tiistai 4. joulukuuta 2012

Toinen matkustuspäivä


Heräiltiin lauantaina aamulla muistaakseni kuudelta. Uni oli maittanut hyvin kaikilla kolmella. Vatsa oli jo normaali, eikä edellisen illan tapahtumista ollut sillä rintamalla mitään tietoa. Kissa tiesi taas heti aamulla, että matka jatkuu ja odotti jo. Aamupalaksi nautittiin mitä sitten evässäkistä löytyikin ja hotellihuoneen yhdet vaivaiset pikakahvipussukat. Noita olisi voinut juoda aika monta enemmän. Huomasi toki olevansa UK:n puolella, kun teepussukoita oli vaikka kuinka. Oli siellä toisetkin pikakahvit, mutta niissä luki ne hirvittävät sanat; kofeiiniton.



Suihkun jälkeen kamat kasaan, kissa koppaan ja uloskirjautumisen kautta autolle. Vähän ihmeteltiin siinä maisemia kun näki ne päivänvalossa (ja järjissään muutenkin). En edes tiennyt, että oltiin niin lähellä merta. Kyllä oli kaunista. 




Ja ei muuta kuin tien päälle. Alkuun oli hieman haastavaa ajella vasemmalla puolella tietä, kääntymiset risteyksissä ja liikenneympyrät.. Tuntui niin väärälle! Isolla tiellä ei enää ollutkaan mitenkään kummallista ajella tuota puolta ja nopeasti siihen tottui. Autoja ohitti pelkääjän puolelta, mahtoivat ihmetellä kun siinä istuin kädet kameralla. Toivottavasti tajusivat, että ratti on kuitenkin meidän autossa eri puolella kuin heidän autossa, en sentään ajaessa kuvaillut.

Tää oli meidän hotelli.

Kuunneltiin radiosta englantia, luettiin kylttejä, joita ymmärrettiin. Istuin siinä typerä virne naamalla silkasta onnesta ja olin vilkutella jokaiselle ohittavalle autolle ihan vain puhtaasta tyytyväisyydestä. Lampaita oli kymmenittäin ja sadoittain pitkin peltoja joka puolella ja mainitsin sen ääneen joka kerta. Lampaat on kivoja!


Tuttuja paikkoja.


Arvostan, kun ei hyssytellä. Väsymys voi tappaa, pidä tauko!

Muutama pysähdys tehtiin taas tankkausta, vessassa käyntiä ja kahvin ostamista varten. Voi mikä onni sekin, että täällä voin vaikka minä hakea kahvia sillä välin kun mies tankkaa. Pieniä asioita, mutta niin tärkeitä. Tätä kaikkea me ollaan odotettu!



Lintuparvi! En oo ennen nähnyt livenä moista.

Kissa huusi jossain kohtaa kopasta ulos. Päästin kesken ajon, mahdollisen vessahädän vuoksi. Tuli ulos kopasta, muttei mennytkään vessaan. Ei suinkaan, eikä myöskään takaisin koppaansa. Jäi hetkeksi nukkumaan siihen kopan välittömään läheisyyteen kun en päästänyt eteen. Ja sitten lähti rundille autoon. Ja minä koitin kutsua pois. Tulikin, mutta tahtoi eteen. Olkapäälle. Jos Natuselta kysytään, hän tahtoo autossa matkustaa mun niskan takana. Heittää itsensä sinne ja vetää sikeitä. Annoin hetken olla, kunnes jonkun pysähdyksen yhteydessä laitoin taas koppaan.

Kato nyt tota ilmettä. Hah! Ja sitten takapuoli.

Keli oli suureksi osaksi aurinkoinen ja selkeä. Oli ilo ajella. Huikeita maisemiakin matkalla näkyi. Etukäteen tiedettiinkin, että pimeässä joutuu ajelemaan koko Skotlannin läpi, kun aurinko laskee niin aikaisin. Mutta hyvä niin, että tuli Englanti nähtyä päivänvalossa. Skotlannissa tulee kuitenkin kierrettyä enemmän, Englannin puolella tuskin niin vaan piipahdetaan enää.


Tää oli huikea. Turkoosit vuoret.



Skotlannin kyltti tuli pimeällä vastaan. Oli upean näköistä ajaa suurten kaupunkien, kuten Glasgown vierestä, kun oli pimeää, valtava keltainen kuu roikkui välittömästi kaupungin yllä ja joka puolella oli taloissa valot päällä. Todella, todella hieno näky. Harmi, ettei pimeässä niin vaan vauhdissa napsita kuvia.


<3

Kissa ei enää tahtonut olla kopassa, ei mistään hinnasta. Oli päässyt maistamaan olkapäämatkustuksen iloa ja oli pakko päästä sinne takaisin. Repi, koitti kaivaa itsensä kopasta ulos. Pakko oli päästää pois. Olalle taas tuli. Itse olen siinä sitten niska vääränä ja joka paikkaan sattuu, kun tuo pullukka tahtoo niskatyynyksi. Laitoin ties kuinka monta kertaa takaisin koppaan, mutta ei suostunut sinne jäämään. Kerran meni hermot ja tiuskasin. Ja luovutin, avasin oven ja sanoin, että mene sitten mihin menet. Meni hetki ja hän kömpi niskani taa varovasti nukkumaan sanaakaan sanomatta. Ressukka. Tuli paha mieli, että tiuskasin. Turvaa hän vaan kaipaa. Harmi, että tuo ei ole turvallinen paikka matkustaa jos jotain sattuu. Kerropa se sitten kissalle.. Viimeiset tunnit matkustettiin niin, että nukkui mun harteillani. Jaa sattuiko paikat. No sattui.

Tässä tykkään olla.

Hyvin oltiin siinä aikataulussa, missä oli oletettukin meidän olevan. Tämä toinen matkapäivä oli kilometreiltään lyhyempi, mutta ajallisesti pidempi, koska tiet muuttuivat pienemmiksi mitä pohjoisempaan ajettiin. Jossain kohtaa käytiin taas vessatauolla ja siihen pihaan ajettaessa ajettiin ehkä viiden tai kuuden pupun ohi. Siinä möllöttivät ja mutustivat jotain naamaansa! En kestä! Täällä on pupuja! Siis oikeasti pupuja, ei jäniksiä, ei rusakoita, vaan pieniä kaniineja. Sietämättömän söpöä. Moisia bongattiin tien vierustoista pomppimasta useampaan otteeseen. Oih.

Jossain vaiheessa alkoi olla luntakin maassa. Alkoi Aberdeen lähestyä. Pakahduttavan kaunista olikin ajella kaupungin läpi, meri oikealla puolella, kuu loisti tyynen veden yllä ja piirsti siihen sillan. Maagista. Tiesin, että tässä on koti. Ollaan vihdoin tultu perille. On ollut ikävä merta, eikä se olisi kauniimmin voinut meitä vastaanottaa.

Matkaa holiday cottagelle oli kuitenkin vielä jäljellä. Sinne ajaessa pelkästään kaupungin alueella ei taida kaksikymmentä liikenneympyrää riittää. Kolmekymmentä? Kilometrejä oli vielä viitisenkymmentä ajettavana. Tiet menivät huonommiksi, keli huononi. Tuli raekuuroja, lumikuuroja, räntäkuuroja. Tie oli kapea, sohjoinen, hiekkainen. Ei katuvaloja. Siellä pimeässä navigaattoriin luottaen mentiin. Kissa ei tykännyt moisesta kyydistä enää ollenkaan, liikaa meteliä, kurveja, jarruttamista. Lähti rundille pitkin autoa ja koitin saada takaisin. Sain takaisin, tahtoi taas lähteä. Kopassa ei voinut olla, repi itseään sieltä pois. Jouduin aika lailla väkipakolla pitämään tiukasti sylissä. Koitti kynsillä repiä tietänsä siitä pois, mutta en voinut päästää. Sitten pääsi paha sana suusta, kun yhtäkkiä tiellä oli koko tien levyinen valtava vesilammikko. Ei siitä voinut ajaa, tiennyt yhtään miten syvä on. Auto piti kääntää ympäri ja etsiä toinen reitti. Peileistä ei tietenkään mitään nähnyt ja peruutuskamera oli pimeässä hyödytön. Onneksi siinä oli pieni tila kääntää. Ja uusia teitä kohti.

Vähän näytti jo paremmalta ja matka senkun lyheni navigaattorissa. Kunnes ilmoitti keskellä ei mitään, että nyt ollaan perillä. Mitään selkeää siinä ei kuitenkaan näkynyt. Sitten alkoikin se armoton etsiminen, että missä se meidän holiday cottage oikein on. En tiedä kuinka monen ihmisen pihalla käytiin törröttämässä, miettien, että tämäkö se on. Koitettiin soittaa tänne, muttei meille vastattu. Miettikää, pimeää, ei mitään tietoa missä pitäisi olla, huono keli, huonot tiet, puhelimeen ei vastata. Kissa stressaa, kaikki stressaa. Tai toiselta kantilta; lauantai-ilta, kello noin kymmenen, saksalaisessa rekisterissä oleva auto ajaa pihaan ja jää siihen törröttämään, muttei kukaan astu autosta ulos. Tuli hirveä olo, että sieltä jostain tullaan vielä pian haulikon kanssa ajamaan meidät pois, enkä olisi edes ihmetellyt jos näin olisi käynyt. Muutama kerta vekslattiin samaa tietä edes takaisin ja piipahdettiin ties missä pihoilla, kunnes katsomatta oli enää yksi tienhaara. Siinä olikin sitten kyltti, missä luki tämän paikan nimi. Tälläkin tiellä oli useampi tönö ja taidettiin piipahtaa jokaisen muun pihalla ennen kuin päästiin sinne minne pitikin. Sen tiesi siitä, että ovi aukesi ja meitä tuli ulos vastaanottamaan cottagen pitäjä. Hän ohjasi meidät oikealle pihalle ja käveli itse sinne kotoaan nurkan takaa. 

Sisälle, suht pikaiset kuulumisen vaihdot, tavarat ja kissa sisälle ja ovi kiinni. Huh, vihdoinkin! Takassa oli tuli ja pöydällä oli tervetuliaskori täynnä hedelmiä. Oikein kotoisan oloista. Heti piti siirrellä erinäisiä tavaroita pois ja laittaa pari ovea kiinni, kun paikka piti katsoa kissan silmin. Kukat joutuivat erilliseen huoneeseen (tämä syö kaikki, kaktuksetkin). Pikkuesineet, maljakot, pöytälamput pois pudottamisuhan alta. Mitään koloja ei yleisissä tiloissa ollut, joihin kissa voisi kadota, onneksi. Ja sitten Natunen vapaaksi, suurin osa laukuista ja pussukoista paikoilleen, naamapesulle ja lämmitettävään sänkyyn nukkumaan. Kelloa ei laitettu soimaan!

Sunnuntaina näki paikan ensimmäistä kertaa päivänvalossa. Harvey -koira kävi heti pihalla. Natunen vahtasi lasin läpi. 




Täytyy ostaa Harveylle nakkeja.


Kuukauden ajan kotina toimii tämä.

12 kommenttia:

  1. Ihanalla näyttää tuo teidän väliaikaismajoitus! Lisää kuvia kiitos, kunhan saat jossain vaiheessa paremman netin, ettei mene järki kuvia lataillessa :)
    Miten miehesi jaksoi heti töihin maanantaina, onko aivan rikkipoikkikatki, mutta tarpoo sisulla&motivaatiolla eteenpäin?
    Pääasia, että teillä kaikki hyvin. Onko niistä vuokra-asunnoista kuulunut mitään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö näytäkin! Kyllä täällä kelpaa kuukausi olla. :) Otan jossain kohtaa niitä sisäkuvia ja hermojen salliessa tulee postaus sisätiloistakin. :')

      Innoissaan tuo töihin meni heti maanantaina ja on kovin viihtynyt. :) Onhan se toki uuvuttavaa jo muutenkin, ilman tällaista reissua takana, kun on uutta asiaa, uusia ihmisiä ja pitkä päivä pitkine ajoineen. Sisu -käsitettä ei meidän perheessä tunneta, mutta jollain vastaavalla varmasti suoriutuu tästä viikosta hyvin. :D

      Vielä ei mitään uutta vuokrakämppärintamalta. Meinaa olla, muttei sitten olekaan. Katsellaan. Meilejä ainakin lentelee ees taas. :D Pakko se on jossain vaiheessa tärpätä! :)

      Poista
  2. Iiiiih! Mun tuli niin ikävä tuota rakasta saarta ja reissufiiliksiä, että meinas tulla itku! T. Maiju ja ruusunpunaiset lasit ;) Ei sitten puhuta mitään mistään kulttuuurishokeista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiihh voi eiihh! Ruusunpunaiset lasit täälläkin on päässä enkä usko kulttuurishokkiin ollenkaan! Sillä Saksassa sellainen todellakin tuli, kun kieli oli täysin vieras ja kaikki byrokratiakiemurat aivan hirmuisia. Muutto tänne on kuitenkin poispäin siitä kaikesta ja sinänsä askel lähemmäs Suomen tapoja, kun ei ole ihmeellisiä kiemuroita ja kieli on yhteinen. KAIKKI on Saksan jälkeen lievempää! :')

      Palataan tähän kommenttiin sitten kun itken täällä jotain ihmeellisyyksiä. :D

      Poista
  3. Ei tuo ole mikään cottage, tuo on jo huvila! :D Kivannäköinen paikka. Mua jäi kiinnostamaan monelta heräsitte sunnuntaina kun ei ollut herätystä ja piiiiiiiitkä reissu takana? :D Osaan aina kiinnittää huomioni niihin oleellisiin asioihin ;) Pidän peukkuja kämpän löytymisen kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kymmentä yli kahdeksan! :D Yksi extratunti saatiin periaatteessa siihen vielä, kun UK:n puolella siirtyi kello tunnilla taaksepäin (ero Suomeen siis nyt kaksi tuntia). Minä heräsin ensimmäisenä ja herätin KISSAN ja miehen. :D Kissa nukkuikin poikkeuksellisesti vielä koko sunnuntain ja herättikin sitten jo ennen neljää maanantaiaamuna.. :') Arki todellakin alkoi!

      Kiitti peukuista! :)

      Poista
  4. Meinaatteko ajella vaan tuolla autollanne siellä "väärää" puolta? Ja jos siellä meinaa vaihtaa, niin ottaako ne vaihdossa "vääräkätistä"? Ja tuo Harvey on muuten suloisimpia koiria, mitä tiedän. Suklaanruskea labbis, eikö? Ainakin jotain sinnepäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä näkymin pidetään meidän Ulpu <3 Muutostöitä teetetään mittaristoon ja valoihin, mutta ratti pysyy tuossa. Yllättävän nopeasti sitä sopeutui siihen, että pysyy siinä vasemmalla kaistalla. :) Käytännön ongelmia siitä tietysti tulee, kun kaikki on kuitenkin täällä tehty niin, että se ratti oisi toisella puolella. Toistaiseksi ei mitään ylitsepääsemätöntä ole tullut vastaan! :)

      Harvey taitaa olla musta, vähän tuossa värit vääristää. Mutta labbis -herra hän on. Nakkeja tahtoisi. Natusen kanssa tänään taas toljottelivat toisiaan ikkunan läpi. :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. On kyllä! Täällä viihtyy, vaikka Alppeja kaipaakin tietty. Mutta kauneutta riittää täälläkin!

      Poista
  6. Ihanaa lukea teidän kuulumisia :)! Näyttää idyylliseltä tuo teidän väliaikais majoitus. Mua alkoi huvittaa noi puput, ne ois varmaan kaikki meillä, jos me oltais sielä ja Antti sais ne kiinni :D. Reilu viikko ja tupuri ei ole enää meidänkään koti, haikeeta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! :) Kyllä tämä aika idyllinen maalaisympäristö on, lehmiäkin pihalla. :D Ja yksi hervoton sonni! :'D Hih, ne puput oli kyllä ainakin aivan autoja säikkymättömiä, että kyllä Antti niitä voisikin metsästää kätösiinsä. :D Niiiiiin oli söpöjä, en kestä!

      Voih, Tupuri.. <3 Haikea mieli edelleen niitä aikoja muistellessa! Tsemppiä muuttoruljanssiin ja uusiin tuuliin!

      Poista