrrr. Tsemppiä sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että joku ymmärtää! :') Ei sitä tosiaan vaan voi tietää ennen kuin on täällä ollut. Vaikka sitä kuinka selittää muille, silti aina joku sanoo, että 'Sehän on ihan kuin Suomessa'. Kun ei ole! Yhdestä tällaisesta kommentista tämäkin teksti syntyi. :')

      Meillä on kyllä lämmitys päällä sen ajan, kun ollaan hereillä. Tietysti kotona olen minä ja kissakin, eri asia olisi, jos asunto oisi tyhjillään. Mutta ajastettu ollaan tuo tosiaan niin, että menee päälle hetki ennen heräämistä ja sammuu illalla niihin aikoihin, kun painutaan pehkuihin. Ei-niin-ihana uutinen oli, kun ilmoittivat, että nämäkin kulut nousevat semmoisen kymmenen prosenttia. Heti ensi kuusta lähtien. :/ Kun ei se niin edullista ollut tätä ennenkään.

      Hrr siis tosiaan! Kiitosta tsempeistä! Niitä tarvitaan varmasti muutamaan otteeseen tässä talvikaudella. ;)

      Poista