maanantai 12. marraskuuta 2012

Aikataulua ja matkasuunnitelmaa


Torstaina 29. pvä lähtee muuttokuorma kohti Skotlantia. Muuttajat ovat yhdeksältä aamulla täällä, pakkaavat ja kantavat tavarat. Pieni huoli on jälkeenpäin huomatusta sopimuspykälästä, että lisämaksuja saattaa tulla jos kantaminen tapahtuu jostain muualta kuin maan tasolta. Joo, tapahtuu. Itse vietämme kissan kanssa vähine tavaroinemme sen seuraavan yön vielä täällä, ilmapatjan päällä. Lähtisimme samana päivänä, mutta ajomatka on niin pitkä ja muuttopuuhissa menee miehillä useampi tunti, joten valoisaan aikaan tuskin pääsisi edes starttaamaan.

Perjantaina 30. pvä lähdemme aamupäivästä ajamaan. Silloin autossa on välttämättömät tavarat mukana ja kissa mukavasti suuressa kopissa takapenkillä. Vessamahdollisuus tietysti vieressä. Matka kulkee jostain Luxemburgin ja Belgian kautta Ranskaan, josta rannikolta starttaa Le shuttle (Eurotunnel), jonne meillä on illaksi liput. Tulee haasteelliseksi ajoittaa reissu hyvin, jotta turhaa seisomista ei tulisi (kissan kannalta aina parempi) ja jotta kuitenkaan ei menisi lähellekään liian tiukoille. Tuossa vaiheessa ajamista on tullut noin yhdeksän tuntia. Matka meren ali kestää päälle puoli tuntia. Sitten ollaankin jo UK:n puolella. Suhteellisen lähellä siinä meillä onkin varattuna lemmikkiystävällinen hotelli, jossa tankkaamme yön unta seuraavan päivän koitosta varten.

Seuraavana aamuna alkaa varmasti se haasteellisin matka, kun startataan noin 11 tunnin ajo kohti Holiday Cottagea, uutta kotipaikkaa kohti. Haasteellista matkasta tietysti tekee se, että liikenne tapahtuu vasemmalla kaistalla ja on oltava todella tarkkaavainen, jotta keskittyminen pysyy kohdillaan. Vielä emme tiedä, menemmekö meidän nykyisellä autolla sinne vai vaihtuuko tuo jo täällä UK -malliseksi. Joka tapauksessa se on pakko vaihtaa. Muutostöistä ensin haaveiltiin, koska auto on uusi ja meille hyvin rakas (siis kyllä, tämä auto on meille rakas), mutta nuo haaveet ovat tässä jo pikkuhiljaa kariutuneet ihan kokonaan.

Autosta riippumatta tuosta tulee varmasti haastava matka kaikille kolmelle. Mukavaa kuitenkin ajaa tuo matka päivänvalossa, matka koko Saksan läpi viime vuonna ajettiin pimeällä. Silloin aamu alkoi sarastaa, kun pääsimme perille. Tällä kertaa on ilta, kun olemme perillä.

Voisin kuvitella, että ollaan aika poikki itse kukin, kun majapaikan pitäjien Harvey -koira meidät perillä vastaanottaa. Voi, oisipa jo siellä.

5 kommenttia:

  1. Onnea muuttoon! Haastava ehka, mutta kuulostaa myos samalla hyvalla tavalla seikkailulta.

    Niin ja se kissa, sita aina stressaa niin paljon, mutta oon melko varma, etta sina stressaat enemman kuin kissa. Kun se tottuu autossa istuskeluun se vaan nukkuu <3 Miau.

    Tervetuloa sateiseen skotlantiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Hanna! Mukavia matkoja nämä tämmöiset on, onneksi pääasiassa tykätään ajella muutenkin pitkiä matkoja. Kissasta en oo niin varma.. :D Matka koko Saksan halki on ollut pisin aika tuon kanssa autossa. Suurin osa meni nukkuessa, mutta oisiko ollut pari viimeistä tuntia kun oli todella levoton. Vahinkopökäleetkin pääsi. :/ Kissalta siis. Miau. :D Tuo on tuommoinen epäsosiaalinen tapaus, arka ja aivan hirveästi minusta turvaa hakeva otus. Taitaa jossain vaiheessa siirtyä syliin matkaamaan. Jos pysyy siinä.

      Sateisesta Saksasta sateiseen Skotlantiin - tykkään! Kiitti!

      Poista
  2. Hei, ihan pikkuisen asioiden vierestä, mutta ootkos ajatellut jos tohon sivupalkkiin pykäis sen semmosen kohdan, missä näkyis kuukaudet ja sitten sitä pitkin voi klikkailla tekstejä/kuukausia auki? En tunnu osaavan selittää mitä tarkoitan :D Mutta se semmoinen "luettelo" helpottaa lukijaa kovasti, kun näkee postausten otsikot ja voi helposti pomppia vanhempiinkin teksteihin, kun taas nyt joutuisi (jos tekstejä olisi enemmänkin) vaan klikkailemaan Vanhemmat tekstit/Edellinen sivu, tai mikä sanamuoto täällä onkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu! Pitikin se asettaa. Se oli siinä, mutta sitten onnistuin sen poistamaan ja unohdin laittaa takaisin. Joten heti työn alle. :D

      Poista
    2. Ja tehty! Hyvä kun huomautit. Olin jo unohtanut koko jutun!

      Poista