keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Sopeutumisesta


Sopeutumisesta, niinkö sanoin? Tuntuu, että olisi ollut täällä aina. Oikeasti täällä on oltu alle kaksi kuukautta (piti kalenterista tarkistaa). Ei ole ollut sopeutumista. On kotoisa olo, ei kulttuurishokkeja. On iso kasa normaaleja rutiineita. Kaikki on löytänyt oman uransa, elämä mukaan lukien. Englanniksi puhumisesta on tullut se normaalitila. Ei koskaan tarvitse miettiä, että pitää puhua englantia. Se on yhtä automaattinen, kuin mieheni kanssa keskustelu suomeksi. En jännitä ihmisten kanssa puhumista tai yleensäkään sitä, että on heidän kanssaan tekemisissä. Pakettien tuojista on tullut tuttuja ja kuulumisia vaihdetaan. Ihmisiä voi lähestyä missä vain, kysyäkseen neuvoa tai muuten vain jutellakseen.

Saksassa oli sopeutumista ja kulttuurishokkia. Olihan siinä tietysti taustalla jo pelkästään se, että muutti ensimmäistä kertaa toiseen maahan ja jätti kaiken taakseen. Mutta huolimatta siitä, että suuri unelma toteutui sen muuton myötä, ja vaikka Saksa oli kaunis ja luonto ihmeellinen, se oli ensisijaisesti pitkään pelkästään pelottava. Koti-ikävä oli hirveä, yhteistä kieltä ei ollut, kaikki oli tuntematonta, kommunikaation ulottumattomissa, aivan hirvittävän pelottavaa. Sitä shokkia kesti pitkään, kuukausia, kunnes se meni ohi. Muiden, paitsi kielen osalta. Vasta sitten joskus pystyi tuntemaan, että oli tullut kotiin ja uusi elämä toden teolla alkoi. Siinä määrin, mitä sitä pystyi toteuttamaan.

En ole kokenut, että täällä olisi ollut esteitä millekään. Mikään ei pelota, päinvastoin. Koen olevani ihan eri ihminen, kuin esimerkiksi vielä Suomessa. Sielläkin jännitin olla ihmisten kanssa tekemisissä. Nyt se on kaikki poissa. Kun lähes joka päivä ovikello soi, sen sijaan että sydän pamppaillen menisin sitä avaamaan, menen avaamaan sen mielenkiinnolla, että mitä tällä kertaa. Olen myös kykenevä hoitamaan kaikenlaisia asioita, joita Saksassa en voinut hoitaa, tai Suomessa tahtonut. Jännittäjä on poissa.

Mutta ei, en silti ole menossa naapurin PartyLite -kutsuille, jonne minulle tuotiin kutsulappu viikonloppuna. Siinä ei ole kyse enää jännittämisestä, vaan kaikesta muusta. Söpöä se silti oli, että sellaisen sain. Naapurit ovat täällä ilmeisen mukavia.

Viime lauantaina istuin erään naisen kanssa kahvia juomassa hänen luonaan, puhumassa mahdollisista työkuvioista, höpisemässä niitä näitä. Kertomassa Suomesta, Saksasta, muutosta, kissasta. Vähän lapsuudesta, paljon nykyisyydestä, puhuimme myös miehistämme. Naurettiin pariin otteeseen oikein kunnolla. Ja koko sen ajan rapsutin toisella kädellä varsin äänekästä alaskanmalamuuttia. Kieli tuli takeltelematta, luonnostaan. Ymmärsin kaiken, mitä minulle kerrottiin. Olo oli kuin olisi kahvitellut kaverin kanssa. En jännittänyt etukäteen paikalle menoa, fiilis oli hyvä, koko tapahtuma oli syntynyt ihan omasta aktiivisuudestani. Oli mukava käydä. Tilanne oli jotenkin niin normaali, ettei se herättänyt mitään hämmennystä itsessäni. Menin, juttelin, lähdin pois. Suomessa kampaajallekin meno oli toisinaan liian jännittävää.

Työnkuvaa fiilisteltyäni pari päivää sanoin kuitenkin lopulta, ettei se ole minua varten. Muuten olisi ollut, mutta yksi osa-alue oli hieman liian vastuullinen. Paljonkin. Hän ymmärsi hienosti ja toivotimme hyvät jatkot ja tsempit omiin etsintöihimme. Loppuun vielä kehaisi englantiani sanalla excellent, erinomainen. Aina mukava kuulla, kun sen kanssa täällä nyt elellään.

Vaikka tuosta ei mitään lopulta tullutkaan, ei fiilikset laskeneet. Vastaavia paikkoja on tämä seutu pullollaan ja aion olla edelleen aktiivinen näiden asioiden kanssa. On kivaa olla siinä tilanteessa, ettei ole pakko tienata, jolloin voin keskittyä siihen, että etsin sellaista, mitä ihan todella tahdon tehdä. Kun ei tarvitse ajatella rahaa, antaa se hirveästi vapautta mielelle lentää. Nyt tiedän, mitä tahdon täällä tehdä. On vain etsittävä se oikea ihminen, joka kaipaa juuri apua siinä asiassa. Lähellä oli jo. Vaihtoehtoja onneksi on useita. En muista, että olisi aikoihin ollut näin hyvä tunne jonkin asian onnistumisesta. Tykkään meidän elämästä ehkä juuri siksi kaikista eniten, että meillä ei tyydytä vähempään kuin siihen, missä sydän on. Se on ja tulee olemaan kaikista tärkeintä. Toimii molempiin suuntiin ja kumpikin tukee toista siinä, että toinen saa tehdä sitä, missä sydän on. Ja siitä on onnellisuus rakennettu, enkä voisi enempää elämältä pyytää.

Viime lauantain vierailusta opin myös sen, että kyllä, osaan lässyttää koirille myös varsin sujuvasti englanniksi. Kuurollekin koiralle ihan siinä samassa.

29 kommenttia:

  1. Miten osaat englantia niin hyvin, olen kateellinen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eihh :D En koulussa ollut kovin hyvä englannissa, pohjan sieltä sai. Mutta koulun jälkeen kirjeenvaihdot Suomen ulkopuolelle englanniksi ja esimerkiksi Amnesty Internationalin intohimoinen jäsenyys (eli vetoomuskirjeiden jatkuva kirjoittaminen :D) auttoi hirveästi. Lisäksi olen aina lukenut englantia ääneen itsekseni, joskus pitkiäkin pätkiä, niin se tarttui ihan itsestään. :) Jossain kohtaa jopa ajattelin aina englanniksi! :D

      Poista
  2. Nyt tahdon tavata englanninkielisiä koiria, jotta voin kokeilla osaanko lässyttää niille! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vannon, että se ei oo vaikeaa. :D Hölmö olo tuli siinä kohtaa, kun kerrottiin, että koira on muuten kuuro. Ja silti sitä jatkoi, kun ei osannut olla lässyttämättä. :')

      Poista
  3. Hear hear! Haluat työpaikan, joka tuntuu oikealta juuri sinulle. Ja koska sinulla on mahdollisuus sellaista metsästää, miksi et metsästäisi? Paska duunipaikka voi myrkyttää myös vapaa-ajan. Ja myrkyttääkin jos multa kysyt. Aika monta vuotta mennyt kärvistellessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Been there, done that. Kuusi vuotta meni kunnes lähdin, ja sen jälkeen olen tehnyt tasan sitä mitä tahdonkin tehdä. Samalla linjalla jatketaan edelleen. En tykkää (ei tykätä) tyytyä, kun kerran voi täydemminkin elämää elää ja nauttia ihan oikeasti. Vahva luotto siihen aina, että kaikki järjestyy. Ja näinhän siinä lopulta käy, kerta toisensa jälkeen. Asioilla on vain tapana järjestyä.

      Tsemppiä!

      Poista
  4. Mielenkiintoisia aikoja elät :)

    Olen pohtinut samoja kysymyksiä (ja aika paljon on auki vielä pitkänkin ajan jälkeen). Mekin pärjätään ilman minun tuloja, ja mitä töitä olen tässä tilanteessa saanut niin niissä on ollut ihan oikeasti pieni palkka, juuri minimi. Joten niissä ei ole kannattanut edes rahan takia sinnitellä.

    Kuitenkin välillä valtaa sellainen hyödyttömyyden ja tarkoituksettomuuden tunne, jos ei ole itsellä mitään "juttua" johon keskittyä. Aiemmin elämä oli liiankin täynnä työtä ja opiskelua. Mutta toisaalta olen alkanut olla tyytyväinen vähempään omaan tärkeyteen.. jos niin voi sanoa :) Siis ei tarvitse tekemällä tehdä itsestäni tarpeellista. Sellaiset päivät jolloin kuuntelen vain kissan kehräystä kotona kalsarisillaan ovat yhtä arvokkaita kuin maailmanpankissa puku päällä kokoustaen.. tai varmasti onnellisempiakin ;)

    Ja vaikka on ajoittain tyhjää, on myös täyttä. Haen taas uusia töitä edellisen pätkän (onneksi) loputtua. Huomasin vaan miettiväni, EHDINKÖ edes haastatteluun, enkä meinaa ehtiä ;) Ja yhdestä isommasta valintatilaisuudesta lähdin kesken pois, kun olin lupautunut olemaan muualla vastuullisessa roolissa juuri silloin. ja alkoi kuulostaa, etten täytä vaadittuja kriteerejä koulutuksen puolesta. Myös vapaaehtoistoiminta ja harrastaminen tuo sisältöä. Mutta jotenkin sitä on tottunut rauhallisempaan elämään.

    Kyllä minua välillä kiskoo velvollisuudentunne hihasta, vaikka taloudellisesti työskentelystäni ei ole suurta hyötyä. Tuntuu vaan, että pitäisi osallistua ja käyttää aikani johonkin hyödylliseen. Mutta eipä se mikään kestävä työmotivaation lähde ole :)

    Toivottavasti sinulle löytyy mielenkiintoisia asioita siellä :)

    Se Englannissa asuva, joka ei aina tiedä onko kotirouva vai osa-aikatyöläinen :)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun mulla aikoinaan loppui työt henkilökohtaisena avustajana ennen muuttoa Saksaan, ymmärsin, että mun piti määrittää itseni ja arvoni jotain muuta kautta kuin sen kautta, että teen töitä. Opin sen taidon, löysin uusia mittareita itselleni. Olen hirveän sopeutuvainen ja otan sen roolin, minkä elämäntilanne mulle antaa. Löydän siitä ne asiat, mitkä määrittävät arvoni. Sitten kun on töitä, sillä on asian kanssa tekemistä. Silloin kuin ei ole, arvo ja tärkeys määräytyy muiden asioiden kautta. Mittarit vaihtuvat elämäntilanteen muuttumisen myötä. Yksikään ei ole toistaan huonompi tai parempi. Ne on vain erilaisia. :)

      Kiitoksia. :) Onnea työnhakuun!

      Poista
  5. Ihanaa että voi olla ja elää juuri niin kuin tahtoo ja miltä tuntuu. Työ määrittää aivan liikaa ihmisten elämää, myös omaa tällä hetkellä (vaikkakin ajallisesti enemmän kuin niitä onnellisuuden puitteita) :P
    Monet tutut ja työkaverit onkin viime aikoina lähteneet toteuttamaan omia haaveitaan, joko opiskelemaan, muihin töihin tai ihan muuten vaan lopettaneet. Alkaa sitä itsekin miettiä mitäpä tässä seuraavaksi. Ikävästi tuo asuntolaina vaan sitoo säännöllisiin tuloihin, mutta omaisuudesta on helppo päästä tietty eroonkin ;)

    Kuten ilmeisesti olet oivaltanut, ei munkaan mielestä kannata punnita elämänsä arvoa tekemänsä työn määrällä vaan tekemiensä asioiden mielekkyydellä ja omalla onnellisuudella :) Mahtavaa että olet saanut itses tuohon asemaan ja fiilikseen, toivon paljon samaa myös jatkossa!

    T. Ali

    PS. Juoksijana täällä varpaat syyhyten fiilistelen maisemia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! Mukava kuulla, että joku muukin näkee asian samalla tavalla ja löytää onnen vastaavasta paikasta ja tunteesta. :) Minusta maailmassa on työtä paljon tärkeämpiä mittareita, joiden kautta itsensä ja onnensa määrittää (toki ymmärrän senkin, että joillekin työ on kovinkin tärkeä). Itselleni niistä mittareista on ehdottomasti tärkein mieheni, hän tavallaan peilaa minut itselleni ja tiedän sitä kautta selkeimmin oman arvoni. Muita mittareita on useita, ja niistä rakentaa onneaan pala kerrallaan suureksi kokonaisuudeksi. :)

      Ja juoksijamiehenikin täällä maisemissa viihtyy loistavasti! ;) Mukavaa talven jatkoa! :)

      Poista
  6. Jännä miten pieni maailma on! Juttelin juuri äitini kaa puhelimessa, ja se alko juttelee että hänen tutullaan on Heidi niminen tyttö joka asuu Skotlannissa ja on sitä ennen asunut Saksassa. Olin heti et hei mä oon lukenu sen Heidin blogia :D! Äitin jutun pointti oli se et sä oot kuulemma saanu töitä koirapäiväkodista (itse oon sellasessa tällä hetkellä työharjottelussa, joten siks äiti tätä mulle varmaa kerto :D). Ja sitten juttu jatkuikin sillä et tää äitin tuttu eli siis käsittääkseni sun äiti (?), on ottamassa uutta koiraa jne jne. (nää on näitä äitien lörpöttelyjuttuja, joita ei aina kuuntele iha molemmilla korvilla joten voi olla et mulla meni nyt faktat sekasin enkä ees kaikkia yksityiskohtia muista) ;D Eipä tässä munkaan jutussa nyt paljoo mitää järkee ollu :D

    t. Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EIKÄ! :D Mitä ihmettä!! :'D En oo kyllä töitä saanut, mutta muuten tarina on justiinsa kohdillaan ja vanhemmille on koira tulossa! :) Mistä meidän äidit tuntee toisensa?? :D Onkohan töissä samassa paikassa?

      Poista
  7. Aijaa :D No sitte multa meni jotain oleellista ohi et miks äiti koirapäiväkodista jutteli :D Multa meni myös se ohi et mistä ne tuntee toisensa, koska mun aivot rekisteröi vaan sen et mä oon lukenu sun blogeja :D Ja keskittymistä häiritsi sylissä pyörivät hellyydenkipeät mammanpoikakissst :D Meiän äiti on Lohjan alueella lähihoitajan hommissa vanhuspuolella, et jos sun äiti tekee sitä hommaa kans nii ehkä ne on sit työn kautta tutustuneet :) Ehkä mun pitää joku kerta tarkistaa äitiltä faktat uudestaan ;) Itekseni naureskelin ku äiti kuvaili sua et "semmonen tosi laiha tyttö", en sit tiiä missä se on sun kuvia nähny ja tää on nii perusäiti meininkiä et kaikki sitä pienemmät on laihoja :D

    -Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä mahdollinen työ oli kyllä jotain tuon tyyppistä! :) Ja kyllä se pahasti kuulostaa siltä, että samassa työpaikassa ovat. :D En kestä! Maailma tosiaan on niiiiiin pieni! :')

      Poista
    2. Maailma on todellakin pieni :D
      ps. oon niiiiiin kateellinen sun lihaksista :P ite oon tämmöi "wannabe-lihaksikas/kroppa-josta-näkee-että-treenaa"...nyt on onneks käytös pt:ks opiskeleva kaveri eli treenit alkaa olla kohillaan, vielä ku sais enemmän petrattua syömisten kaa nii tulis paremmin tuloksia :) Mut suunta on jo aika hyvä ;)

      -Venla

      Poista
    3. Äitiltä lisäkyselyä, että onko sun äidillä sama nimi kun mulla? :D Nää on niin kivoja juttuja, kun huomaa miten pieni se maailma on! :')
      Ja kiitosta vaa! ;) Sulla on puolet sitten jo kohdillaan, suurin työ tapahtuu aina keittiössä.. :) Tsempit, oot hyvällä tiellä! :)

      Poista
    4. Juuh ootte kaimoja :D
      Niinhän se on et liikunta on vaa pieni osa, ravinto on se suurin osa. Täs viimisen kuukauden aikana oon onnistunu jo paljon parantamaan tuota ruokapuolta, eli siis oikeesti syömään tarpeeks usein, tarpeeks paljon ja parempaa ravintoa. Ollu siis ongelmana etten syö tarpeeks (siis lihasten kasvatus mielessä tarpeeks) ja et laiskana kokkina helposti tuli korvattua lämmin ateria pelkillä voileivillä jne...Mut nyt tulee tehtyä päivittäin se lämmin ateria ja leipää menee enää iha nimeks ;)
      Tarkotus ois et loppukeväästä tuo sama pt-kaveri laatii mulle oikeesti kunnollisen ja tarkan treenaajan ruokavalion. Joutuu venaileen huhtikuulle sitä "dieettiä" koska oon maalis-huhtikuun työharjottelussa lampolassa, ja isäntäväki myös ruokkii mut. Eikä köyhänä opiskelijana oo järkevää kieltäytyä/nirsoilla ilmasesta ruuasta. Pitää vaa toivoo et ne syö ees suht järkeviä ruokia :D Samalla joutuu tinkimään omista treeneistäkin, mut kyllähän se eläintenhoito käy myös treenistä ;)

      -Venla

      Poista
    5. Hihhiiih, on tää elämä vaan hassua, kun ei koskaan tiedä kehen törmää ja missä ja mitä kautta on yhteyksiä mihinkin. :D
      Sun ruokailut kuulostaa olevan nyt kyllä fiksulla pohjalla! Toivottavasti on tosiaan järkeviä ruokia tarjolla siellä lampaiden parissa vietetyn hetken ajan, pidän peukkuja! ;) Tsemppiä!

      Poista
  8. "Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa..." :)
    Ruuasta tosiaan on tullu melkosen tärkeä asia elämässä (siis siinä mielessä et haluaa syyä oikein). Sen huomaa siitä et tosiaan nyt jo etukäteen murehdin tuota työharjottelun ruokakuviota, joutuu sinne joka tapaukses ostaan joka viikollle hirmuset määrät omia eväitä. Ja tänään tajusin harmittelevani et ens kuussa ku meen viikonlopuks risteilylle nii ei voi noudattaa omaa ruokavaliota eikä ruokarytmiä :D Aloin jo miettimään et mitähän eväitä voisin ottaa mukaan, jotka säilyy huoneenlämmös ja joita voi sitte napsia ku nälkä yllättää varsinaisten laiva-aterioiden välissä :D Alkaa jo melkeen kuulostaan pimeeltä tää mun touhu ;)

    -Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihan mun touhulta tuo sun touhu :D :D Ymmärrän siis! ;)

      Poista
  9. Maksatko Skotlantiin veroja vai oletko vielä Suomen sosiaaliturvan piirissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "..vielä Suomen sosiaaliturvan piirissä?" Milloin mä olen ollut Suomen sosiaaliturvan piirissä? Milloin mä olen nostanut tukia yhtään mistään?

      Poista
  10. Kysyin ihan mielenkiinnosta, joten älä hermostu. Näköjään haluat ymmärtää myös kaiken väärin ja negatiivisesti. Kukaan ei puhunut tukien nostamisesta mitään, vaan halusin lähinnä tietää, miten olet menetellyt asuessasi ulkomailla. Sä olet ollut Suomessa asuessasi suomalaisen sosiaaliturvan piirissä. Yleensä tilapäisen ulkomailla oleskelun ajan voi myös olla Suomen sosiaaliturvan piirissä, mikä kattaa siis esim. sairaanhoitokulut eli menet lääkäriin, vilautat eurooppalaista sairaanhoitokorttia, saat tarvitsemasi palvelun ja Suomeen lähtee lasku, jonka Kela maksaa. Itse tein ekan vuoden niin eli Suomi maksoi lääkärit ja lisäksi nostin 3kk työttömyystukea, koska sen voi siirtää toiseen EU-maahan ja kun aloitin työt ja aloin maksaa veroja nykyiseen kotimaahani, niin siirryin automaattisesti tietysti ko valtion piiriin. Sulla tietty eri tilanne, kun olet miehen kanssa lähtenyt reissun päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On pikkasen herkällä nyt. Ensin toisessa blogissa syytetään tuella elämisestä ja laiskottelusta, yhteiskunnan elättinä olosta, ja pian sen jälkeen täällä udellaan samasta asiasta lisää. Pahoitteluni, että luulin näiden kahden kommentin liittyvän toisiinsa. Ilman nimimerkkiä on hankala erottaa kuka on kukin, kun kaikki ovat pelkästään Anonyymeja.

      Pysyvä muutto on ulkomaille tehty jo puolitoista vuotta sitten, joten en ole enää Suomen sosiaaliturvan piirissä.

      Poista
    2. Kiitos vastauksestasi. Olisin itsekin voinut muotoilla kysymykseni paremmin. Ymmärrän täysin, että olet herkällä, kun paskaa tulee niskaan ja elämääsi kyseenalaistetaan asiattomilla kommenteilla. Itse en ole koskaan ymmärtänyt, miten se muka on keneltäkään pois, jos joku eli tässä tapauksessa sinä olet onnellinen ja tyytyväinen. Eikös sen pitäisi olla hieno ja iloinen asia? Hyvää viikonloppua ja nauttikaa vuorikiipeilystä!

      Poista
    3. Sattui tosiaan niin sopivasti nämä kommentit, että olin satavarma että nyt koetetaan udella toisella tapaa lusmuilenko kotona ja nostan tukia ja olenko elellyt sossutuella Suomessa.. :') No, virhearviointihan se oli siinä puuskassa, myönnän ja pahoittelen. :)

      Ja samaa olen ihmetellyt itsekin, mitä se vie muilta pois että olen onnellinen ja tyytyväinen..

      Kiitos, hyvää viikonloppua sinnekin suuntaan! :)

      Poista
  11. Heippa, Heidi. Olin aikaisemmin tänään aikeissa kommentoida treeniblogisi puolella postausta, jossa puhuit oman kehon kuuntelusta. Huomasin sitten vähän liian myöhään, että anonyymikommentointi oli (ymmärrettävistä syistä) poistettu. Tulin sitten tänne kommentoimaan :) Oikeastaan toivon, ettei anonyymi kommentointi onnistu jatkossa täälläkään, sillä nähtävästi taas joku elämäänsä katkeroitunut yksilö tajusi tulla tänne purkamaan pahaa oloaan..

    Tahdoin vain kiittää sinua, sillä blogisi (ennen kaikkea ruokakuvat..) ovat inspiroineet suuresti ja saaneet omassa elämässä aikaan tärkeitä muutoksia, mm. alkoholittomuuden. Reippautesi ja suhtautumisesi ravintoon ja kuntoiluun ohjailee nykyään omia valintojani. Tuntuu hyvältä, että on olemassa joku henkilö, jota voi tietyissä asioissa pitää esikuvanaan. Toivon, että itsekin saavutan saman tasapainon joka sinut tekee onnelliseksi.

    Kiitos siis, ja kaikkea hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti ei kyseessä ollutkaan pahaa oloaan purkanut anonyymi, anteeksi..

      Poista
    2. Tein tosiaan itse saman erehdyksen, kun tässä on tätä kaikkea nyt ollut hieman ilmassa, että hermostuu heti. :')

      Mukava kun tulit tänne kommentoimaan! On oikeasti ihan huikeaa lukea tällaisia sanoja.. Kiitos!! Toivon sinulle kaikkea hyvää, tsemppiä ja onnea! Ja kyllä se tasapaino sieltä löytyy hyvän olon kautta. :)

      Poista