maanantai 30. syyskuuta 2013

Koti?


Olen pitkän aikaa vältellyt postausta, jossa esittelisin tämän kodin täällä. Jokin aika sitten päätinkin, että sellaista ei tule ollenkaan. En ole edes itselleni ottanut kuvia tästä, sillä se on jokseenkin mahdotonta. On vain niin ahdasta, ettei huoneista saa kuvaan kuin pienen osan kerrallaan. Jokaisen huoneen saisi koota kymmenestä eri kuvasta. Luovutin siis. Nyt, kun ollaan tässä asuttu jo yhdeksän kuukautta ja risat.

Tämä koti ei muutenkaan tunnu juuri kodilta, paikalta jossa mieli lepää ja on leppoisa olla. Olen tottunut siihen, että tilaa on enemmän. Tämä on ilmeisen brittiläinen asunto, jossa huoneet on pieniä ja kun ne täyttää tarpeellisilla huonekaluilla, olen aivan mustelmilla koko ajan. Koska kolhin itseni jokaiseen kulmaan. Ahtaus luo lisäksi tunnelman, ettei ole tilaa hengittää ja rentoutua, ei koskaan aivan täydellisesti.

Lisäksi joka paikassa on tavaraa tai huonekaluja, jotka eivät sinne kuulu, koska mitään varastotilaa ei ole. Ullakko on jo täynnä. Makuuhuoneen yhteydessä olevassa kylpyhuoneessa on suihkukopissa juoksupukua, kissan toinen (toistaiseksi hylätty) vessakoppi, vessapaperivarastot ynnä muut. Makuuhuoneessa ei ole nurkissa ylimääräistä, mikä johtuu varmaankin siitä, että siellä ei ole vähääkään tilaa millekään sellaiselle. Ruokailuhuoneessa on kissan jättimäinen raapimisteline, mitä se ei edes nykyisellään käytä. Mutta kun ei ole tilaa laittaa sitä poiskaan. Lisäksi siellä on imuri, pari rahia ja jakkaroita. Oven takana puoliksi piilossa silityslauta ja vielä paketissa oleva dvd-torni. Keittiössä on kaappien päällä korkealla sitä sun tätä, kun muualle ei ole mahtunut. Treenihuoneessa on auton rengassetti ja iso lipasto, joka ei siellä normaalisti olisi. Olohuoneessa on vain kaikki tarpeellinen, eli aivan täyteen pakattu suuren sohvan, nojatuolin, kirjahyllyjen, TV-tason, dvd-tornien ja sohvapöydän kanssa. Eteisessä on samanlainen lipasto kuin treenihuoneessa. Koska muualle ei mahtunut. Nyt on kapea käytävä.

Myyty on vaikka mitä huonekalua, kirjoituspöytää, toimistotuolia, vaatekaappia (x2) ja sohvapöytää. Loput on pakko pitää, koska niitä tarvitsee, vaikka tilaa niille ei ole.

Ei auta, että Saksassa meillä oli ihan järjettömän kaunis koti ja sitä tilaa riitti, täällä kuvia. Itse en voi noita kuvia katsella, tai lukea tuota blogia muutenkaan. Ollenkaan. Se viiltää. Saksaa on ikuinen ikävä, siinä ei ole mitään epäselvää ollut koskaan. Sen tiesi jo ennen sieltä lähtöä.

On myös jännä huomata, miten vähän tekee mieli siivota ja kuurata, kun ei niin hyvin viihdy. Saksan asuntoa tuli kuurattua ja puunattua vaikka kuinka ja vaikka miten suurella innolla. Siellä siihen touhuun meni kuitenkin tuhottomasti aikaa, koska lääniä oli niin paljon, mutta silti sitä tahtoi kiillotella ja pitää siistinä. Täällä tulee siivottua vasta kun on ihan pakko. Eikä aina ihan vielä silloinkaan. Kun tuntuu, ettei se auta. Kaikki tämä ahtaus tuntuu muutenkin niin sekaiselta. Samasta syystä kaikenlainen koristelu, esineiden asettaminen optimaalisiin paikkoihin tai muu sellainen, on karsiutunut kokonaan pois. Ne, mitkä eivät mahdu mihinkään kaappiin, ovat esillä, ihan vain siinä missä ovat.

Yllättävän hyvin kuitenkin kissa on sopeutunut hepuleita saamaan tässäkin ahtaudessa. Osaa jo mitoittaa askeleensa ja loikkansa niin, ettei kovin usein kolahda. Paremmin on sopeutunut tässä mielessä, kuin minä. Minä kerään niitä mustelmia.

Mutta kaikkihan on väliaikaista. Tämä on useampaan vuoteen ensimmäinen asunto, jossa tulee vietettyä kaksi perättäistä joulua tai vaikka syntymäpäivää. Näissä asioissa vuosikin voi olla pitkä aika siis. Ei täällä kuitenkaan huono ole olla (jos ei lasketa sitä, että transport is an issue). Ahdasta vain. Tykkään tilasta. Ehkä se johtuu siitä, että tilassa ei saa niin helposti mustelmia, vaikka ei sekään toki ole mahdotonta. Seuraava koti sitten taas vähän tilavampi. Ettei tarvitsisi ainakaan säilyttää autonrenkaita sisällä, se olisi jo edistystä se.

Mutta se mikä on ihanaa, on se, että Tescosta löytyi täydelliset, kissan mielestä lievästi pelottavat sisätöppöset mun paleleville jaloilleni, mitä ei mikään villasukkamäärä pitänyt kurissa. Nyt on ensimmäistä kertaa täällä perinteisen brittiläisen vetoisassa asunnossa varpaat lämpimät, aamusta iltaan. Paksu ja pehmeä karva sisällä koko matkalla ja liukueste pohjassa on suurta plussaa. Uskoakseni ainakin muutama mustelma on vähemmän juuri tuon liukuesteen vuoksi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti