perjantai 14. joulukuuta 2012

Jouluksi kotiin?


Joko saa hehkuttaa? Joko uskaltaa hehkuttaa? En tiedä. Kaikella riskillä, hehkutan jo.

Ensinnäkin, tuntuu niin hyvältä pystyä itsekin hoitamaan asioita (nyt kun kieli on yhteinen). Siksipä löytyi asunto! Papereita ei ole vielä allekirjoitettu, mutta kaikesta on jo sovittu. Lukuunottamatta papereiden allekirjoituspäivää. Sitä tietoa tässä vielä odotetaan. Mutta paperit on jo luotu ja luettu läpi ja hyväksytty. Silti, eihän mikään ole varmaa ennen kuin ne nimet on siellä paperissa.

Kyllä, hehkutan silti.

Kyseessä on asunto, cottageksi kutsuttu, courtyard rakennus. Niin, sinne ei saanut ottaa lemmikeitä. Sähköpostivaihdon jälkeen sinne sai ottaa kissan. Sitten se laskeskelujen jälkeen osoittautui liian kalliiksi. Valitsin sanani oikein, en pyytänyt, en neuvotellut, mutta tiesin mitä teen. Ja se oli siinä, vuokra aleni. Käytiin katsomassa sitä viime lauantaina, tykättiin ja päivän päätteeksi, muutaman lisäkysymyksen jälkeen, ilmoitettiin kiinnostuksemme asuntoa kohtaan. Siellä oltiin onnen kukkuloilla. Olivat meistä kovin innoissaan. Ehkä me ollaan niin kovin hurmaavia. Ja eksoottisiakin vielä.

Lauantaina saatiin ilmoitus näyttöajasta juuri kun oltiin matkalla muutenkin sinne suuntaan kauppoja ihmettelemään. Vastasin, että ollaan siellä ehkä varttia yli yksitoista. Ei sillä, että meillä mitään osoitetta olisi ollut. Tajuttiin se siinä vaiheessa, kun pörrättiin ympäriinsä seudulla, jossa ei näkynyt mitään sen suuntaistakaan. Mies soitti ajo-ohjeita siinä vaiheessa, kun oltiin kolmisen varttia ylimääräistä haahuiltu. Puhelimen toisessa päässä annettiin ajo-ohjeet, jonka jälkeen sieltä todettiin kuitenkin parhaaksi, että me pysytään siellä missä ollaan ja hän tulee meidät noutamaan. Parisenkymmentä minuuttia taisi mennä, kun haki meidät sieltä. Oltiin pahoillamme vaivasta. Ei se mitään, sillä vihdoinkin pääsi tapaamaan meidät! Hetki mietittiin kaikki keskenämme mennäänkö hänen autoon vai seurataanko omalla. Seurattiin omalla.

Talo oli hieno ja sen pihalta näkyy vuori. Sisältä siisti, laminaattilattiat. Keittiössä taisi kaikki olla uutta, jääpalakonekin. Kaksi kylpyhuonetta. Siis molemmissa suihkut! Toisessa on ammekin. Makuuhuone on en suite -mallia, ja siinä yhteydessä on se toinen. Pari muuta makkaria löytyy, sekä olohuone. Ikkunat on kunnon syvennyksissä. Niissä kelpaa kissan köllötellä. Sisäpiha oli kiva myös, toki nyt luminen, mutta kesällä kivat kivetykset ja nurmikot (mitä meidän EI tarvitse ajaa). Lisäksi talolla on erittäin mielenkiintoinen historia. Rakennus on ollut hevostalli sekä psykiatrinen sairaala. Näistä se on muutettu asuinrakennukseksi. Niin, ja joskus aikoinaan siellä on murhattu kaksi ihmistä. Siellä voi vaikka kummitella. Ehkä jännintä hetkeen!

Alustavasti muuttofirma on ilmoittanut voivansa toimittaa tavarat sinne 24.pvä. Joulua täällä juhlitaan 25.pvä. Vahvistus tuosta päivästä tulee ensi viikolla. Tällä hetkellä kaikki näyttää varmalta juuri näin. Tällä hetkellä.

Eli kymmenen päivää siis (todennäköiseen) muuttoon!


Onks kymmenen päivää nyt? MIIAAUU MEIKÄ MENEE JO

10 kommenttia:

  1. Kuulostaa upealle! Nyt peukut varpaita myöden pystyssä, että kaikki sujuu kuin rasvattu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, sormet ja varpaat ja nenätkin pystyyn! Kiitti!

      Poista
  2. Vau, onnea hirmuisesti! <3 :)) Ja ei ne kummitukset uskalla teille rueta... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Hahaa, ei ne kummitukset taida meille uskaltaa, laitetaan niitten lakanat solmuun jos koittaa ryppyillä :D

      Poista
  3. Kuulostaa just eikä melkein teikäläisen tyyliseltä asumukselta. Upeeta! Mahtavaa!

    Meinasin muuten jo tulla tänne kyselemään, että oletteko Suomeen tulossa jouluksi? tässä sain vastauksen. On näemmä muuta tekemistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just eikä melkein meidän tyylinen! :)

      Mä en ole käynyt Suomessa kertaakaan lähdön jälkeen enkä käykään, kun a) en lennä ja b) siellä missä kissa on, siellä olen minä. Mies on käynyt Suomessa työmatkoilla kahdesti.

      Mutta eipä me olla jouluihmisiä muutenkaan. :D

      Poista
  4. JES! Joku muukin uskaltaa myöntää ettei ole jouluihminen. En ole muuten minäkään. Tämä on vaan semmonen juttu, että kun sen myöntää, saa osakseen kummastelevia ja jopa vihaisiakin katseita ja sanoja. Yhden joulun muuten vietin yksin Lontoossa. Suomikirkolla puurolla kavereiden kanssa, ja sieltä pitkin tyhjää Oxford Streetiä kotiin. Olipa aavemainen tunnelma! Sama tyhjyys ei jatkunut Boxing Day'na kun alet alkoivat ja ihmiset tungeksivat kaduilla. Tykkäsin siitä joulupäivästä enemmän... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on aina vähän ristiriitaiset fiilikset joulun suhteen, sellaista repivää kahden päinvastaisen tunteen kesken. Mutta tänä vuonna ensimmäistä kertaa ei tunnu oikeasti miltään. Olen siitä iloinen! Olisin varmasti jouluihminen ilman siihen liittyvää muistotaakkaa. Siitä ei eroon pääse sitten millään, joten olen huomannut parhaaksi tavaksi olla vaan olematta jouluihminen. :D

      Poista
  5. Hauska tausta talolla. Meilläkin löytyy kummitus (uskokoon ketkä haluaa) tuolta yläkerrasta. Aikanaan sinne kuoli yksi vuokralainen niin luulenpa, että hän jäi osaltaan tuonne möykkäämään (todella vanha okt, välillä kuuluu iltaisin askelia, vaikka ei ketään siellä ole).

    Te kun olette reissaileet pitkin vieraita maita, niin oletko muuten ajatellut mikä tekee kodista kodin? Tekeekö sen mies, kissa, treenivehkeet, vuodenaika, omat huonekalut/matot vai mikä? Itselläni jäi aikanaan muutto tekemättä (ameriikkaan.. siellähän kaikki on suurta ja kaunista) lasten takia, mut muutettiin kyllä suomen sisällä ja koskaan ei muut paikkakunnat, kuin syntymäpaikkakunta tuntunut kodilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole keksinyt syitä olla uskomatta kummituksiin. Siksi pidän hyvin mahdollisena, että teillä siellä yläkerrassa saattaa semmonen tallustella!

      Olen tätä kotiasiaa miettinyt itsekin. :) Mulle on todella tärkeää, että kotona tuntuu kodilta. Olen muuttanut kohta varmaan lähemmäs kolmekymmentä kertaa elämäni aikana (!!). Se, että kotona tuntuu kodilta vie aina jonkin aikaa. Muistan esimerkiksi Saksassa yhtäkkiä vaan tajunneeni, että olen kotona. Siinä sohvalla loikoillessani ymmärsin, että nyt tuntuu, että on kotona. Kyyneleethän siinä tuli. Uskon, että tärkein tekijä siinä on muistot. Että on saanut luotua niitä sinne tänne ympäri asuntoa. Sitten siitä on tehty koti. <3

      Poista